Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

Luotoloita ja Mäkimaita yhdistää perheen poikien Teemun ja Jannen ystävyys. Teemu Luotola (Ville Keskilä) ja Janne Mäkimaa (Misa Nirhamo) istuvat Helsingin Johanneksenkirkon edessä. Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle Johanneksenkirkko,Kotikatu,Misa Nirhamo,Ville Keskilä

Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1.2017. Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja. Sitä lähetettiin televisiossa vuosina 1995–2012.

Luotoloiden ja Mäkimaiden lisäksi Kotikadun ensimmäisellä kaudella nähtiin paljon muitakin hahmoja. Muistatko esimerkiksi Ville Virtasen esittämän Artun, joka oli töissä bensiksellä? Ehkä muistat myös lähikioskia pitäneen Katin (Minna Aaltonen), nyrkkeilijä-Riston (Antti Reini), pikkurikollinen Jake Bymanin (Juha Veijonen) tai älykkään poliisin Seijan (Mari Rantasila)? Koskisen 16-vuotiaat kaksoset Joni ja Miro (Lev ja Pavel Linnainmaa) ovat sarjan ainoat maailmankansalaiset, jotka uskovat tietävänsä miten maailma toimii.

Ville Virtanen näytteli Kotikadun ensimmäisellä kaudella Arttua Arttu Laakso eli näyttelijä Ville Virtanen Kuva: Ari-Pekka Keränen/Yle Kotikatu,Ville Virtanen
Pavel ja Lev Linnainmaa näyttelivät Joni ja Miro Koskista Joni (Lev Linnainmaa) ja Miro Koskinen (Pavel Linnainmaa) ja salkut täynnä rahaa. Kuva: Ari-Pekka Keränen/Yle Kotikatu,lev linnainmaa,pavel linnainmaa
Mari Rantasila näytteli poliisi-Seijaa, jolla oli suhde Teemu Luotolan kanssa. Seija Jaakkola (Mari Rantasila) ja Teemu Luotola (Ville Keskilä) vuonna 1995. Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle kuvapalvelu. Kotikatu
Juha Veijosen näyttelemä Jake Byman on Korkeavuorenkadulla syntynyt pikkurikollinen. Jake Byman (Juha Veijonen) ja Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen). Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle kuvapalvelu. Kotikatu

Lisää tietoa Kotikadun henkilöistä löytyy muun muassa Wikipedian luettelosta.

Katsoessasi Kotikadun jaksoja Areenasta saattaa tulla tarve kommentoida tapahtumia ja kertoa fiiliksiä niistä. Olisi todella hauskaa, jos live-twiittaat katsomistasi tunnisteella #Kotikatulive. Spoilaamista ei tässä tapauksessa kannata pelätä.

Ensimmäisen kauden julkaisu Areenaan on vasta alkua! Kaikki Kotikadun 589 jaksoa julkaistaan Areenaan kuuden vuoden aikana. Oheisessa kuvassa on kerrottu tarkemmin julkaisuaikataulusta.

Kaikki Kotikadun 589 jaksoa nähdään Areenassa vuoden 2022 loppuun mennessä. Ohje siitä, miten kaikki Kotikadun jaksot ovat nähtävillä Areenassa. Ohjeessa lukee näin: Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1. 2017 alkaen puoli vuotta. Toinen tuotantokausi on katsottavissa Areenassa huhtikuun loppupuolelta al Kuva: Yle Kotikatu

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Mielellään katsotaan. Joskus katsoin laina-Dvd:ltä ja silloin huvitti aikaansasidonnaisuus. Ei välttämättä ole ihan sanasta sanaan, mutta mieleen jäänyt heitto ekalta kaudelta. Juppikaksoset ovat koneella kämpässään ja toinen sanoo, että älä ole pitkään internetissä ettei tule kallista laskua. Seuraavalla kaudella taas Mirja on yläasteella ja hämmästelee sitä kun kaverillaan on oma kännykkä. Odotan innolla tuleviakin kausia kun Dvd:t päättyi neljänteen kauteen.

Lähettänyt käyttäjä

Olisi ollut kiva katsoa, mutta ei näköjään ulkosuomalaisten tarvitse Suomen sataa vuotta näillä kotimaisilla sarjoilla juhlistaa :-(

Lähettänyt käyttäjä

Koskisen 16-vuotiaat kaksoset Joni ja Miro (Lev ja Pavel Linnainmaa)
Muita kotikadun näyttelijä kaartia on näkyny julkisuudessa muissa sarjoissa ja leffoissa...

Lähettänyt käyttäjä

Googlailemalla selvisi, että Pavel Linnainmaa on armeijan kapteeni, olisiko ollut Kajaanissa ja Levillä on joku remppafirma Hämeenkyrössä, jos nettiin on uskominen.

  • Saimme kekseliään toiveen – nyt Kalapuikkokeitto on Areenassa

    Toteutamme jatkuvasti toiveita, mutta tahdomme niitä lisää!

    Saimme Instagramissa toiveen julkaista Kalapuikkokeitto-komediasarja Areenaan. Tuo toive osoitti tekijältään hienoa kekseliäisyyttä ja herätti meissä runsasta hilpeyttä. Kalapuikkokeitto on nyt kokonaisuudessaan katsottavissa Areenassa.

  • Ajansiirto-ominaisuus Areenan tv-kanavalähetyksiin

    Kelaa tv-lähetystä taaksepäin

    Areenassa näkyviä tv-kanavien lähetyksiä voi nyt kelata taaksepäin. Ajansiirtomahdollisuuden pituus on neljä tuntia. Areenan web-palvelussa on nyt mahdollista kelata tv-kanavien lähetyksiä taaksepäin neljän tunnin ajan.

  • Toivedraamoja vallasta ja politiikasta Areenassa

    Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti Areenassa

    Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden innoittamina valikoimme yleisön toiveista Suomen poliittiseen historiaan liittyviä ohjelmia. Valikoimasta tuli kattava ja mielenkiintoisesti valtaa ja sen pitäjiä kuvaava kokoelma draamaa 1990–2010-luvuilta. Satavuotiaan Suomen poliittisista käänteistä syntyi Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti.