Hyppää pääsisältöön

TV1 on Suomen katsotuin televisiokanava

Kotikatsomon uusi sarja Presidentti.
Kotikatsomon uusi Presidentti-sarja kertoo vallan kulisseista. Päärooleissa ovat mm. Anna Talvio (Laura Malmivaara) ja Arto Rahkonen (Tommi Eronen). Kotikatsomon uusi sarja Presidentti. kotikatsomo: presidentti,yle tv1

Suomen katsotuin kanava on TV1. Se kerää 28,1 prosenttia television katseluun käytetystä ajasta. Kanava on edellisvuoteen verrattuna hieman lisännyt katseluosuuttaan.

Television asema suomalaisperheissä pysyy vakaana ikään katsomatta. Kymmenen katsotuimman ohjelman joukossa korostuvat pitkät perinteet ja suoran lähetyksen taika. Televisio on ajankohtaisen sisällön ja viihtymisen media.

Televisiota katsottiin vuonna 2016 Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan lähes kolme tuntia vuorokaudessa. Monella kanavalla rikottiin yleisöennätyksiä.

Ylen kanavilla lähes 45 prosentin osuus

Toiseksi katsotuin tv-kanava viime vuonna oli MTV3, jonka osuus katselusta oli 16,3 prosenttia. Kolmanneksi katsotuin oli Yle TV2, jonka katseluosuus oli 12,4 prosenttia.

Ylen kanavien katselu on yhteensä 44,8 prosenttia kaikesta tv-katselusta. MTV:n kanavien osuus on 24,2 prosenttia ja Nelonen Median kanavat 16,6 prosenttia koko vuorokauden katseluajasta.

Linnanjuhlilla ennätysyleisö

Vuoden 2016 katsotuin ohjelma oli perinteiseen tapaan TV1:n Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12. Ennen uutisia tullutta lähetystä katsoi keskimäärin 2 618 000 katsojaa, joka oli samalla ohjelman uusi katsojaennätys.

Toiseksi eniten katsottiin TV1:n itsenäisyyspäivän tv-uutisia klo 20.30. Kolmanneksi katsotuimmaksi ohjelmaksi nousi MTV3:n jääkiekon MM-kisojen Suomi–Kanada-finaaliottelun 2. erä, jota katsoi 2 305 000 katsojaa. Ennätysyleisön saavutti myös Yle Teeman 6. tammikuuta lähetty Volga 30 päivässä, joka keräsi 687 000 katsojaa.

Hyvät TV1:n katsojat,

olisiko aika kehaista itseämme? Edustamme jokainen meistä Suomen suurinta tai ainakin reilusti katsotuinta tv-kanavaa. Olemme kasvaneet edelleen viime vuodesta ja ero seuraavaan kasvaa. Kirjoitin vuosi sitten, että tämä kehitys kertoo paljon meistä suomalaisista, meidän mediankäyttötavoista ja erityisesti siitä, mitä haluamme televisiosta katsoa. TV1 on aikuisen suomalaisen kanava, jota voi katsoa yhdessä tai yksin. Meillä ei ole vääriä katsojia, me tarjoamme sisältöjä kaikille, joita uutiset, asiaohjelmat ja laatudraama kiinnostaa.

Mobiilin katsomisen myötä yksin katsominen on kasvanut. TV1 on kuitenkin suurten yleisöjen kanava; kanava, joka myös kerää perheitä ja erikokoisia yhteisöjä sosiaalisen ja yhteisen katselun ääreen. Olemme läsnä silloin kun tapahtuu, oli kyse uutistapahtumasta tai juhlasta. Itsenäisyyspäivän vastaanotto keräsi ruutuun ennätysmäisen katsojamäärän 2,6 miljoonaa katsojaa eli käytännössä puolet suomalaisista katsoi kanavaamme. Se oli suvereeni Suomen Ennätys.

Uutislähetyksiämme ja ajankohtaisohjelmiamme katsovat joka päivä sadat tuhannet suomalaiset. Dokumentteja ja draamasarjojamme katsovat kaiken ikäiset suomalaiset – yksin, mutta yllättävän usein yhdessä. Eläköön mobiilikatsominen, mutta televisio ei ole kuollut, vaan elää ja voi hyvin – paremmin kuin koskaan.

Me tähyämme jatkuvasti tulevaisuuteen, otamme opiksemme virheistä ja rakennamme parempaa palvelua. Tämä ala ei ole seisovaa vettä, vaan koko ajan liikkeessä. Nopeutamme uutispalveluamme, olemme yhä enemmän paikan päällä tilanteissa ja tapahtumissa, niissä, jotka koskettavat meitä suomalaisia, kuuntelemme koko ajan tarkalla korvalla Teitä, ja pyrimme aina satsaamaan laatuun sekä faktassa että draamassa.

Ja jos draaman jakso on jäänyt näkemättä tai edellinen uutislähetys: Areena auttaa. Yhä useammin voi myös katsoa koko sarjan kerralla Areenasta. Ja TV1 tulee mökille ja matkoille Areenan avulla. TV1 on siis myös Areenassa ja pysyvästi, joten olkaa hyvä!

Pentti Väliahdet
Ohjelmapäällikkö
Yle TV1