Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Menneisyyden metsästäjät pääkuva

7. Se tyttö on täällä taas - Jukka Laajarinne

Bosgårdin hopeasormus vuosilta 1954-1988. Kuva: Yle / Antti Eskola, Lauri Kuusela, Anne Kimiläinen. menneisyyden metsästäjät

Kurveissa perä luistaa soralla niin että pelkään auton suistuvan ojaan. Mieleni tekisi sanoa, että aja hiljempaa, Hannu, mutta tiedän että sinä vain nauraisit. Sen sijaan sytytän savukkeen ja veivaan ikkunaa vähän auki. Filtterin ympärillä on huulipunaani, kun asetan tupakan vaativasti ojentuvien sormiesi väliin. Sytytän itselleni uuden, ja niin me kaahaamme rättisitikalla kohti lapsuutemme kesiä. Jälkeemme jää vain hiekanvärinen pölypilvi.

Kartanon tiellä hidastat, näissä maisemissa sinun piti pikkupoikanakin käyttäytyä. Käännymme kuoppaiselle uralle rantaa kohti, ja lopulta pysäköit auton linnavuoren kupeeseen. Vaikka ei se mikään vuori ole, kallionkumpare vain.
Nousemme autosta, ja kun astun soralle, minusta tuntuu – niin, miltä? Kuin kaikki varhaiset vuoteni heräisivät yhtaikaa henkiin. Tekisi mieli säntäillä ympäriinsä, nähdä kaikki uudelleen, mutta sen sijaan nostan takapenkiltä eväskorin. Sitten me kiipeämme Merirosvolinnan päälle johtavalle polulle.
Täällä me juoksimme ja leikimme merirosvoja, jotka olivat pitäneet hoviaan paikalla oikeastikin, joskus satoja vuosia sitten. Miekkailimme kepeillä ja ammuskelimme katajaisilla jousipyssyillä. Lähitienoon kaikki lapset olivat merirosvosodissa mukana.
Vaikka kumpare on matala, sen päältä avautuu hyvä näkymä merelle ja kaislikkojen ylle ja pelloille. Tuolla kallion juuressa meillä oli maja.
”Muistatko sen teidän lautan?” kysyn.
Sinä ja Juhani olitte rakentaneet lankuista ja parruista lautan, jolla sauvoitte rantavesissä. Kyllä sinä muistat: ”Hah! Ja sitten se petti ja Juhani putosi sen pohjan läpi ja sai ison haavan ja melkein hukkui!”

Muistot synnyttävät kipeän ikävän. Emme ole enää lapsia.

”Tässä me syömme eväät”, sanon ja levitän huovan ruohoiselle kohdalle.
Tunnistat paikan ja hymyilet. Vai tunnistatko? Tässä me suutelimme ensimmäisen kerran, tallimestarin poika ja puutarhurin tyttö. Kaksimastoinen koggisi ui suoraan mereen paalutettujen esteiden lävitse, kaksitoistavuotias tyttö ei vielä osaa suojata sydäntään... Rynnistit kaapparikapteenina rantaan, olit päättänyt ryöstää minut laivaasi ja viedä mukanasi seitsemälle merelle, ja juuri tässä sinä sait minut kiinni. Rimpuilin irti ja hyökkäsin kimppuusi painimaan. Kaaduimme, paini muuttui helliksi halauksiksi ja sinä pyyhkäisit sekaiset hiukseni sivuun, me katsoimme toisiamme silmiin vakavina, ja sitten sinä painoit huulesi minun huulilleni. Me suutelimme pitkään, ja sinun kätesi hakeutuivat minun tytönrinnoilleni ja sitten paitani alle vatsalleni. Enkä minä torjunut niitä.
Kun muutamaa vuotta myöhemmin muutit kotoasi Kotkaan, seurasin sinua vaikka olitkin merillä enimmän aikaa. Ja kun kotisatamaksesi vaihtui Helsinki, seurasin sinua sinnekin.

Olen kanssasi aina, minne ikinä menetkin.

Ja mitä ikinä teetkin. Kyllä minä hyväksyn, että sinulla on muita naisia toisissa satamissa. Sellaisia te miehet olette, ette te pärjää pitkään yksinänne. Jonkun on pidettävä sinusta huolta silloinkin, kun minä en ole lähellä. Eivätkä he ole sinulle yhtä tärkeitä kuin minä, niin sinä olet sanonut. Kukaan heistä ei ollut luonasi, kun äitisi kuoli, eikä kukaan ole ollut elämässäsi yhtä pitkään. Kyllä minä hyväksyn, vaikka joskus se tekeekin kipeää. Eivät nykyaikaiset ihmiset voi omistaa toisiaan.
Itse olen kyllä selvinnyt pitkiäkin aikoja yksinäni, kun sinä olet seilaillut ympäri maailmaa. Kun olet taas Suomessa, haluaisin olla kanssasi enemmän, mutta kyllä minä senkin ymmärrän, että laivalla joutuu jakamaan ahtaat majoitustilat muiden kanssa, ja lomilla tarvitset omaa rauhaa. Siksi meidän on parempi asua erillämme, ja sitä paremmin me viihdymme keskenämme, kun lopulta saamme olla yhdessä. Niin kuin tällä aurinkoisella autoretkellä.
Laitan käteni farmarihousujen peittämälle reidellesi ja katselen, miten käärit voipaperin auki ja haukkaat rakkaudella tekemääni voileipää, voita ja juustoa ja lauantaimakkaraa ranskanleivän välissä. Minäkin pureskelen omaa leipääni, ja välillä me katsomme toisiimme ja sinä hymyilet minulle. Mutta välillä tuijotat pitkiä aikoja merelle, ja silloin sinä vetäydyt omiin ajatuksiisi, suljet minut ulos.
Lorotan kupit täyteen Airamin termoksesta. Purjevene lipuu hitaasti saarien välissä. Vai noita luodon yllä kirkuvia lokkejako katselet?
Sitä minä en kuitenkaan ymmärrä, että sinulla pitää Helsingissäkin olla toinen. Enkö minä riitä? Miksi en? Mitä minusta puuttuu? Pakotat odottamaan itseäsi silloinkin, kun olet seurallisena kaupungissa.
”Mitä sinä mietit?” kysyn. Kohautat olkapäitä vastaukseksi.
Minun ei pitäisi välittää Pirjosta. Niin sinä sanoit talvella. Minulle sinä olet rehellinen, minä saan tietää kaiken. Hänelle sen sijaan et edes kerro minusta. Eikö sen pitäisi osoittaa, kumpi on tärkeämpi?
En tiedä. Leipä jää suuhun pyörimään, ja tarvitsen ison kulauksen kahvia saadakseni sen alas.
Ostit tämän sormuksenkin minua vakuutellaksesi. Katselen auringon kimallusta hopealla ja violetilla helmellä.
Ei se mikään oikea kihlasormus ole, kyllä minä sen näen.

Sellaisena olen sitä silti ajatellut, merkkinä siitä, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
Tuuli pöyhöttää tukkaasi. Olet komea mies, ja minä ymmärrän kyllä, mitä he sinussa näkevät. Saman kuin minäkin. Kesyttömän päättäväisyyden. Ja kun katsot silmiin, he näkevät arvostuksen ja halun – ja oman kauneutensa sinun katseessasi. Sen me näemme. Siten sinä meidät ryöstät ja otat sydämemme lunnaiksi, kun purjehdit satamasta toiseen.
Kahvi ja leipä loppuvat. Nouset ylös ja ojennat vahvan kätesi tuekseni.
Palaamme autolle ja ajat meidät kartanon pihaan. Nurmikko on siististi parturoitu ja ruusut kukoistavat. Isä olisi tyytyväinen. Joitain vanhoja puita on kaadettu ja muutamat kukkapenkit ovat vaihtaneet paikkaa.
Muistelemme krokettipelejämme ja sitä, miten juhlien aikaan nurmikolla oli nostettu maljoja. Muutut taas vakavaksi.
”Mitä sinä mietit?” kysyn taas, ja tällä kertaa suostut vastaamaan.
”Haluaisin olla sama pikkupoika, se Hannu joka minä silloin olin.”
”Etkö sinä muka ole?”
”En”, sinä sanot. ”Isä ei yhtään sietänyt minkäänlaista valehtelemista. Ja hän oli ankara mies.”
Muistan kyllä. Sait remmistä, kun olit tehnyt kolttosia.
Jatkat: ”Hän sai minutkin arvostamaan rehellisyyttä. Ja nyt minusta tuntuu kuin eläisin vääryydessä ja valheessa, kun piilottelen sinua Pirjolta enkä kerro hänelle asioiden laitaa.”
”Niinkö?”
Sekö sinua raastaa, ettet ole sinut itsesi kanssa? Ei se, mitä teet minulle. Puristan silmäni kiinni ja ymmärrän, että olen odottanut tätä jo pitkään. Mahdollisuutta. Olen tiennyt se tulevan, ja tässä se nyt on. Se tyttö, joka leikki tällä pihalla viisitoista vuotta sitten, odotti jotakin parempaa, oikeata miestä ja oikeata rakkautta, ja nyt hän on täällä taas, loukattuna ja vihaisena.
Annan vihan tulla, huudan raivoissani, nimitän sinua sontaläjäksi ja heitän sormuksen päin naamaasi.

Se osuu suoraan silmääsi ja kimpoaa nurmelle, ja minä käsken sinun häipyä. Pitelet silmääsi ja päästät suustasi ärräpäitä ja sanot minua hulluksi, ja kun käsken sinua uudelleen häipymään, nouset sitikkaasi ja ruovittelet pois. Pölyn laskeutuessa alan itkeä. Tuntuu tyhjältä.
Ja samalla tuntuu niin oikealta, kuin elämäni olisi vasta pääsemässä alkuun. Neito on lopulta karannut merirosvolaivasta, ja kaapparikapteenilla on silmälappu. Mielikuva vähän naurattaakin, kun kävelen maantien laitaan. Joudun odottamaan melkein puoli tuntia, ennen kuin pääsen ohi ajavan volkkarin kyytiin, ja kohta lapsuuden maisemat jo jäävät taakse.

Teksti: Jukka Laajarinne

Jukka Laajarinne Kirjailija Jukka Laajarinne menneisyyden metsästäjät

Historia

Uusimmat sisällöt - Historia

  • Itämeren #merirosvot - Näin seuraat ja osallistut merirosvoseikkailuun

    #Merirosvot on roolipeli twitterissä 9.-22.1.2017

    #Merirosvot on keskiajan Itämerelle sijoittuva historiallinen roolipeli 9.-22.1.2017. Tarinan päänäyttämönä toimii Twitter, mutta sitä voi seurata myös Yle Areenan merirosvouutisista sekä Yle Historia facebookissa ja instagramissa, merirosvo Herman Punajalan Snapchatiä unohtamatta.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 1. – Vapauden fregatti

    Ranskalainen fregatti L'Hermione ja markiisi de Lafayette.

    L'Hermione sai lempinimekseen "vapauden fregatti". Sillä nuori markiisi de Lafayette purjehti maaliskuussa v. 1780 Ranskasta yli Atlantin auttamaan amerikkalaisia itsenäisyystaistelijoita englantilaisia vastaan. Purjelaiva oli rakennettu v. 1779 Aurinkokuninkaan perustamassa arsenaalissa Rochefortissa. Alus palveli yli vallankumouksen. Laivakaunotar koki traagisen lopun luotsin käsittämättömän virheen takia Croisicin edustalla, Loire-joen suistossa v.1793. Rochefort'in kaupunki ei laivaansa unohtanut. Siitä rakennettiin tarkka, uljas replika vanhalla telakallaan 1997–2014. Alus palvelee kotikaupunkiaan suosittuna kulttuurikohteena ja koululaivana. Nuori replika purjehti v. 2015 juhlavierailulle Amerikkaan lähes samaa reittiä kuin historiallinen emolaiva ja Lafayette aikoinaan.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 2. – Merimiestaidot kunniaan.

    1700-luvun L'Hermione-replika purjehti Amerikkaan 2015.

    Ranskan kuninkaalliseen laivastoon kuulunut, uljas L'Hermione sai tehtäväkseen osallistua Amerikan itsenäisyystaisteluun v. 1780. Kuulun matkaajansa, markiisi Lafayetten myötä, se jäi ranskalaisten sydämiin vapauden fregattina, joka vei avun Washingtonille ja amerikkalaisille. Noin 300 vuotta tämän laivakaunottaren haaksirikon jälkeen alus päätettiin rakentaa uudestaan sen pienessä kotikaupungissa, Rochefortissa, täsmälleen samalla telakalla, jonka Ludvig XIV oli perustanut. Projekti sai suurisuuntaisuudessaan valtavaa huomiota. Sitä seurattiin innokkaasti ympäri maailmaa sekä meren ammattilaisten, historian ja kulttuurin asiantuntijoiden ja harrastajien piireissä. Yksi seuraajista oli suomalainen merikapteeni Matti Airio.

  • Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen

    Neuvostoliitto palautti Porkkalan 60 vuotta sitten.

    Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.

  • Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

    Kekkonen sai kirjeitä kansalaisilta

    Urho Kekkonen sai aikanaan paljon kirjeitä tavallisilta ihmisiltä, joissa kansalaiset kääntyivät huolineen hänen puoleensa jo pääministeriaikana. Monet näistä kirjeistä kummastuttavat nykypäivänä: on vaikea uskoa kuinka henkilökohtaisilla asioilla valtion päämiestä silloin vaivattiin.

  • Meissä kaikissa asuu pieni neandertalilainen - tunnetko juuresi? Tee testi!

    Kuinka hyvin tunnet neandertaiset? Tee testi!

    Nykyihmiset ja neandertalilaiset asuivat vuosituhansia samoilla alueilla. Viimeiset neandertalilaiset katosivat n. 28 000 vuotta sitten. Rinnakkaiselon aikana nykyihmiset ja neandertalilaiset ehtivät kuitenkin risteytyä ja nykyisin eurooppalaisen ihmisen DNA:sta on 1,5-2,1 prosenttia peräisin heiltä. Meissä jokaisessa asuu siis pieni neandertalinihminen. Kuinka hyvin tunnet millaisia he olivat? Tee testi!

  • Katu-uskottavat tieteentekijät

    Lähde mukaan tieteentekijöiden mukaan nimetyille kaduille

    Toimittaja Seppo Heikkinen ei enää muista millä kadulla idea iski. Olisikohan se ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä hän ainakin muistaa ajatelleensa, että kukahan tuo Pietari Kalm oikein olikaan. Tästä pohdinnasta lähti syntymään radiosarja tieteen merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista.

  • Ranskalaisia Perunatorilla ja kaadettuja kioskeja - snagareiden historiaa

    Nakkikioskien historiaa ja muistijälkiä.

    Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla. Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa. Mutta millainen on nakkikioskien historia? Ja millaisia muistoja niihin liittyy?

  • Kenen haluaisit voittavan 1956 presidentinvaaleissa - äänestä nyt!

    Presidentinvaalit 1956 vaaligallup

    300 valitsijamiestä kokoontuu 15.2.1956 eduskuntatalolle valitsemaan presidenttiä. He voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää myös muuta ehdokasta kuin omaansa. Myös mustat hevoset ovat vaalissa mahdollisia. Tulos ratkeaa viimeistään kolmannella kierroksella. Nyt tarvitaan sinun mielipiteesi.

  • Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle vuonna 1550. Tarkoituksena oli kilpailla Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan saksalaisten hallitseman Tallinnan kanssa. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin pakolla muuttamaan uuteen kaupunkiin.