Hyppää pääsisältöön

Mikä kirja on sinulle se kaikkein rakkain?

Jokaisella on kirjoja, jotka eivät lähde sielusta vuosienkaan aikana. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille, ja ehkä se löytää uuden lukijan.

Timo K. Mukka muistutti Isossa-Britanniassa asuneelle näyttelijä ja käsikirjoittaja Sanna Stellanille, mitä on olla suomalainen.

Kirja vie toiseen maailmaan, auttaa ymmärtämään itseä, toisia, elämää. Ne viihdyttävät, lohduttavat ja sivistävät. Tutkimuksetkin osoittavat, että kirjat lisäävät terveyttä, joten ei ole ihme, että lukeminen on suomalaisten yleisin harrastus!

Kerro meille, mikä kirja on sinulle tärkeä! Milloin luit sen, ja mikä siitä tekee erityisen?

Tarinat julkaistaan Kirjojen Suomen verkkosivuilla ja parhaat Kirjojen Suomen Facebook-sivulla.

Antti:

Kenties kliseinen ja tylsä vastaus: Täällä pohjantähden alla. Siinä vain on kaikki. Äärinmäisen koskettava ja kattava kuvaus Suomen historiasta. Alussa on suo, kuokka ja Jussi. Lopussa Jussin leski Alma sanoo kaihoisasti Jussin raivaamaa maata isänmaaksi. Väliin on mahtunut kokonainen ihmiselämä ja hirvittävän paljon asioita ja taphtumia joista meidän Suomi on rakentunut. Henkilöhahmot ovat rakastettavia ja vihattavia.

Tämän kirjan pitäisi olla suuremmin esillä suomalaisuudessa ja itsenäisyydessä. Sen pitäisi olla isompi osa historian ja kulttuurinopetustamme. Moni tuntee Linnan Tuntemattoman, mutta moni heistä ei tunne tätä tarinaa.

Kissa Krumeluu:

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen Satupuu. Sain kirjan puoli vuotiaana ja sitä on luettu paljon, ne ihanat runot ja lorut jäävät kaikkien mieleen. Samat runot viehättävät aina uusia sukupolvia ja vanhatkin se saa hymyilemään.

Maikku:

Väinö Linnan Tuntematon Sotilas.
Loistavaa kerrontaa, henkilöhahmot aitoja ja persoonallisia murteineen kaikkineen. Kaikesta kerronnasta huokuu sodan mielettömyys. Koskettava kirja. Luin lukiossa äikän kurssilla ekan kerran, sittemmin lukenut monesti uudelleen, aina saa jotain uutta irti. Suosittelen kaikille.

Täysin hurmioitunu:t

Toivo Pekkasen varjoon jäänyt pienoisromaani Musta hurmio on ollut minulle ihmeellinen aareaitta. Osaan sen tapahtumat ympäri ja ämpäri ja palaan lumotun saaren tapahtumiin kerta toisensa jälkeen.
Jo pelkkä takakansiteksti teki joitakin vuosia sitten omituisen vaikutuksen kirpputoripöydältä napattuna. Todellinen kummajainen siis kirjahyllyssä maagisen realismin ja symbolismin edustajana.


Uskomaton kolmiodraama etenee joka virkkeellä jotenkin muusta lukemastani poikkeavalla tavalla. Kauppiaan, Joelin ja Renkosen hahmot ovat vastaani sattuneista romaanihenkilöistä varmasti hienoiten tyypiteltyjä.


Huomasin Mustan hurmion myös kuvaavan liikkeitä, joista kyllä olin kuullut mutta ymmärtänyt hyvin vähän: tolstoilaisuutta, nuoriseuroja näytelmineen, osuuskauppaliikettä. Pekkasen henkilöhistoriaan tutustuminen syventää tulkitsemista vielä ihan mahdottomasti. Kirjailijan hätkähdyttävä lukukokemus Strindbergin "lumotusta saaresta", oma tolstoilainen kasvimaa ja käsillä tekeminen, jolloin kirjoittaa sai vain illalla ruumiillisesti jo kovin väsyneenä... En edes muista mitä kaikkia oivalluksia ja ymmärrystä tämä on tuonut tullessaan.

Mummeli:

Olen 80v nainen. Teen "pesänsiivousta". Kirjahyllyyni romaaneista jäivät - tietenkin: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Väinö Linnan Tuntematon sotilas, Antti Tuurin Lakeuden kutsu sekä Francois Mauriacin Käärmesolmu, Sinclair Lewisin Babbitt sekä Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden Yksinäisyys. Aion lukea niistä vielä ainakin Käärmesolmun ja Babbittin. Sadan vuoden yksinäisyyttä en jaksaisi ja Waltaria ja Linnaa Olen jo aiemmin kertaillut. Suosittelen vahvasti.

Firefly:

Olen lukenut satoja kirjoja elämäni aikana, mutta jostain syystä luen John Irvingin kirjan A Prayer for Owen Meany (suom. Ystäväni Owen Meany) aina uudelleen ja uudelleen. Se on kirjaerilaisuudesta, ystävyydestä ja sankaruudesta, Amerikasta ja 1960-luvusta, ja se koskettaa minua joka lukukerralla yhtä paljon.

Annika:

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (2013) on mieleenpainuvin koskaan lukemani kirja. Tarina äidin ja tyttären vaikeasta suhteesta on itsessäänkin mielenkiintoinen, mutta lisäksi Pelon kirjoitustapa on niin soljuva ja täynnä upeita yksityiskohtia, etten ole ehkä ikinä lukenut kauniimmin kirjoitettua kirjaa.

Miksi?:

Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kun pikku-tyttö on innostunut uudesta taidostaan, niin hänhän lukee. Lukee kaiken, minkä saa käsiinsä. Lopulta käsiin osui Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut. Alle kouluikäiselle tarina oli huikea kokemus,

Olen lukenut tuon sadun aikuisenakin lukuisia kertoja ja käsittänyt, että tuo saturomaani sai minut ajattelemaan hyvän ja pahan suhdetta ihmisessä - enhän tietenkään sitä pienenä tällä tavoin ajatellut. Tarina vain sai kysymään mielessään, miksi? Ja kun lukemaan oppinut pikku-tyttö sanoo mielessään sanan miksi, niin kysymykselle pitää löytyä vastaus. Mistäpä muusta kuin kirjoista.

Nyt 40 vuotta ja lukemattomia historian, filosofian, yhteiskunnan, politiikan, psykologian jne. kirjoja myöhemmin, etsin edelleen vastausta. Tämä on ollut mielenkiintoinen matka täähän saakka.

Edelleen jokainen vastaus herättää uuden miksi-kysymyksen. Miksi Suomen juhlavuonna on tärkeää alleviivata suomalaisuutta, kun kysytään ihmisten rakkainta kirjaa? Taiteellahan ei ole kansalaisuutta, eivätkä valtioiden rajat sitä kahlitse.

Niina:

Yksi merkittävimpiä lukukokemuksiani koskaan on ollut Anu Holopaisen Kristallien valtakunta, jonka luin ollessani seitsemännellä luokalla. Tuo teos johdatteli minut fantasia- ja scifikirjallisuuden pariin ja sieltä olen löytänyt luettavaa jo seuraavat 17 vuotta. Moni mahtava ja näkökulmia avaava teos olisi jäänyt lukematta, jos en tuohon nuortenkirjaan olisi aikoinaan tarttunut. Fantasia ja scifi kertovat pohjimmiltaan ihmisistä, mutta vieraanuttamalla ne antavat tilaa omille ajatuksille ja oivalluksille olematta liian valmiiksi pureskeltuja.

Arja:

Kuvittelin sotia edeltävän ajan olevan olevan kaukaista historiaa. Ja ihmisiä en edes tullut ajatelleeksi - nehän olivat jotain mennyttä. Kunnes luin Kjell Westön Missä kuljimme kerran. (Se voitti Finlandia-palkinnon 2006, joten varmaan luin niihin aikoihin.) Ja tajusin, että 1900-luvun alussa sukulaiseni taaksepäin ovat olleet tuolla, kokeneet nuo asiat itse, ja tapahtumat sitä kautta vaikuttavat minuunkin. Sillä siitä on kuitenkin aikaa vain muutama sukupolvi: hehän olivat isovanhempieni vanhempia. Kirjan henkilöiden tekemisten, ajatusten ja tapahtumien myötä katson Suomea, Helsinkiä ja omaa historiaani uusin silmin. Järisyttävä kokemus, järisyttävä kirja.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi

Seuraa somessa