Hyppää pääsisältöön
Aihesivun 101 kirjaa pääkuva

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu – Koe vanhoillislestadiolainen tragedia

Pauliina Rauhala Kuva: Yle 101kirjaa,kirjojen suomi,Pauliina Rauhala,Taivaslaulu

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on rohkea kuvaus vanhoillislestadiolaisuudesta. Teos saavutti ilmestyessään suuren suosion.

Taivaslaulu on Viljan ja Aleksin rakkaustarina. Nämä nuoret sinnittelevät yhteisössä, jossa erilaisia ei suvaita. Lapsia syntyy tiuhaan tahtiin, ja lopulta Vilja uupuu. Häntä ja Aleksia ei tueta.

Teos herättää ajatuksen siitä, miten rajoittavan yhteisön tulisi uudistua sisältä päin. Uskon ja mielenterveyden kriisi tuntuu kirjan päähenkilöstä ristiriitaiselta tavoilla, joita ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.

Toimittajat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen ovat valinneet kirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Rauhalan Taivaslaulu on vuoden 2013 teos. Lue, kuinka maa ja ihmiset ovat muuttuneet aikojen saatossa.

Lataa kirja -nappi, eli paina tätä siirtyäksesi e-kirjastoon 101kirjaa,kirjojen suomi
Klikkaamalla linkkiä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon. Päästäksesi lukemaan kirjoja tarvitset Yle Tunnuksen tai voimassa oleva kirjastokortin. Voit lukea kirjan eri PC, iOS ja Android -päätelaitteiden selaimilla.

Katsele ja kuuntele

Pauliina Rauhala: “Vanhoillislestadiolaisuus on yhteisö, johon minulla liittyy paljon ajatuksia ja kysymyksiä”

Katso Pauliina Rauhalan haastattelu Taivaslaulu-romaanista. Aamu-tv:n 101 kirjaa -sarjassa haastattelijana on Nadja Nowak.


Kaikki 101 kirjaa käsitellään Aamu-tv:n haastatteluissa ja Sadan vuoden kirjat -sarjassa Yle Radio 1:ssä.

Lue lisää:

Anna Kirjakoneen löytää sinulle lukemista

Kirjakone hakee sinulle sopivinta lukemista 101 e-kirjan joukosta!

Lue lisää:

Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu – Näe jatkuvan kasvun mahdottomuus

Lue romaani suviseurojen tavarapaljoudesta ja muut sadan vuoden kirjat verkkokirjastosta.

Lue lisää:

Marja-Leena Mikkola: Tyttö kuin kitara – Juurettomuutta ja hetkellistä rakkautta 1960-luvulla

Lue romaani iskelmämuusikoiden elämästä ja muut sadan vuoden kirjat verkkokirjastossa.

Toimittajat: Nadja Nowak, Seppo Puttonen, Kasperi Lumijärvi ja Maija Puska.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

101 kirjaa

Kirjojen Suomi

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!