Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Haluan enemmän uutisia Sansibarista

otso kantokorpi Kuva: Jyrki Valkama Otso Kantokorpi

Seurasin viime vuonna kansainvälisestä lehdistöstä melko tarkkaan Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) oikeudenkäyntiä malilaista ääri-islamisti Ahmad al-Mahdia vastaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Haagissa esitettiin syytteet kulttuurisen perinnön tuhoamisesta.

Al-Mahdi oli syytteessä vuonna 2012 tapahtuneesta yhdeksän mausoleumin ja yhden moskeijan tuhoamisesta. Hän tunnusti ja sai viime vuoden syyskuussa yhdeksän vuoden vankilatuomion.

Syy siihen, että olin tapauksesta niin kiinnostunut, johtuu ainakin osittain menneisyydestäni. Joskus parikymppisenä nimittäin päätin, että maailmassa on kolme paikkaa, joissa haluan käydä ennen kuolemaani: Timbuktun kaupunki Malissa, Omdurmanin kaupunki Sudanissa ja Sansibarin kaupunki Tansaniaan kuuluvassa Sansibarin saariryhmässä.

Nuorena sitä tekee tällaisia outoja päätöksiä. Niiden perusteet eivät ole aina kovin rationaalisia. Nyt kymmenien vuosien jälkeen en enää pysty palauttamaan mieleeni silloista minääni ja keksimään syitä moiselle unelmalle. Arvelen kuitenkin, että jotkut satunnaisesti näkemäni valokuvat ovat vaikuttaneet voimakkaasti. En koskaan ole unohtanut unelmaani.

Omdurmanissa kävin ystäväni Kallen kanssa joskus 1980-luvulla, kun teimme pari kuukautta kestäneen vähän sellaisen eksistentiaalisen ja Omdurmania lukuun ottamatta täysin päämäärättömän seikkailun pitkin Egyptiä ja Sudania. Timbuktu ja Sansibar ovat vielä käymättä, enkä taida enää niin kauas jaksaa lähteäkään. Ei silti harmita yhtään. Timbuktulla ja Sansibarilla on ollut koko elämäni ajan erityinen paikka sydämessäni. Kun näen niihin liittyviä uutisia tai dokumentteja, palaan lempeästi nuoruudenmuistoihini, ryhdyn surffailemaan netissä ja hankin uutta tietoa. Näin esimerkiksi kävi al-Mahdin tapauksen myötä viime vuonna.

Elämäntapakirjallisuus on täynnä puhetta unelmista ja niiden toteuttamisesta. Saamme lukea loputtomasti seuraavanlaisia viisauksia: ”Sinulla on oikeus unelmaasi, sillä suurin nautinto elämään tulee siitä, kun päätät ottaa konkreettisen askeleen kohti unelmasi toteuttamista.”

Kannan korteni nyt kekoon ja annan kokemuksen tuottamia elämäntapaohjeita: älkää piitatko unelmientoteuttamisohjeista. Suurin nautinto elämässä ei välttämättä vaadi mitään konkreettisia askeleita. Ja vielä toinen ohje: älkää koskaan hävetkö toteuttamatta jääneitä ideoitanne.

Istun usein työkseni taiteilijoiden työhuoneilla ja näen paljon keskeneräisiä tai jopa kokonaan kesken jääneitä töitä. Muistan elävästi, kuinka istuin kymmenisen vuotta sitten Vihdissä taidemaalari Tapani Tammisen työhuoneella. Hän näytti minulle vastavalmistunutta maalaustaan, jonka oli aloittanut joskus 1980-luvun puolivälissä. Se oli siis vaatinut yli 20 vuotta valmistuakseen. Eikä tämä ollut mikään yksittäistapaus. Hänellä on varastossa vieläkin aihelmia, jotka vaativat kehittelyä. Osa töistä tulee epäilemättä jäämäänkin keskeneräisiksi.

Ei Tammista silti harmita yhtään. Hän tietää, että aloitettuihin töihin liittyvät ideat kuitenkin elävät taiteilijan mielessä omaa elämäänsä ja saattavat muuntua vaikka kokonaan uusiksi töiksi joidenkin ennustamattomien ja irrationaalisista tuntuvien assosiaatioiden myötä. Tamminen ei ole tässä yksin: monet taitelijat pohtivat koko elämänsä ajan joitakin keskeneräisiä ideoitaan.

Minäkin keksin jatkuvasti ideoita, joita en mahdollisesti koskaan toteuta. Olen kirjoittanut mielessäni lukemattomia kirjoja, joista suurin osa on jäänyt toteuttamatta. Olen muutama vuosi sitten keksinyt mielestäni erittäin hyvän aiheen tv-sarjan käsikirjoitukseksi, mutta sanaakaan ei ole vielä paperilla. Olen vanhemmilla päivilläni perustamani kahden hengen bändin kanssa ollut vuoden verran tekemässä temaattista vinyylialbumia. Kansiluonnoskin on jo valmiina, mutta en ole kosketinsoittajani kanssa ehtinyt harjoituksiin vielä kertaakaan, vaikka meillä on harjoituskämppä ja minulla siellä lainarummut kasassa. Puhetta on kyllä piisannut.

Joskus oikein hävettää, kun on niin innostunut jostain ideasta, että tulee kertoneeksi siitä lähipiirilleen ikään kuin liian aikaisin. Vuosien kuluttua saattaa joutua vähän nolonakin selittelemään toteuttamatta jättämisen syitä.

Vasta viime vuosina olen tajunnut, että juuri keskeneräiset ideat kannattelevat elämää. Joku niistä saattaa toteutua, eikä siitä varmaan haittakaan ole, mutta ei niiden toteutumisella oikeasti ole hyvän elämän kannalta niin väliä. Oleellista tuntuu olevan se, että hyvät ideat pitävät mielen toimintakuntoisena – toteutuivat ne tai eivät. Hyvällä idealla on toteutumattomanakin taipumus tuottaa uusia hyviä ideoita. Se tapahtuu usein kontrolloimattomasti ja outojen assosiaatioiden kautta. Suunnitelmallisuudesta on harvoin apua tässä prosessissa.

Se minua vain harmittaa, että niin harvat uutiset Sansibarista tavoittavat Suomen. Edellisestä Ylen Sansibar-uutisesta on siitäkin jo viisi vuotta aikaa.

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.