Hyppää pääsisältöön

Pianisti Matleena Nyman: "Musiikiopistossa aloitin 13-vuotiaana, minulla on aivan kuriton tausta."

Pianisti Matleena Nyman.
Pianisti Matleena Nyman. Kuva: Yle/Laila Kangas matleena nyman

"Valmistumisen jälkeen en ole kuunnellut neuvoja keneltäkään, olen hyvin ärsyttävä", sanoo pianisti Matleena Nyman itsestään. Vammalasta kotoisin oleva Matleena matkusti päivittäin bussilla Tampereelle lukioon ja konservatorioon. Nyt hän on pianonsoiton ammattilainen, joka haluaisi vain konsertoida.

Kuka?

Olen Matleena Nyman, pianisti ja vähitellen myös ihminen. Synnyin Vantaalla vuonna 1989.

Olen pioneeri perheessäni! Pikkusiskoni on matkija-apina tai ehkä vedin hänetkin pinnan alle, kidukset tai tukehtuminen käsi kädessä! Isosiskoni on taitava tankotanssija, akrobaatti ja voimanainen.

Mistä?

Asuin Vammalassa liian pitkään, siellä taivaskin oli matalampi ja kaikkialla leijui apatia. Matkustin bussilla Tampereelle päivittäin lukioon ja konservatorioon, josta tuli minulle koti.

Helsinkiin muutin syksyllä 2008, kun aloin opiskella Sibelius-Akatemiassa. Selvisin sinne viikon myöhässä ja ontuen, pyöräkolari.

Minä inspiroidun tuntemattomista, vilkkaista kaupungeista, joihin olen juuri saapunut. Olin Pariisissa vuoden vaihto-opiskelijana ja sieltä jatkoin Madridiin. Nykyisin asun taas Helsingissä.

Musiikkiopinnot?

Pentuna imitoin kuulemaani Samick-pianolla, mutta musiikiopistossa aloitin kolmetoistavuotiaana, aivan kuriton tausta.

16-vuotiaana olin kuitenkin katastrofaalisen vakuuttunut siitä, etten tarvitse muuta kuin musiikkia. Energia oli loputon. Se on sellainen kellumo, jonka ikkunasta katselee ylöspäin avaruuksiin eikä repetitio siksi väsytä. Soitan pianoja, ilman koskettimia olen kömpelö.

Sibelius-Akatemiassa opettajinani olivat Tuija Hakkila, Antti Hotti ja Liisa Pohjola, Pariisin konservatoriossa Hortense Cartier-Bresson ja Madridin Kuningatar Sofía-koulussa Dmitri Bashkirov.

Valmistumisen jälkeen en ole tosin kuunnellut neuvoja keneltäkään, olen hyvin ärsyttävä.

Pianisti Matleena Nyman.
Pianisti Matleena Nyman. Kuva: Yle/Laila Kangas matleena nyman

Lempisäveltäjäsi?

Brahms, aina Brahms! Silloin on riehakas ja vapaa olo, voimien riivaama ja ihan hellä. Pidän Brahmsin musiikin rouhevuudesta ja karheudesta, se on tummaa ja syvää ja kuitenkin kuutamosta.

Syksyllä soitin kamarimusiikkia ystävieni kanssa, sain esittää sellosonaatit ja äänittää klarinettisonaatit, aivan herkkua. Mutta äänitys jännitti ja lukitsi kehon erikoiseksi, siinä joutui potkunyrkkeilemään itseään vastaan.

Vasta viimeisenä iltana ihmeellinen euforia vei.. ja ymmärsi.

Myös pianokonsertot, rakas maailma, soitan heti, kun jokin orkesteri pyytää minut luokseen.

Deadline-konsertissani soitan goottimusiikkia tai siltä se minusta tuntuu, hirtettyjä ja höyryjä, Gaspard de la nuit on hypnotisoiva.

Music high. Everything is nice like rice. Olen aika ailahtelevainen, musiikki saa aina sopimaan johonkin.

Taiteilija, jonka esitykset ja tulkinnat ovat tehneet voimakkaan vaikutuksen?

Aki Rissanen esimerkiksi, viime vuoden lohduttavimmat konsertit, koin ne todella voimakkaasti. Tuntui hyvältä, kun se musiikki ympäröi ja eli ja omituisen keveänä vielä, vaikka siinä oli niin valtavasti.

Kantapöydässä Riikka Holopaisen haastateltavana pianisti Matleena Nyman.
Matleena Nyman Kantapöydässä Riikka Holopaisen haastattelussa. Kantapöydässä Riikka Holopaisen haastateltavana pianisti Matleena Nyman. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen matleena nyman,riikka holopainen

Mahtuuko elämääsi muuta kuin musiikki?

Joskus minä kirjoitan. En oikein osaa puhua ja olen usein eksyksissä ajatuksissani, vajoan kuviin ja kuvitelmiin. On helpompi pysyä kiinni tässäkin maailmassa, kun sellainen luova häiriö valuu paperille omalla ajallaan.

Haluaisin myös voimistella taas tai tanssia! Olen muusikkona aina inspiroitunein liikkeestä ja vauhdista. Mutta usein tuntuu, että maailma on liian nopea ja kaikkea on liikaa, ja mitä oikein pitäisi ehtiä, ja miten me sitten kotiin pääsemme!?

Mikä sinusta tulee isona?

Olen 27-vuotias, aivan suuri siis ja pianisti minusta tuli, haluan vain konsertoida, tästä olen ehdoton. Tosin olen miettinyt viime aikoina, että ehkä voisin olla iltaihminen myös elämän mittakaavassa, olettaen, että minusta tulee vanha.

Pianistit Matleena Nyman ja Joel Papinoja olivat Kantapöydän opiskelijatreffeillä 11.1.2017. Matleena esittää videolla Rahmaninovin etydin d-molli op.33 nro 4. Joel Papinojan kanssa esiintyy baritoni Simon Barrad. He esittävät laulun Neurotic and lonely Gabriel Kahanen laulusarjasta Craigslistlieder. Toimittajina ovat Riikka Holopainen ja Janne Koskinen.

  • Sid Hille Camerata / Farbformen

    Laajenna kamarimusiikkitajuntaasi Sid Hillen jousikvartetoilla!

    Levyarvostelu

    Saksalaissyntyinen säveltäjä-pianisti Sid Hille haluaa sävellystensä kuulostavan improvisoiduilta ja improvisaatioidensa kuulostavan sävelletyiltä. Hilleä on turha luokitella klassiseen tai jazziin, mutta hänen tuorein sävellyslevynsä kyllä sukeltaa jousikvartettoihin eli taidemusiikin ydinalueelle. Vaikka lajityyppi on perinteikäs ja vaativa, Hille onnistuu laajentamaan ydinaluetta.

  • Tigran Mansurian / Requiem

    Armenialainen tulokulma requiemiin koskettaa

    Levyarvostelu

    Armenialaissyntyinen säveltäjä Tigran Mansurian on löytänyt musiikillisen turvasataman levy-yhtiö ECM:n mustavalkoisten levykansien välistä. Itse en ole useinkaan saanut otetta Mansurianin karusta ilmaisusta, mutta uuden levyn Requiem muutaman vuoden takaa koskettaa väkevämmin. 1900-luvun alussa tapahtuneen Armenian kansanmurhan uhreille omistettu teos luo sekä musiikillisen että psykologisen ristivalotuksen, jonka tekijöinä ovat ikiaikainen requiem-teksti ja Armenian ikiaikainen musiikkiperinne.

  • Musique d'entracte

    Satie päivitettynä 2010-luvun salonkeihin

    Levyarvostelu

    Erik Satien 150-vuotisjuhlia vietettiin viime vuonna, mutta vasta nyt Winter & Winter -yhtiön luottomuusikko, pianisti-säveltäjä Fumio Yasuda on saanut oman tribuuttinsa julkaistua. Levyllä ei ole ainuttakaan gymnopedietä tai gnossiennea eikä juuri laisinkaan yksinäistä outoilua pianon ääressä. Sen sijaan Yasuda on poiminut Satien tuntemattomimpia kappaleita ja kutsunut pari kaveria mukaan soittamaan, ettei olisi yhtä yksinäistä kuin Satiella.