Hyppää pääsisältöön

Riina Katajavuori: Ajankohtainen homekakku

Kolumnistikuva
Kolumnistikuva Kuva: Erik Vierkens Riina Katajavuori

Joulun tienovilla luin ajankohtaisen kirjan. Se ilmestyi Venäjällä 1835 ja sen on kirjoittanut ukrainalaiskirjailija Nikolai Gogol.

Tämä Nikolai Gogol oli monikulttuurinen, kansainvälinen mies. Sukunimen ukrainalainen muoto oli ”Hohol”. Äidin puolen suvulla oli puolalaiset juuret ja Gogolilla oli syntyjään kaksoisnimi, Gogol-Janowski. Koulut hän kävi venäjäksi. Koulukavereina oli turkkilaisia, opettaja oli kotoisin Karpaatti-Ruteniasta eli silloisesta Unkarista. Gogol opiskeli Pietarissa, minkä jälkeen asui 12 vuotta Pariisissa ja Italiassa ennen Venäjän keisarikuntaan palaamistaan.

Gogolin nuoruudentyö, pienoisromaani Taras Bulba, avaa monikulttuurisen Euroopan tarinaa. Vanhasta kasakasta ja hänen kahdesta aikuisesta pojastaan kertova poikakirjamainen teos vilisee barbaareja, musulmaaneja, polakkeja, juutalaisia, zaporogeja, tataareja ja turkkilaisia. Mitään uskontokuntaa tai ihmisryhmää ei käsitellä poliittisesti korrektisti.

1600-luvulla valtioiden rajat olivat toisensorttisia kuin nyky-Euroopassa. Kun leppymätöntä kasakkapäällikkö Taras Bulbaa salakuljetetaan tiilikasan alla Mustaltamereltä Puolaan, jotta hän pääsisi vangitun poikansa luokse, kertoja lausuu meille nykylukijoille selvennykseksi: ”Yllä kuvatun tapahtuman aikoihin ei rajoilla ollut vielä minkäänlaisia tullivirkamiehiä eikä rajavartijoita, noita yritteliäiden ihmisten hirvittävää kiusaa, ja siksi itse kukin saattoi kuljettaa mitä mieli teki.”

Gogolin rempseää ja karnevalistista kerrontaa ihaillessa päähän hiipii epäsopivia aatoksia: miksei kukaan kirjoita nykysodista tällä otteella, häpeämättömästi?

Vimmainen Taras Bulba joukkioineen taistelee ja liikkuu yli rajojen, niistä piittaamatta. Keihästää, seivästää, tappaa ja hukuttaa. Ihmiset katsovat toreilla kidutussessioita kuin tosi-tv:tä. Jänteitä revitään, luita murskataan.

Unohdun googlailemaan kirjasta tehtyjä lukuisia elokuvasovituksia. Tuijotan niiden mainosjulisteita, joista yhdessä poseeraa kalju Yul Brunner.

Gogolin rempseää ja karnevalistista kerrontaa ihaillessa päähän hiipii epäsopivia aatoksia: miksei kukaan kirjoita nykysodista tällä otteella, häpeämättömästi? No, olihan Gogolillakin parinsadan vuoden helpottava etäisyys legendoihin, joita paisutteli.

Eero Balkin sopivan hurtti suomennos on tehty teoksen varhaisversiosta, joka tuomittiin aikanaan liian ukrainalaismielisenä. Gogol kirjoitti pian uuden, panslavistisemman version, jota Venäjällä ja Ukrainassa on luettu näihin päiviin asti. Uudessa versiossa puolalaisten polttoroviolle naulittu Taras Bulba ennustaa Ukrainan ja Venäjän yhteistä tulevaisuutta Venäjän tsaarin alaisuudessa. Alkuperäisversio sen sijaan loppuu, kun kasakat muistelevat uljasta päällikköään, kuoloon asti taistellutta Taras Bulbaa, ja laskevat jokea pitkin puolalaisten luotisateessa. ”Piru vieköön! Onkohan maailmassa mitään, mitä kasakka pelkäisi? Dnister ei ole vähäinen joki; ja kun tuuli tuivertaa mereltä, hyökyaalto lyö kuuhun asti.”

Miksi tämä ikivanha kirja, homekakku, on ajankohtainen? Miksi Gogolin pienoisromaani sai oloni valveutuneeksi, nimenomaan Euroopan nykytilanteen suhteen?

Aina on lähdetty etsimään työtä, kultaa, parempaa, rapakon taakse.

Taras Bulbaa voi lukea ronskina perhetarinana, tragediana, jossa isä haluaa lopulta vain pojistaan miehiä, kohtalokkain seurauksin. Mutta se on myös tarina vellovasta Euroopasta, kansakuntien konfliktialttiudesta, uskonsodista, kansojen kohtaamisista ja rajojen häilyvyydestä.

Kun EU perustettiin ja rajat aukenivat, se tuntui omituiselta. Yhtä omituiselta tuntuu nyt, että uusia raja-aitoja pystytetään.

Moni kansalainen on paikallaan ja osaansa tyytyväinen, mutta moni myös liikkuu. Aina on lähdetty etsimään työtä, kultaa, parempaa, rapakon taakse. On paettu sotaa, nälkää, vainoa. Maailma ja Eurooppa ovat jatkuvassa liikkeessä.

Nytkin Euroopassa velloo. Eurooppa myös rämpii, taas kerran. Ja kun uutisvirrasta ei saa otetta, neuvoni on: Tartu vanhoihin kirjoihin, pysyt ajan hermolla.

Riina Katajavuori
Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Psycho

    Hitchcockin Psyko - Mitä suihkussa oikein tapahtui?

    Dokumenttielokuvassa analysoidaan kuuluisa suihkukohtaus

    Alfred Hitchcockin trilleri Psyko on yksi elokuvan historian ihailluimmista klassikoista suihkussa tapahtuvan murhakohtauksen taidokkaan kerronnan takia. Alexandre O. Philippen dokumentti 78/52 suuntaa suurennuslasin nimenomaan kolmeminuuttisen suihkukohtauksen estetiikkaan ja anatomiaan, sen leikkaukseen, kuvauksen taktiikkaan ja äänisuunnitteluun. Pohdinta lähtee myös filosofiseen lentoon.

  • Kolumnin artikkelikuva

    Marjo Niemi: Kuinka suojautua taiteelta?

    Kuinka suojautua taiteelta?

    Mikäli taiteesta ei ole löydettävissä yleisesti hyväksyttyjä kasvattavia tai hyvinvointia lisääviä vaikutuksia, se on luokiteltava vaaralliseksi. Koska tällaista seulaa ei vielä laajamittaisesti ole luotu, annan sinulle keinoja pysyä turvassa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Marjo Niemi neuvoo.

  • Peter Capaldi Tohtorina

    Steven Moffat — mies, joka teki Doctor Whosta aikuisen

    Steven Moffat — mies, joka teki Doctor Whosta aikuisen

    Doctor Who –tieteissarjan modernin version kymmenes tuotantokausi alkoi Yle TV2:lla pääsiäisenä. Kahdessatoista vuodessa sarja on kasvanut värikkäästä lastensarjasta varsin vakavia teemoja käsitteleväksi kansainväliseksi ilmiöksi. KulttuuriCocktailin artikkeli kertoo scifi-sarjan kehityksestä.