Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Ylevien periaatteiden hintalappu?

otso kantokorpi
otso kantokorpi Kuva: Jyrki Valkama Otso Kantokorpi

Taloustieteilijät osoittavat toisinaan kiinnostusta taiteen taloutta kohtaan. Yleensä pohdinnat ovat sellaisia, että niissä ymmärretään varsin vähän taiteen prosesseista. Onneksi nämä pohdinnat yleensä unohdetaan saman tien.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm on tuoreimpia taiteen pohtijoita. Hän on tuonut julkisuuteen ideansa taiteen valtiollisesta tuesta. Hän toteaa blogikirjoituksessaan (19.12.): ”Taloustieteen näkökulmasta yhteiskunnallisesti arvostettujen kulttuurilaitosten taloudellinen toiminta tehostuisi, jos ’yleville periaatteille’ saataisiin hintalappu. Tämä on yksinkertaisinta tehdä siten, että aletaan tukea kulttuurilaitosten kysyntää tarjonnan tukemisen sijasta.” Sittemmin teksti julkaistiin uudestaan Talouselämässä (9.1.), ja Helsingin Sanomat teki aiheesta viime viikolla vielä artikkelinkin (Mari Koppinen 11.1.).

Kaikkea on hedelmällistä kuvitella. Kuvitteleminen on yksi ihmisen perustavimmista tavoista olla ihminen. Epäilemättä me kaikki teemme sitä, sekä valveilla että unissamme. Toisinaan kuvitteleminen on vaikeaa, koska on niin paljon liian tuttua, liian perustavaa laatua olevia ennakko-oletuksia, joista ei voi edes kuvitella, etteivät ne olisi olemassa.

Vieraiden kulttuurien miettiminen tuottaa nimittäin aina raikasta ajattelua, kun suuntaa mietteensä sitten samankaltaisten asioiden osalta omaan kulttuuriinsa.

Premisseistä on vaikea päästä irti. Nuorena antropologianopiskelijana haastoin tätä usein. Vieraiden kulttuurien miettiminen tuottaa nimittäin aina raikasta ajattelua, kun suuntaa mietteensä sitten samankaltaisten asioiden osalta omaan kulttuuriinsa. Kyse on siitä, että oman kulttuurin usein kyseenalaistamaton rationaalisuus asettuu kyseenalaiseksi, kun sitä tarkastelee toisen kulttuurin vastaavia ja yhtä kyseenalaistamattomia rationaalisia ratkaisuja vasten. Toisinaan tällaiset pohdinnat ovat aika rajuja.

Muistan kun kerran luin artikkelin jostain ”löydetystä” afrikkalaisesta kansasta, jolla ei ollut luovuutta ja sen ilmenemismuotoja lainkaan. Juttu paljastui myöhemmin keksityksi, mutta se sai ainakin aikaan villejä fantasioita, kun ryhdyin kuvittelemaan suomalaista kulttuuria ja omaa elämääni ilman sen erilaisia luovuuden kanavoitumismuotoja. Ei sellaista todellisuudessa oikein osaa kuvitellakaan.

Mutta kaikkea pitää voida ainakin yrittää kuvitella – emmehän me muuten olisi ihmisiä. Elämme ammatillisesti eriytyneessä yhteiskuntamuodossa, jossa osalle ihmisistä on annettu erillinen lupa kuvitella puolestamme. Heitä nimitetään taiteilijoiksi. Heiltä odotetaan mielikuvitusta, ja heille annetaan yhteisellä sopimuksella yhteiskunnallista tukea tuon kuvittelun kehittämiseksi.

Taloustieteilijät tuntuvat tekevän vähän samanlaista työtä. Olen lukenut viime vuosina monia artikkeleita, joissa on osoitettu se, miten vähän taloustieteellä on tekemistä eksaktien tieteiden kanssa. Ja silti näillä geelitukkaisilla nelikymppisillä pukumiehillä, jotka esiintyvät televisiouutisissa tittelillä ’pääanalyytikko’ laukomassa itsestään selviä latteuksia ja pieleen meneviä arvioitaan taloudesta, on moninkertainen palkka taiteilijoihin verrattuna. Eikä tätä kukaan pidä mitenkään outona. Näin vain on. Se kuuluu meidän kulttuuriimme. Se muuntuu hiljalleen ikään kuin luonnolliseksi – vaikka se onkin kulttuurista.

En halua mennä pelkästään sinne, minne haluan mennä. Haluan mennä myös sinne, minne joku muu haluaa minut viedä.

Pois minusta se, että haluaisin estää Pasi Holmia kuvittelemasta toisenlaista todellisuutta. Se on meidän kaikkien ihmisten oikeus ja ehkä juuri se seikka, joka rikastuttaa meitä ihmisinä kaikista eniten. Jos toki ahdistaakin. Joitain asioita ei nimittäin haluaisi edes kuvitella. Minä esimerkiksi en haluaisi kuvitella maailmaa, jossa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka juuri parhaillaan pohdiskelee teattereiden, orkestereiden ja museoiden julkisen rahoitusjärjestelmän (VOS) uudistamista, saisi päähänsä kokeilla Holmin luomaa innovatiivista mallia ja perustella sitä sillä, että se tulee arvovaltaiselta taloustieteelliseltä taholta. Holmin mallissa tukea siis annettaisiin sinne, minne ihmiset haluavat mennä.

On helppoa ajatella tai kuvitella, että tämä olisi taiteiden julkisen tuen muodoista ehkä se kaikista demokraattisin. Mutta samalla olisi myös petollista ajatella näin. Se nimittäin jähmettäisi taiteen. Se kaventaisi tarjontaa näivettämällä ne idut, joista kehittyy tulevaisuuden taide. Kaikki se, mitä emme vielä tiedä haluavamme ja mitä emme osaa vielä kuvitellakaan. Ainakin minun mielestäni tämä on taiteen ydintä.

Maksan verorahoistani hävittäjälentäjiä, joiden en haluaisi edes kuvitella olevan joskus ”tehokkaassa” käytössä. Haluan maksaa verorahoistani myös sellaisia asioita, joiden tehoa en vielä osaa kuvitella. En halua mennä pelkästään sinne, minne haluan mennä. Haluan mennä myös sinne, minne joku muu haluaa minut viedä. Koen, että juuri se on yhdessä olemista ja elämää. Kaikki tämä tulee sitä paitsi paljon halvemmaksi kuin tehottomat hävittäjälentäjät. Sen verran minussakin on taloustieteilijää.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Minäkin luin tuon Pasi Holmin jutun ja hiukan ihmettelin sitä, oliko se aivan tosissaan kirjoitettu. Tuttavapiirissäni on muutama kansantaloustieteilijä ja heidän olemisentapaansa jollain tavalla tuntien päättelin sitten, että kyllä oli.

"Syötä taloustieteilijälle mitä tahansa, niin toisesta päästä pruuttaa aina kysyntätarjontaa", kuuluu vanha kansanviisaus.

Ajatusleikkinä voisi tehdä vähän kuin -50-luvun SF-filmissä: laitetaan jonkun alan taiteilija kuukaudeksi vaikkapa Suomen Pankin pääjohtajaksi tai hallituksen elinkeinoministeriksi ja katsotaan, mitä tapahtuu... Veikkaan, että ei ainakaan huonompaan suuntaan nykyisestä mentäisi, onhan osoitettu, että esimerkiksi simpanssit ovat pörssisijoittajina peitonneet ammatikseen tuota hommaa tekevät.

idea on vapaasti käytettävissä.

Lähettänyt käyttäjä

Näitä tällaisia ulostuloja näkyy nykyään toistuvasti. Ennen noita ajateltiin ja puhuttiin hiljaa tai yksityisesti, mutta nyt voivat ennakoida tulevaa. Hyvä muuten tuo viittaus antropologiaan, sillä aikoinaan kun alettiin Tampereella sosiologiaa opiskella, niin ensimmäiseen tenttiin luettiin joku sen
alan perusteos. Se oli hyvä idea, koska juuri se avasi ajattelemaan myös yhteiskuntaa toisin tai ainakin suhteellisesti.