Hyppää pääsisältöön

Henki hakee ylentävää ajatusta. Avaruusromua 8.1.2017

abstrakti, käsitelty kuva, puna-vihreä Kuva: Yle abstrakti, käsitelty kuva

”Maagista on kaikki, joka sysää meidät toimintaan”.

Näin kirjoitti ranskalainen kirjailija ja teatterin uudistaja Antonin Artaud.

Hän kirjoittaa, että kun me jonkin viehättävän eleen, huudon tai liikkeen takia vieläkin joskus käytämme sanaa magia, se todistaa että me liitämme siihen kykyjä, jotka ylittävät tuon sanan täsmällisen ja ehdottoman merkityksen.

”Se todistaa, että jostakin sielumme syvyyksistä olemme tavoittaneet epämääräisen, hämärän käsityksen magiasta, jonka lumo ei pyydä muuta kuin saada herätä uudelleen henkiin”. Näin kirjoitti Artaud, Ulla-Kaarina Jokisen suomentamassa kirjassa Kohti kriittistä teatteria.

Artaud sanoi, että magiaa yhä siivittää itsepäinen, haihtuva halu herätä henkiin uudelleen. Hän sanoi, että ontoksi ja aineettomaksi tehtyä elämää on mahdotonta elää ilman magiaa. Ja magialla hän tarkoittaa sitä voimaa, joka taiteen avulla herättää meidät eloon. Hän tarkoittaa sitä taikaa, joka saa taiteen vaikuttamaan meihin. Sitä taikaa, joka saa taiteen tuntumaan meistä joltakin elämää suuremmalta, jota se itse asiassa onkin.

Artaud kuvasi asiaa sanomalla, että henki hakee ajatusta, joka ylentäisi sen.

Hän puhui aikakaudesta, joka on houretilassa. Tilassa, jossa vallitsee täydellinen sekavuus ennen lopullista suuruudenhulluutta, kuten hän asian ilmaisi. Hän kirjoitti tekstinsä 1930-luvulla, mutta eivätpä hänen ajatuksensa taiteesta ja kulttuurista ole paljoakaan vanhentuneet.

Antonin Artaudin
ajatusten myötä Avaruusromussa katsahdetaan taaksepäin: vuoden 2016 ulkomaiseen musiikkiin. Tässä muutamia välähdyksiä siitä, mitä haluttiin sanoa ja mitä kuultiin:

AVARUUSROMUA 8.1.2017 - OHJELMAN MUSIIKKI:
KEN ELKINSON: Fog in the Valley (The Golden State)
ROSS MANNING: Expand Scatter (Interlacing)
ROBERT SCHROEDER: Ambient Occlusion (Ambient Occlusion)
ERUPTS AS INTRUSIONS: Utopian Stress Ruins (Suntan Priest Is Ours)
DRIFTMACHINE: Rungler Statik (Eis Heauton)
THE CRAY TWINS: Harbour (The Pier)
JACOB KIRKEGAARD: Arc 1 (The Passion of Jeanne d’Arc)

Carl Theodor Dreyer: The Passion of Joan of Arc (1928):

  • Soulmiehet Ahvonen ja Pöyhönen arvostavat tekemisen meininkiä

    Jamiroquai oli soulmiesten mieleen

    Ei ole mitään konsensusmiehiä nämä levyuutuuksien arvioijat. Sama kappale saa yhdeltä tuomarilta 9 ja toiselta 1. Voidaan puhua voimakkaista mielipide-eroista, kun studiossa istuvat soulmiehet Niko Ahvonen ja Jussu Pöyhönen sekä Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki. Pisteet ja kommentteja 1.

  • Meidän on astuttava metafysiikan alueelle! Avaruusromua 19.2.2017

    Uutta suomalaista musiikkia koko kosmoksen laajuudelta.

    ”Mitä laajempi on ajattelun sävelasteikko, sitä suurempi on mahdollisuus löytää totuus”, kirjoittaa Andrew Tomas kirjassaan Kosmista elämää etsimässä. Hän sanoo kaiken tiedon olevan suhteellista, riippuen sijainnistaan ajassa ja tilassa, ja huomauttaa, että meidän on astuttava metafysiikan alueelle vastauksien löytämiseksi. Avaruusromussa liikutaan ainakin symbolisesti metafysiikan alueella, musiikillisia vastauksia etsien. Uutta suomalaista musiikkia, koko kosmoksen laajuudelta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arto Tuunela - onko noloa tykätä tehoräätälöidystä teini-iskelmästä

    Arto Tuunela ja teini-iskelmän lumo

    Ensikertalaiset ja konkarit ovat samalla viivalla, kun etsitään viikon koukuttavinta levyuutuutta. Isac Elliotin 'lutunen' ääni ja teini-viattomuus oli vastustamaton yhdistelmä. Levylautakunnassa vieraana Pariisin kevät -yhtyeestä muusikko ja tuottaja Arto Tuunela sekä Ylen toimittajat Tuuli Saksala ja Veli Kauppinen. Pisteet ja kommentteja 1.

  • Kaikuja menneisyydestä vai tulevaisuudesta? Avaruusromua 12.2.2017

    Lavalla Juha-Matti Rautiainen Soundscapes ja Ashen Simian.

    Turkuun perustettiin 1700-luvun lopulla Suomen vanhin yhdistys. Se liittyy musiikkiin. Se on yhä toimiva Turun Soitannollinen Seura. Se keksi perustaa Ruisrock-festivaalin vuonna 1970. Sitä kautta Suomeen saatiin paljon ennenkuulumatonta musiikkia. Turussa oli myös Suomen ensimmäinen kaupunkipuisto, Kupittaan puisto, jossa järjestettiin ensimmäinen Koneisto-festivaali vuonna 2000. Myös sitä kautta Suomeen saatiin paljon ennenkuulumatonta, kokeellista ja elektronista musiikkia. Turussa järjestetyssä Avaruusromua Live -konsertissa lavalla Juha-Matti Rautiainen Soundscapes ja Ashen Simian. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua