Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Menneisyyden metsästäjät pääkuva

6. Saarnamies - Milja Kaunisto

Viikinkiajan matkaikoni Kuva: Yle / Antti Eskola, Lauri Kuusela, Anne Kimiläinen menneisyyden metsästäjät

Kirmu oli kulkenut aamunkajosta asti kohti etelää ja järvenrantaa. Hyttysten ininä korvissa kuulosti ihanaisen Annikin kimeältä lemmenhyminältä, kosteat suomättäät jalkojen alla tuntuivat pehmeiltä ja lämpöisiltä kuin karhuntalja.

Joukko miehen takana pysyi hiljaa, sillä Kirmu oli komentanut heidät hiljaisiksi. Hän halusi nauttia loistavasta aamunkoitosta, jonka Ukko oli hänelle suonut . Aikansa Ukko oli saattanut epällä Kirmun kirveen kykyä , halveksua miehen miekan mahtia. Mutta eipä epäillyt enää. Nyt taivaankansi loimotti kaikkein kirkkaimman koin Kirmun silmiin palkinnoksi Valkoisen Kiesun sanansaattajan tuhoamisesta.
Kun Kirmu oli ylittänyt hallavasuon, hän nosti nyrkkinsä ja miesjoukko hänen takanaan puhkesi lauluun. Niin Kaalannin kala on kääntynyt kuin Ilmarinen pohjanviiman kääntää! Niin Kaalannin kala on kääntynyt kuin Rahko kuun vääntää! Niin Kaalannin kala on kääntynyt kuin Kratti varkaan häätää! Niin Kaalannin kala on kääntynyt kuin Tapio viskoo näätää! Kaikkosi Kiesu ja kaikkosi Kaalimaan kalpea kala, hoo, hoo, miehet huusivat. Vino virne Kirmun partaisilla, punakoilla kasvoilla leveni hymyksi. Edessä aukeni Sakaselkä ja sen harmaalla pinnalla häämötti kaukainen, saavuttamaton Naulinkari.

Soturi huitaisi koleaa aamuilmaa nyrkillään ja miesjoukon hoilotus katkesi kuin kanilta kaula.

Kirmu pysähtyi kalliolle ja kuunteli. Vesilinnut veisasivat, Ahdin hyrskyt hyrisivät, kaukana kajahti hirvaksen huuto. Mies heristi korvaansa. Kohta se kuuluisi se kaikkein kiehtovin karjahdus.
Hiljaisuus.
Joku yskäisi.
«Ei kuulu mitään Hunnun herrasta.»
Kirmu kääntyi nopeasti kuin varstanlyömäri. Nyrkki rusahti yskäisijän poskiluuhun. Soturin silmät kapenivat.
«Kukaan ei kutsu Kaalimaan raukkamaista ruinaketta herraksi, jos haluaa nähdä huomisenkin aamunkoin.»
Kukaan ei huojahtanut, ei liikuttanut varvastakaan, että ruohikko ei kahisisi. Yskäisijä horjahti rajusti, mutta ymmärsipä pysyä vaiti. Kirmu kallistui eteenpäin ja kohotti kouransa korvalleen.
Ruman riitikaisen ruikuliperä, Kirmu manasi itsekseen. Kaalannin kalasta ei kuullut ääntäkään.
Kirmu ei kyennyt estämään väkevää puhahdusta, joka kumpusi suoraan syvästä pettymyksestä. Saarnamiehen täytyi olla hiljaiseksi pökertynyt. Kouko sentään, oliko Kiesun mies pyörtynyt? Mitään syytä siihen ei kyllä olisi pitänyt olla. Mies ei kuole nälkään vielä kolmessa päivässä, eikä Kirmun kietaisu saarnamiehen leukaluuhun olisi saanut aikaan kuin korkeintaan pirullisen hammassäryn.
Kirmu odotti aikansa. Aurinkoinen alkoi lämmittää vatsaa. Sotapäällikkö kohautti olkapäitään. Jos Kaalannin kala oli pyörtynyt, mies piti mennä virvoittamaan. Pökertyneenä ei saata pohtia tekosiaan, ei katua eikä anoa armoa.
Kirmu halusi saarnamiehen tajuissaan, janoissaan ja katuvaisena.

Hän huitaisi käsivarrellaan, ja miesjoukko alkoi laskeutua kohti rantaheinikkoa ja sinne kätkettyjä ruuhia.
Vesi oli tyyni ja airot kolisivat ruuhen kylkiä vasten. Kirmu ei vieläkään halunnut kuulla miestensä mölinää. Hän oli puinut joukolleen nyrkkiä, että malttaisivat pitää turpansa ummessa. Miehistä äänekkäimmät hän oli jättänyt Neitseennokalle vartioon. Saarnamies ei saisi kuulla heidän tulevan. Tämän tulisi pelätä pahinta viimeiseen hetkeen asti. Kirmu pöyhötti harmaanvaaleata hiuspehkoaan ja ryhdisti rintansa komealle kaarelle. Kun saarnamiehestä olisi päästy, lakkaisi Kiesun kummitus vainoamasta soturia, ja hän saisi keskittyä laajentamaan hallintoaluettaan. Matka russien maahan oli edessä. Kirmu tarvitsisi jokaisen suotuisan enteen.
Ruuhi raapaisi rantakiveen Naulikarin kallioilla. Maa oli hiljainen, metsässä ei suhissut edes kesäinen tuuli. Kirmua ärsytti. Hän oli odottanut koko yön, että pääsisi näyttämään joukoilleen Kiesuksen miehen kärsimykset. Jos hyvin kävisi ja järvilinnut olisivat nokkineet Kaalimaan miehen silmät, ja saaren itikat kalunneet tämän miehisiä elimiä, olisi saarnamies halukas luovuttamaan saarnaajansauvansa hänen jalkojensa juureen ilman sen suurempia miekansivalluksia.
Saarnaaja oli ollut kiusallisen sitkeä, se Kirmun oli myönnettävä. Vaikka hän oli kuinka ruoskinut miestä, runnellut tämän jäseniä ja sitonut honkaan kireimmillä solmuillaan, ei tästä ollut kuulunut pihahdustakaan. Mikä pahinta, mies oli laulanut avunpyyntöveisuja jumalalleen Valkoiselle Kiesulle, eikä Kirmun jumalille. Soturi loikkasi ruuhesta kalliolle ja huitaisi miehilleen, että kiirehtäisivät sitomaan ruuhen kiinni. Aikaa ei ollut hukattavana. Tänään murtuisi Kaalannin kala.
Miehet suuntasivat pieneen, tiheään metsikköön Naulikarin keskikohdassa. Sen keskellä kasvoi korkea honka, jossa saarnamies kitui. Kirmu kulki edellä. Haavat kahisivat ja napsahtelivat sotapäällikön kasvoja vasten hänen ryskätessään lehvästön halki. Lokit parkuivat. Piru ja perkema, jos he eivät pitäisi kiirettä, saarnamies heräisi lokkien ruikunaan eikä Kirmun läpsäisyyn. Kun honka alkoi näkyä pusikon keskeltä, Kirmu kääntyi näyttämään alahampaitaan joukolleen. Hiljaa. Saarnamiestä oli lähestyttävä hiljaa, ettei tämä ehtisi rukoilla Valkoista Kiesua.
Kirmu otti vauhtia, harppasi pitkillä, vahvoilla koivillaan hongan taakse ja hirmuisen rääkäisyn vauhdittamana loikkasi saarnamiehen eteen miesjoukon rymistellessä karjuen perässä.
Köydet lojuivat kosteina hongan juurella. Kirmu pidätti hengitystään ja tutkiskeli vaitonaisena köysinipun katkenneita päitä. Hän ei katsonut miehiinsä, tutkipa vain tarkkaan köysiä ja karjaisi viimein.
« Ristinmiehet, perkema! Ristinmiesten puukoilla katkaistut! »
Etteivät sotamiehet olisi nähneet Kirmun karmeaa mielenkuohua, hän ampaisi juoksuun. Hän runnoi puskien halki ruuhelle, loikkasi siihen niin että järvi kuohahti, ja ennen kuin kukaan ehti estää, hän alkoi meloa ruuhtaan kohti rantaa.

Muiden jäädessä taakse Kirmu kajautti niin maan perusteellisen kirouksen, että Vetehinen vapisisi, Turisas tutisisi, Näkki näivettyisi ja Piru peljästyisi.

Kirmu karjui ja rääkyi kurkkunsa katki ja leukansa lyöttymille. Rantaheiniin ehdittyään soturi ei sitonut ruuhta kiinni, vaan lähti harppomaan kohti Hiittenlinnaa, Ristinmiesten mantuja.
Aurinkoinen hapuili jo metsänreunaa, kun Kirmu saavutti Hiittenlinnan. Mies ei pysähtynyt portille kolkuttamaan, vaan potkaisi ukset ammolleen ja ryntäsi sisään päivän mittaan karttuneella raivolla. Hiittenlinnan Hilja oli ensimmäinen, jonka Kirmu porttien takana kohtasi. Nainen ei ollut ehtinyt edes vaatekoriaan laskea, kun mies tuli ja survaisi hänet kumoon, runnoi nyrkeillään neitosen nisiä ja riipi kuontaloa. Hilja makasi vaiti, ei liikahtanut, ei vaikertanut, vaikka pakanain päällikkö mylvi ja mölisi hänen korviinsa, paukoi ja paiski.
Juoksupäiva oli vienyt Kirmun voimat. Kauaakaan hän ei jaksanut Hiittenlinnan Hiljaa piiskata. Mies lysähti maahan, hengitti raskaasti ja sihisi hampaittensa välistä saarnamiehen nimeä.
Hilja nousi pystyyn. Hänen rautahelmikkonsa oli katkennut ja roikkui rujona rinnoilla. Helmiä lojui pitkin pientaretta verisiksi värjääntyneinä. Nainen korjasi vaatekorinsa, kohottautui suoraksi ja huokaisi.
« Hunnun herra ei ole Hiittenlinnassa. »
Kirmu läähätti. Soturin päässä kohisi ja rintaa pakotti. Jos Hilja hymyilisi, hänen olisi tapettava nainen, eikä hänellä ollut enää voimia kuin puuskuttamiseen.
Mutta Hilja ei hymynnyt, ei herjannut.
« Ristuksen mies on paennut. Et sinä Kirmu täältä häntä löydä. »
Kirmu kohosi jalkeilleen, huojahti hieman, kohotti kämmenensä iskeäkseen Hiljaa päälakeen, mutta nainen pudisti päätään. Alkoi kuulua askelia. Miesjoukko, kaksikymmenvahvuinen, kokoontui Hiljan taakse.
« Mene kotiisi, Kirmukarmun pakana. Täältä sinä et Hunnun herraa löydä, löydät vain vastusta. Me olemme Ristuksen miehiä. »
Kirmu perääntyi kohti päivänlaskua. Hän ei sanonut mitään, murisi vain, näytti viholliselle hampaita ja pui nyrkkiä.
Vielä ei Kirmu maannut maassa kuoliaana.
Hän palaisi takaisin, satavahvuudella palaisi. Hän etsisi maanäärestä asti, kunnes löytäisi Kaalimaan kalan, Valkoisen Kiesun airuen.
Ja kun hän löytäisi saarnamiehen, hän repisi tältä käsivarret irti.

Teksti: Milja Kaunisto

Milja Kaunisto Kirjailija Milja Kaunisto menneisyyden metsästäjät

Historia

Uusimmat sisällöt - Historia

  • Itämeren #merirosvot - Näin seuraat ja osallistut merirosvoseikkailuun

    #Merirosvot on roolipeli twitterissä 9.-22.1.2017

    #Merirosvot on keskiajan Itämerelle sijoittuva historiallinen roolipeli 9.-22.1.2017. Tarinan päänäyttämönä toimii Twitter, mutta sitä voi seurata myös Yle Areenan merirosvouutisista sekä Yle Historia facebookissa ja instagramissa, merirosvo Herman Punajalan Snapchatiä unohtamatta.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 1. – Vapauden fregatti

    Ranskalainen fregatti L'Hermione ja markiisi de Lafayette.

    L'Hermione sai lempinimekseen "vapauden fregatti". Sillä nuori markiisi de Lafayette purjehti maaliskuussa v. 1780 Ranskasta yli Atlantin auttamaan amerikkalaisia itsenäisyystaistelijoita englantilaisia vastaan. Purjelaiva oli rakennettu v. 1779 Aurinkokuninkaan perustamassa arsenaalissa Rochefortissa. Alus palveli yli vallankumouksen. Laivakaunotar koki traagisen lopun luotsin käsittämättömän virheen takia Croisicin edustalla, Loire-joen suistossa v.1793. Rochefort'in kaupunki ei laivaansa unohtanut. Siitä rakennettiin tarkka, uljas replika vanhalla telakallaan 1997–2014. Alus palvelee kotikaupunkiaan suosittuna kulttuurikohteena ja koululaivana. Nuori replika purjehti v. 2015 juhlavierailulle Amerikkaan lähes samaa reittiä kuin historiallinen emolaiva ja Lafayette aikoinaan.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 2. – Merimiestaidot kunniaan.

    1700-luvun L'Hermione-replika purjehti Amerikkaan 2015.

    Ranskan kuninkaalliseen laivastoon kuulunut, uljas L'Hermione sai tehtäväkseen osallistua Amerikan itsenäisyystaisteluun v. 1780. Kuulun matkaajansa, markiisi Lafayetten myötä, se jäi ranskalaisten sydämiin vapauden fregattina, joka vei avun Washingtonille ja amerikkalaisille. Noin 300 vuotta tämän laivakaunottaren haaksirikon jälkeen alus päätettiin rakentaa uudestaan sen pienessä kotikaupungissa, Rochefortissa, täsmälleen samalla telakalla, jonka Ludvig XIV oli perustanut. Projekti sai suurisuuntaisuudessaan valtavaa huomiota. Sitä seurattiin innokkaasti ympäri maailmaa sekä meren ammattilaisten, historian ja kulttuurin asiantuntijoiden ja harrastajien piireissä. Yksi seuraajista oli suomalainen merikapteeni Matti Airio.

  • Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen

    Neuvostoliitto palautti Porkkalan 60 vuotta sitten.

    Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.

  • Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

    Kekkonen sai kirjeitä kansalaisilta

    Urho Kekkonen sai aikanaan paljon kirjeitä tavallisilta ihmisiltä, joissa kansalaiset kääntyivät huolineen hänen puoleensa jo pääministeriaikana. Monet näistä kirjeistä kummastuttavat nykypäivänä: on vaikea uskoa kuinka henkilökohtaisilla asioilla valtion päämiestä silloin vaivattiin.

  • Meissä kaikissa asuu pieni neandertalilainen - tunnetko juuresi? Tee testi!

    Kuinka hyvin tunnet neandertaiset? Tee testi!

    Nykyihmiset ja neandertalilaiset asuivat vuosituhansia samoilla alueilla. Viimeiset neandertalilaiset katosivat n. 28 000 vuotta sitten. Rinnakkaiselon aikana nykyihmiset ja neandertalilaiset ehtivät kuitenkin risteytyä ja nykyisin eurooppalaisen ihmisen DNA:sta on 1,5-2,1 prosenttia peräisin heiltä. Meissä jokaisessa asuu siis pieni neandertalinihminen. Kuinka hyvin tunnet millaisia he olivat? Tee testi!

  • Katu-uskottavat tieteentekijät

    Lähde mukaan tieteentekijöiden mukaan nimetyille kaduille

    Toimittaja Seppo Heikkinen ei enää muista millä kadulla idea iski. Olisikohan se ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä hän ainakin muistaa ajatelleensa, että kukahan tuo Pietari Kalm oikein olikaan. Tästä pohdinnasta lähti syntymään radiosarja tieteen merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista.

  • Ranskalaisia Perunatorilla ja kaadettuja kioskeja - snagareiden historiaa

    Nakkikioskien historiaa ja muistijälkiä.

    Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla. Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa. Mutta millainen on nakkikioskien historia? Ja millaisia muistoja niihin liittyy?

  • Kenen haluaisit voittavan 1956 presidentinvaaleissa - äänestä nyt!

    Presidentinvaalit 1956 vaaligallup

    300 valitsijamiestä kokoontuu 15.2.1956 eduskuntatalolle valitsemaan presidenttiä. He voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää myös muuta ehdokasta kuin omaansa. Myös mustat hevoset ovat vaalissa mahdollisia. Tulos ratkeaa viimeistään kolmannella kierroksella. Nyt tarvitaan sinun mielipiteesi.

  • Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle vuonna 1550. Tarkoituksena oli kilpailla Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan saksalaisten hallitseman Tallinnan kanssa. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin pakolla muuttamaan uuteen kaupunkiin.