Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Menneisyyden metsästäjät pääkuva

8. Kolme miestä ja yksi tuli - Markus Leikola

Viikinkiajan linnavuoren päällä oleva tähystäjä Kuva: Yle / Antti Eskola, Lauri Kuusela, Anne Kimiläinen menneisyyden metsästäjät

Kookas mies istui hevosen selässä metsän laidassa
ja näytti siltä kuin hän kurkottelisi seisomaan
niillä jalansijoillaan nähdäkseen kauemmaksi.
Hevosesta, valioyksilöstä, näki, että se oli
kulkenut pitkän päivämatkan ja olisi jo halunnut
päästä lepoon. Ratsastaja piti valjaita löysällä,
mutta valmiina kiristämään niitä hetkellä millä
hyvänsä, jos tarvis oli.

Ilta-aurinko paistoi
vielä korkealta ja hän joutui varjostamaan
silmiään kädellään nähdäkseen kauemmas
vastavaloon, pohjoiseen. Hänen oikealla
puolellaan ja vasemmalla puolella olivat samalla
tavoin valppaana kaksi muuta miestä. Kookas mies,
keskimmäinen, täydessä sotisovassa, haroi
ajamatonta sänkeään ja näytti mietteliäältä: hän
tiesi tulleensa perille, paikkaan, johon oli
kuljettu päiväkaupalla ja joka oli nyt heidän
edessään. Oli tullut päätösten aika.

- Mitä nyt, ruhtinas, kysyi oikeanpuoleinen.

Keskimmäinen, puhuteltu, pysyi vaiti. Hän vain
nosti oikean kätensä ja osoitti sormellaan
horisonttiin, kukkulalle, joka nousi metsäaukean
toisella puolella. Tarkkaan silmiä siristämällä
saattoi nähdä kukkkulan huipulla pienen liekin.
Sitten liekistä pelmahti iso savupilvi ilmoille,
vaikka liekki itse pysyi hädin tuskin silmin havaittavana.

- Tulet, ruhtinas Vladimir, sanoi
vasemmanpuoleinen sen minkä kaikki olivat jo havainneet.

- Ovat havainneet meidät. Eikö
kannattaisi hyökätä, ennen kuin ne saavat apujoukkoja?

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Vladimir avasi suunsa.

- Me odotamme hämärän tuloa ja käytämme
sitä hyväksi. Niillä ei voi olla niin paljon
apujoukkoja lähistöllä, että ne ehtisivät tänne
saati pystyisivät häiritsemään meitä.

- Niin mutta ne tuntevat täkäläiset
maastot. Me emme vielä koskaan ole olleet näin
kaukana, oikeanpuoleinen huolestui.

- Borislav, näyttävätkö nämä koivut
sinusta jotenkin erilaisilta kuin kotona
Novgorodissa? Usko pois, taisteleminen täällä ei
ole sen kummempaa kuin missään muualla.

Borislav käänsi ratsunsa ja puikahti metsän
siimekseen.

Vastapäiseltä kukkulalta oli
mahdotonta huomata, mitä metsä kätki sisäänsä:
kymmenen, sata vai tuhat novgorodilaista.

Borislav palasi takaisin, miehet olivat taas
hiljaa kauan, odottaen hämärtymistä, mutta
loppukevään aurinko ei aikonut antaa yölle periksi helpolla.

- Tuo mäki. Katsokaa tarkkaa: tuossa on
pengerrystä, tuohon on koverrettu polku, tuosta
alkavat paaluseinät, tuolla on jykevä portti, Vladimir osoitti kädellään.

- Jos siellä huipulla on vähänkään
puolustusrakennelmia, jos heidän jousimiehensä
ovat kelvollisia, kukkulalta on helppo kaataa
meikäläistä jalkaväkeä, Vladimir sanoi viimein.

- Ruhtinas. Me emme voi antaa
hämäläisten vallata lisää metsästysmaita. Tiedät
hyvin, että heitä on nähty Kymijoella asti peuralaumojen perässä.

- Kysymys kuuluukin: paljonko miehiä
kannattaa uhrata niiden peuralaumojen tähden?

- Ruhtinas, sota vaatii aina uhreja. Ei
ole sotaa ilman kaatuneita, mutta ei myöskään
ilman että toinen puoli voittaa ja toinen häviää. Kumpia me tahdomme olla?

Vladimir ei tällä kertaa ryhtynyt miettimään,
vaan ärjäisi niin että hänen tumma ja takkuinen
pitkä kuontalonsa heilahti hulmuten:

- Vyshata, paras kenraalini. Olet
oikeassa, tietenkin, kuten aina. Mutta meidän
täytyy tehdä valintoja. Jos lähdemme nyt kukkula
kukkulalta, linna linnalta valtaamaan hämäläisten
maita, siihen ei riitä tämä kesä, eikä
seuraavakaan. Mitä tekevät jaroslavlilaiset silloin?

Kaksi muuta, kenraali Vyshata ja Borislav olivat
vaiti. He olivat ajatelleet vain tätä linnaa,
ehkä seuraavaakin, jonne tämä linna oli
lähettänyt savumerkkinsä. Mutta Ruhtinas Vladimir
ajatteli kaikkia eri ilmansuuntia joihin
Novgorodista pääsi ja joissa kaikissa oli
vihollinen edessä, joka ilmansuunnassa erilainen,
kaikkialla eri voitettavat, eri hävittävät.
Vladimir tiesi, että hämäläiset eivät antaisia
helposti periksi ja maasto oli puolustajien
puolella. Nyt hänen tehtävänsä oli saada vielä
hänen lähimmät miehensä tajuamaan sama.
Eripurasta ei ollut hyötyä, tämä oli hoidettava
vakuttelemalla ja suostuttelemalla.

Vyshata ja Borislav puntaroivat tilannetta. Oli
totta, että jaroslavlilaiset idässä olivat
aktivoituneet. Tähän asti liittolaisia, mutta
kuinka kauan vielä? Auringon alareuna saavutti
heidän silmiensä edessä kukkulan tason ja
linnatulen liekki oli nyt tulipallon tyvessä,
kuin olisi ollut koko auringon sytyttäjä.

- Miksi käyttäisimme enemmän aikaa
täällä? Miksemme lähde etelään, avoimille
aroille, rikkaan mustan mullan maille, kohti
bysanttia? Sinne minne perheemme voivat asettua
viljelemään, jossa meillä on aarteita
ryöstettävänä? Täällä on metsämaita, kyllä, mutta
niitä meilläkin riittää yllin kyllin.

- Mielit siis Itä-Rooman keisarin hoviin.

Vyshata katseli sen näköisenä kuin aamu olisi
valjennut hänen kasvoilleen. Ruhtinas Vladimir Novgorodilainen iski silmää.

- Elämä on lyhyt, mutta Rooman ehtii
valloittaa sentään tämän elämän aikana, hän
vastasi sotapäällikölleen ja käänsi ratsunsa metsää kohti.

- Ruhtinas, entä jos miehet sanovat,
että sinä pelkäät, kysyi vielä Borislav, ohjastamatta omaa hevostaan.

- Minä kysyn sitä asiaa näiltä samoilta
miehiltä ensi vuonna Konstantinopolin portailla,
siinä vaiheessa kun jokaisella on kourassaan
kultamalja, josta juodaan roomalaisten verta, Vladimir vastasi.

- Hyvä sotilas valitsee taistelunsa
itse, ei niin että taistelu valitsee hänet,
Vyshata säesti. Borislav käänsi hevosensa, miehet
painuivat metsän suojaan ja leiriytyivät joukkojensa kanssa

Linnut lauloivat herkeämättä läpi koko yön.
Aamulla linnavuoren edustalla ei ollut
ensimmäistäkään jälkeä siitä, että vihollisen
sotajoukko oli käynyt metsän reunassa. Mutta tuli kukkulan laella oli sammunut.

Teksti: Markus Leikola

Markus Leikola Kirjailija Markus Leikola menneisyyden metsästäjät

Historia

Uusimmat sisällöt - Historia

  • Itämeren #merirosvot - Näin seuraat ja osallistut merirosvoseikkailuun

    #Merirosvot on roolipeli twitterissä 9.-22.1.2017

    #Merirosvot on keskiajan Itämerelle sijoittuva historiallinen roolipeli, jota pelattiin 9.-22.1.2017. Tarinan päänäyttämönä toimi Twitter, mutta sitä voi seurata myös Yle Areenan merirosvouutisista sekä Yle Historia facebookissa ja instagramissa, merirosvo Herman Punajalan Snapchatiä unohtamatta.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 1. – Vapauden fregatti

    Ranskalainen fregatti L'Hermione ja markiisi de Lafayette.

    L'Hermione sai lempinimekseen "vapauden fregatti". Sillä nuori markiisi de Lafayette purjehti maaliskuussa v. 1780 Ranskasta yli Atlantin auttamaan amerikkalaisia itsenäisyystaistelijoita englantilaisia vastaan. Purjelaiva oli rakennettu v. 1779 Aurinkokuninkaan perustamassa arsenaalissa Rochefortissa. Alus palveli yli vallankumouksen. Laivakaunotar koki traagisen lopun luotsin käsittämättömän virheen takia Croisicin edustalla, Loire-joen suistossa v.1793. Rochefort'in kaupunki ei laivaansa unohtanut. Siitä rakennettiin tarkka, uljas replika vanhalla telakallaan 1997–2014. Alus palvelee kotikaupunkiaan suosittuna kulttuurikohteena ja koululaivana. Nuori replika purjehti v. 2015 juhlavierailulle Amerikkaan lähes samaa reittiä kuin historiallinen emolaiva ja Lafayette aikoinaan.

  • Ranskalainen purjelaiva L'Hermione osa 2. – Merimiestaidot kunniaan.

    1700-luvun L'Hermione-replika purjehti Amerikkaan 2015.

    Ranskan kuninkaalliseen laivastoon kuulunut, uljas L'Hermione sai tehtäväkseen osallistua Amerikan itsenäisyystaisteluun v. 1780. Kuulun matkaajansa, markiisi Lafayetten myötä, se jäi ranskalaisten sydämiin vapauden fregattina, joka vei avun Washingtonille ja amerikkalaisille. Noin 300 vuotta tämän laivakaunottaren haaksirikon jälkeen alus päätettiin rakentaa uudestaan sen pienessä kotikaupungissa, Rochefortissa, täsmälleen samalla telakalla, jonka Ludvig XIV oli perustanut. Projekti sai suurisuuntaisuudessaan valtavaa huomiota. Sitä seurattiin innokkaasti ympäri maailmaa sekä meren ammattilaisten, historian ja kulttuurin asiantuntijoiden ja harrastajien piireissä. Yksi seuraajista oli suomalainen merikapteeni Matti Airio.

  • Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen

    Neuvostoliitto palautti Porkkalan 60 vuotta sitten.

    Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.

  • Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

    Kekkonen sai kirjeitä kansalaisilta

    Urho Kekkonen sai aikanaan paljon kirjeitä tavallisilta ihmisiltä, joissa kansalaiset kääntyivät huolineen hänen puoleensa jo pääministeriaikana. Monet näistä kirjeistä kummastuttavat nykypäivänä: on vaikea uskoa kuinka henkilökohtaisilla asioilla valtion päämiestä silloin vaivattiin.

  • Meissä kaikissa asuu pieni neandertalilainen - tunnetko juuresi? Tee testi!

    Kuinka hyvin tunnet neandertaiset? Tee testi!

    Nykyihmiset ja neandertalilaiset asuivat vuosituhansia samoilla alueilla. Viimeiset neandertalilaiset katosivat n. 28 000 vuotta sitten. Rinnakkaiselon aikana nykyihmiset ja neandertalilaiset ehtivät kuitenkin risteytyä ja nykyisin eurooppalaisen ihmisen DNA:sta on 1,5-2,1 prosenttia peräisin heiltä. Meissä jokaisessa asuu siis pieni neandertalinihminen. Kuinka hyvin tunnet millaisia he olivat? Tee testi!

  • Katu-uskottavat tieteentekijät

    Lähde mukaan tieteentekijöiden mukaan nimetyille kaduille

    Toimittaja Seppo Heikkinen ei enää muista millä kadulla idea iski. Olisikohan se ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä hän ainakin muistaa ajatelleensa, että kukahan tuo Pietari Kalm oikein olikaan. Tästä pohdinnasta lähti syntymään radiosarja tieteen merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista.

  • Ranskalaisia Perunatorilla ja kaadettuja kioskeja - snagareiden historiaa

    Nakkikioskien historiaa ja muistijälkiä.

    Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla. Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa. Mutta millainen on nakkikioskien historia? Ja millaisia muistoja niihin liittyy?

  • Kenen haluaisit voittavan 1956 presidentinvaaleissa - äänestä nyt!

    Presidentinvaalit 1956 vaaligallup

    300 valitsijamiestä kokoontuu 15.2.1956 eduskuntatalolle valitsemaan presidenttiä. He voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää myös muuta ehdokasta kuin omaansa. Myös mustat hevoset ovat vaalissa mahdollisia. Tulos ratkeaa viimeistään kolmannella kierroksella. Nyt tarvitaan sinun mielipiteesi.

  • Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle vuonna 1550. Tarkoituksena oli kilpailla Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan saksalaisten hallitseman Tallinnan kanssa. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin pakolla muuttamaan uuteen kaupunkiin.