Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Fysiikka pääkuva

2017 kevät: fysiikka

Fysiikan yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet

“Tällaista tehtävää en ole ennen nähnyt”

Kevään 2017 fysiikan kokeessa puhuttivat ilmastoon liittyvä tehtävä 12 ja betonisäkin nostamiseen liittyvä tehtävä 6. Toisaalta kokeessa oli tehtävä 8, joka oli kuin suoraan tärppilistalta. Lue asiantuntijoiden kommentit kokeesta!

Tehtävä 6

Fysiikan opettaja Jukka Hatakka
"Kaikkiaan tehtävä ei ole kovin tyypillinen lukiotehtävä. Kitkamomentin vastusmomentin huomioiminen tulee aika harvoin vastaan tunneilla.
C-kohta oli uudenlainen tehtävä. En muista tämäntyyppistä tehtävää koskaan ennen nähneeni. Luulen, että se on voinut olla aika vaativa."

Ylioppilastutkintolautakunnan sensori Leena Partanen
"Tehtävä vaatii loogisen päättelyketjun. Toivon, että fysiikan kirjoittajat nauttivat siitä, että vaikka he eivät tiedä, miten ratkaisu pitäisi tehdä, he lähtevät kokeilemaan. Ja kun tehtävä etenee, he huomaavat, että ahaa, näinhän se ratkaisu tulee!

Haluaisin, että kokeessa olisi aina tehtäviä, jotka oikeasti vaativat ongelmanratkaisua."

Jukka Hatakka
"Tämä tehtävä vaatii rohkeutta ja rohkeus palkitaan."

Katso koko tehtävästä käyty keskustelu Abitreenien lähetyksessä 15.3.2017:

Tehtävä 8

Jukka Hatakka
"Tehtävätyyppinä tämä on äärimmäisen tyypillinen kahdeksikko. Induktio on ehkä yleisin aihe, ja usein kasit ovat kuvaajatehtäviä. Tätä olisi melkein voinut pitää tärppinä, koska tämä on niin yleinen."

Katso koko keskustelu:

Tehtävä 13

Kevään 2017 yo-kokeen viimeinen tehtävä herätti ennakkoon ihmetystä. Aiheensa vuoksi tehtävä vaikutti siltä kuin biologian tai maantieteen tehtävä olisi eksynyt fysiikan kokeeseen. Miksi fysiikan kokeeseen päätyi ilmastotehtävä?

Leena Partanen
"Luonnonilmiöissä on todella paljon ristikkäisvaikutuksia. Kun tehdään mallinnuksia siitä, miten ilmakehä käyttäytyy, miten ilmasto muuttuu tai mitkä tekijät siihen vaikuttavat, fysiikan lait ja lainalaisuudet ovat silloin tärkeitä. Tehtävässä 13 ei kuitenkaan suoranaisesti ole kyse näistä ilmastomalleista, vaan tämä on enemmänkin yleissivistystä vaativa tehtävä.

Ajattelimme, että laitetaan tämä fysiikan kokeeseen ja herätellään siihen, että tämä on fysiikan keskeisimpiä asioita – avainasia tulevaisuudessa."

Jukka Hatakka
"Tärkeästä asiasta on kysymys. Erityisesti abiturienttisukupolven ehkä keskeisimpiä kysymyksiä on, miten tämän asian kanssa tullaan pärjäämään. Tehtävähän on lähtökohtaisesti fysiikkaa: fysikaaliset ilmiöt määräävät sen, miten säteily käyttäytyy ilmakehässä. Siinä mielessä pidän tehtävää hirveän hyvänä.

Epäilen, että hyvien pisteiden saamiseksi vastauksen painotuksen täytyy olla ilmiön fysiikan selittämisessä. Aivan kuten syksyn 2016 kokeen energia-aiheisessa tehtävässä 13 abiturientti saattoi kirjoittaa hyvän vastauksen, jossa oli kuitenkin vähän fysiikkaa. Silloin pistemäärä ei välttämättä ollut kovin korkea.

Abiturienttina minua olisi hieman pelottanut lähteä vastaamaan tähän. Osaisinko arvioida, mikä on fysiikan kokeen kannalta keskeistä?"

Katso koko keskustelu:

Abitreenien yo-koelähetys

Lähetyksessä ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntijat vastaavat abien kysymyksiin päivän kokeesta ja pohtivat, mitä täydellisiin vastauksiin vaadittiin. Vieraina studiossa ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntija Leena Partanen, fysiikan opettaja Jukka Hatakka ja abiturientti Helmi Huotilainen.

Katso fysiikan yo-koelähetys tehtävittäin klipattuna.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

miten pärjätä kokeessa?? AAA.. en osaa mitään
tuleeko vaikea koe vai .. voivoivoi

Lähettänyt käyttäjä

Poikani Eetu sai kokeen näin viikkoa etukäteen harjoiteltavaksi. Varma L tulossa. Kiitos YTL.

Lähettänyt käyttäjä

Poikani Seppo on vetänyt pari kuukautta diapamia ja ei ole stressiä

Lähettänyt käyttäjä

Poikani Eetu on osaa jokaisen vanhan yo-tehtävän ilman laskinta ja MAOLia, nyt harjoittelemme vasemmalla kädellä ja silmät kiinni. Varma L tulossa!

Lähettänyt käyttäjä

Suosittelen kaikille syömään kerralla kaikki ostamanne extra vahvat melatoniinit niin keskiviikon itsensä häpäisy on ohi nopeammin kuin uskottekaan

Lähettänyt käyttäjä

Itse mahdollisesti lähden opiskelemaan fysiikkaa riippuen menestyksestä.

Lähettänyt käyttäjä

ei kai siinä sitten aika ilmanen

Lähettänyt käyttäjä

Tulin tänne lurkkimaan YTL:n valmiita vastauksia, mutta täällä olikin vain tyhmä chätti täynnä trolleja. :/

Lähettänyt käyttäjä

Pelottaa todella paljon huominen! :( Toivottavasti en ole ihan ainoa. M tavoittelen mutta C on myös hyvä mulle!

Lähettänyt käyttäjä

Onnee kaikille kokeeseen <3<3 Tehkää parhaanne ja menkää luottavaisin mielin ja sillä fiiliksellä että osaatte kyllä :--) ehkä me selvitään tästä! Tsemppiä (y)

Lähettänyt käyttäjä

Kävin läpi fy kokeet vuodesta 2012 ja tietyt teemat toistuvat. Tärpeiksi ajattelisin niitä, joita ei ole hetkeen kysytty tai vaihtoehtoisesti kysytään melko usein.
FY2: veden ominaislämpökapasiteetti -laskut tai lämpölaajeneminen
FY3: monta koetta kysyttiin äänestä, sitten se vaihtui valoon, nyt voisi olla äänen vuoro tai sitten teoriakysymys aalloista
FY4: kaltevaa tasoa ei ole ollut pariin vuoteen tai sitten kytketyt kappaleet
FY5: heiluri
FY6: kondensaattorista on silloin tällöin tehtäviä, ehkä tänäkin keväänä, hiukkanen sähkökentässä tai diodit
FY7: sähkömagneettinen induktio tietenkin, ehkä RLC-piirin laskentaa
FY8: Hajoamisenergiat ja sidososuuden selittäminen
Jokerit: Viime aikoina on kyselty 8-kurssin kokonaisuuksia, ideaalikaasua ja kaasulakeja sekä energian tuotantoa ja menneinä vuosina korostuneesti valon heijastumista. Ehkäpä jokin hankala suhteellisen liikkeen lasku tai kuvaajan luentaa sekä essee esimerkiksi Auringon energian tuotosta (fuusiot) sekä tehtävänannossa esitellyllä kaavalla laskeminen.

Lähettänyt käyttäjä

Aikahan tässä on jo vähän kortilla, mut taidan varmuuden vuoksi katsoa tärpättimen tärpit läpi. Ei sitä koskaan tiedä. Syksyllä ennen kemian kirjoituksia katsoin illalla jonkin jutun, joka sitten kysyttiin kokeessa. Palatakseni fysiikkaan: laudaturia suunnittelin alun perin lähteväni hakemaan, mutta näin viimeisenä iltana (oikeastaan viimeisenä kuukautena) on tuntuma sellainen, etten osaa tai muista enää yhtikäs mitään. Opettajakin varmasti odottaa multa vähintään eximiaa, toivottavasti ei joudu pettymään. Samaistuuko kukaan? Joka tapauksessa - onnea kaikille! Muistakaa mennä ajoissa nukkumaan, älkää valvoko (saatika sitten laskeskelko) liian myöhään. Hyvät yöunet ovat tärkeä juttu ennen kirjoituksia. Voisin vielä neuvona sanoa, ettei tehtävistä saa täysiä pisteitä, jos vastaa liian huolimattomasti. Muistakaa merkitä aina laskun alkuun kaavat, joilla aiotte laskea, älkää unohtako merkitä yksiköitä tai välivaiheita, älkääkä myöskään unohtako muuntaa lukuja (esim. km/h -> m/s) tai ns. "kerätä faktoja" laskun alkuun (eli kirjoitella sinne v=120 m/s, s=30 m jne.)! Ja lukekaa tietenkin tehtävänannot kunnolla. :)

Tsemppiä!

Lähettänyt käyttäjä

Preli jäi kahen pisteen päähän L, eiköhän huomenna korjata asia! :) Huolimattomuusvirheet pois ja se on siinä. Tsemppiä kaikille!

Lähettänyt käyttäjä

Pienen koulun opettajani näytti hyvän vastauksen piirteet koko luokalle heti kymmeneltä! Hirman oli vaikeuksia kopioinnissa koska näköni on hieman huono ja edessä istuvan eetu kiharahiukset olivat tiellä mutta lähdin kokeesta 10.30 ja helppo L tulossa!

Lähettänyt käyttäjä

Joo itsellä sama homma. Tosin ei prelikään mennyt hyvin... toivottavasti edes ykkönen oikein

Lähettänyt käyttäjä

Paljo saitte 2b ja 2c ja sovititteko kuvaajaan suoran vai yhdistittekö pisteet

Lähettänyt käyttäjä

Harmittaa kun oli oikeasti juuri ne asiat kokeessa jotka jäivät vähemmälle opiskelulle. Esimerkkinä tehtävät 4,5,7,8 olivat mielestäni hankalia

Lähettänyt käyttäjä

Varmaa aika moni joutuu tän uusimaa...
i tulossa 100%

Lähettänyt käyttäjä

Kasvihuoneilmiö on valetta. Kerroin mielipiteeni fysikaalisia voimasanoja käyttäen ja perustelin vastaukseni newtonin neljättä (4) lakia käyttäen. Hiilidioksidi on terveellistä.

Lähettänyt käyttäjä

Koe oli todella teoriapainotteinen ja laskuja oli paljon vähemmän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Tasoltaan oli mielestäni hieman vaikean puolella mutta kuitenkin aika sopiva.

Lähettänyt käyttäjä

Oliko 6c vastaus, että vastapaino ei muuta tehtävän työn määrää? Vai ymmärsinkö jotain väärin

Lähettänyt käyttäjä

Tuntuipas koe vaikealta. Toivottavasti pisterajat laskee, että saisi nyt edes jonkinmoisen arvosanan!

Lähettänyt käyttäjä

Kirjoita biologia/maantieto -> saa fysiikan jokerista automaattisesti 6-9p. Tattista YTL.

Lähettänyt käyttäjä

Ei ollut kiva koe tämä. Luulen, että pisterajat tulevat laskemaan. 1 ja 2 menivät kuin vettä vaan, mutta kaikkia muita joutui pohtimaan ihan kunnolla ja silti jäi hirveän epävarma olo.

Lähettänyt käyttäjä

Vastapainon piti olla väliltä 2,9 - 27,9 kg, jolloin "painovoiman työ" ei mene hukkaan.

Lähettänyt käyttäjä

"Kirjoita biologia/maantieto -> saa fysiikan jokerista automaattisesti 6-9p. Tattista YTL."

Sepä se, pisti vituttamaan kun oli tämmöset setit, mielummin oisin paukuttanu laskinta.

Lähettänyt käyttäjä

Että en lukenut silloin kun oma virallinen koe oli. Jos olisin näin paljon lukenut kuin silloin niin ois varmaan mennyt hyvin. Mutta veikkaus että silloin kun pääsi viikon katselulla c arvosanaan ni nyt kolmen kuukauden lukemisella päätyy varmaan ihan samaiseen arvosanaan. Oli sitten vaikee koe!:(

Lähettänyt käyttäjä

Vastapainon paino oli 15.4 kg minkä saa kaavasta Wkuormannosto+Wlavalaskee
Ja kun hieman lauseketta muokkasi niin lausekkeeksi tuli hg(2•vastapainonmassa -lavanmassa-(kuorman+lavanmassa))ja jotta tuosta lausekkeesta tulee mahdollisimman pieni arvo niin 2•vastapainon massa=2•lavanmassa+ kuormanmassa

Lähettänyt käyttäjä

"Vastasitteko jokereihin? Tai ylipäätään mielipidettä niistä?
Mun mielestä kivoimmat tehtävät oli 1&2 ja jokerit"

Joo mä tykkäsin kans jokereista! Mutta muutenpa se oliki siinä... mut ei kauheena fysiikkaa vaadittu toisessa jokerissa

Lähettänyt käyttäjä

Miksi lämmöstä ei tullu järkevää tehtävää?

Lähettänyt käyttäjä

Tuli ihan erilaisia tehtäviä kun oletin, pieni pettymys, ainoa positiivinen asia oli bilsan jokeri.. Syksyllä kirjotin bilsasta E:n! Tää koe menee varmasti uusintaa :(

Lähettänyt käyttäjä

Milläs tyypit 5b ratkasivat?

Lähettänyt käyttäjä

Milläs tyypit 5b ratkasivat?

Lähettänyt käyttäjä

Ite laitoin 5B että sen missä on kolme vaunua jatkaa sillä samalla nopeudella ku A kohassa ja siitä sit sille toiselle tuli 0,85. Päin vittua se meni varmaa jokatapauksessa

Lähettänyt käyttäjä

Eka tehtävä oli musta onnistunu ja sopiva kokeen alkuun mutta kolmas tehtävä oli aivan hirveä:-D

Lähettänyt käyttäjä

3 b sain kai 0,7 cm eroksi. Oli kyllä niin helppo tehtävä että olisi pitänyt osata mutta antti aivot teki tepposet ja löi aivan tyhjää

Lähettänyt käyttäjä

Miten saitte 10 a) selville avaruusaseman nopeuden? Aivot löi aivan tyhjää

Lähettänyt käyttäjä

5b:n ainakin itse laskin niin, että vaunujen yhteenlaskettu kineettinen energia a-kohdassa on yhtä suuri kuin vaunujen kineettinen energia b-kohdassa. Siitä sitten kaavapyörittelyä liikemäärän säilymislain avulla. Mutta entä ne tehtävän 9 vuorovaikutukset? Mitä ne olivat?

Lähettänyt käyttäjä

Koe oli aivan liian helppo. Onnistuin kaikista tehtävistä täydellisesti. En ymmärrä, mikäli kokeesta ei saa laudaturia. Tällöin suosittelisin kokeen uusimista. Ensi keväänä menen korottamaan täydellistä tulostani, sillä en ole tyytyväinen, koska tehtävät olivat aivan liian helppoja. Toivon, että tehtävät ovat haastavampia, jotta minulla menisi kokeen tekemiseen edes kolme (3) tuntia. Tällä kertaa tein kokeen yhdessä (1) tunnissa. Ehkä se kertoo jotakin kokeen tasosta... Loput kaksi (2) tuntia nukuin, kun ei muuta tekemistä ollut.

Lähettänyt käyttäjä

Tekikö kukaa sitä äänirautatehtävää, paljo saitte b-kohtaa eli paljo oli se matalampi taajuus? Oliko se ny nelostehtävä

Lähettänyt käyttäjä

Vitsit ois pitäny käyttää sitä kineettinen energia juttua! Mietin kyl sitä paljo mut ei vaan jotenkin luonnistunut sitten -.- Jos vaikka selviäis joskus tästä vatutuksen määrästä ja alkais panostaa kemiaan. Sais edes jostain sen laudaturin...

Lähettänyt käyttäjä

Onko teillä pojat ymmärryksessä vikaa vai eikö muutenvain leikkaa aivoissa tehtävän kohdalla:) Paino on oltava välillä lavanpaino-systeemin paino, koska tehdyn työn summa on tässä tapauksessa aina sama eli ei ole väliä onko paino 2,9kg vai 27,9kg. Myös vastaus keskiarvollisesti samasta työstä kumpaankin suuntaan on oikein mutta ei voi tietää antaako ytl siitä täysiä pisteitä.

Lähettänyt käyttäjä

Poikani kertoi, että fysiikan ylioppilaskokeessa kysyttiin avaruusaluksesta, joka kiertää maapalloa. Viisas poikani ymmärsi onneksi vastata, että avaruusoliot eivät ole totta!

Lähettänyt käyttäjä

Ärsyttää tuo U-putkitehtävä. Luulin aikaisemmin ymmärtäväni U-putken toiminnan, mutta eipäs ennen vastaani ollut tullut MOLEMMISTA päistä avonaista putkea. Aivot löi tyhjää, enkä edes jaksanut miettiä sitä tehtävää sen enempää, vaikka se olisikin lopulta ollut helppo.

Lähettänyt käyttäjä

Koe oli vaikea suorastaan paskaa. Tehtävät olivat revitty suoraan hikipinkeän opettajan hanurista ja erosivat kirjoissa käydyistä asioista. Antakaa armoa tyhmille lukiolaisille
T. Kuusi tuntia persettä puuduttanut

Lähettänyt käyttäjä

Miten laskitte teh11, se vastus resistanssi tehtävä?

Lähettänyt käyttäjä

"Miten laskitte teh11, se vastus resistanssi tehtävä?"

En tiedä miten laskin, mut jotenkin sain siitä 2.2k ohmia. En tiedä onko ihan metässä

Lähettänyt käyttäjä

4b: 420 Hz (värähtelyjen määrä sinisessä kuvaajassa)
8b: 0,04 V
11: Yhtälöryhmä kirchoffin ekasta laista ja jännitehäviöiden vastaavuuksista väleillä ac, ab/ad ja bc/cd (jos muistan kirjainten paikat oikein)

Lähettänyt käyttäjä

Huoh, ei toivoakaan hyvistä pisteistä, ja kuitenkin "vaan M" lähin hakemaan. Ei ainuttakaan perustehtävää, jouduin skippaamaan useemman ihan jo sen takii, etten tajunnut kysymystä. Kellään muulla sama fiilis?

Lähettänyt käyttäjä

mites se 4b oli 420hz ku tehtävässäki sanottiin sen olevan pienempi kuin 420?

Lähettänyt käyttäjä

googlettakaa wheatstone bridge nii löydätte vastauksen

Lähettänyt käyttäjä

13. tehtävä ärsyttää, koska kylhän tosta olis mantsan/bilsan kirjotuksis napannu hyvät pisteet, mut missä muka on kerrottu hiilidioksidin fysikaalisista puolista? Ope varoitti kokeen jälkeen kans, et varmaan vaaditaan tarkkaa termistöä, yleistieto ei riitä.

Lähettänyt käyttäjä

Mä sain 428 eli 430 Hz, ja senhän piti olla pienempi ku 440

Lähettänyt käyttäjä

saiko vastauksen laksemalla magneettivuon ABcos65 ja sijoittamalla sen e=-3600•(ABcos65/0,026s)

Lähettänyt käyttäjä

prelistä e, luin aivan kivasti tähä ja tuskin tulee riittäämään pisteet C:hen =)

Lähettänyt käyttäjä

laskettiinko aallonpituus max kaavasta aallonpituus=hc/E ja En ollessa A kuvassa siirtymä Ka2 ja B kuvassa punaisen nuolen siirtymä? tekikö joku muu näin

Lähettänyt käyttäjä

Kuvaajasta 2 T=0,003 => f=1/T=f1-f2, josta f2 helposti

Lähettänyt käyttäjä

Miten saitte 10 a) selville avaruusaseman nopeuden? Aivot löi aivan tyhjää

Ensin laskettiin putoamiskiihtyvyys 405 km korkeudella Newtonin gravitaatiolakia käyttäen. Sitten g=normaalikiihtyvyys=(v^2)/r -yhtälö piti ratkaista

Lähettänyt käyttäjä

Mitkä vuorovaikutukset 9 a&b ?
Entä aallonpituudet c kohassa? :-)

Lähettänyt käyttäjä

Ekassa sähkömagneettinen tokassa vahva ja heikko. Aallonpituudet pikometrejä, b:ssä pikku hämy, ettei pienin energia ollut se alin siirtymä.

Lähettänyt käyttäjä

mutta kokeesta arvosana tulee olemaan B tai ehkä C. Miten vitussa näin pääsi käymään? helvetin vaikea koe oli, yli puolet tehtävistä oli sellaisia että ihan sama vaikka ei olisi kurssia käynyt, sama osaamisen taso.

Lähettänyt käyttäjä

Suurin osa tehtävistä oli soveltavia ja vaikeustasoltaan haastavia. Lähes mistään kurssista ei tullut "perustehtävää". Etenkin 9. tehtävä oli epäselvä: mitä ihmeen vuorovaikutuksia tässä haettiin?

Lähettänyt käyttäjä

Juu itsekin lähdin M hakemaan. Preli meni hyvin, oli kivat tehtävät. Nyt kuitenkin tulen saamaan ehkä B, jos ei ihan huonosti käy. Ihan ihmeellisiä tehtäviä oli kyllä tässä kokeessa ja just niitä tehtävätyyppejä, mitä olin tehnyt kaikista vähiten. Laskuja oli vähemmän, kun yleensä, mikä karsi vielä enemmän vaihtoehtojani, koska olin keskittynyt laskujen laskemiseen lukiessani...

Lähettänyt käyttäjä

Kaikista fysiikan kursseista sain 10 ja haaveet L:stä lensi roskiin heti aamulla. Osasin pari tehtävää, loput jäi todella epävarmaksi. Jostai jäi vastaus laittamatta tai muuten vaan käytin väärää periaatetta. Onko ylioppilaskokeen ainoa tehtävä aiheuttaa itsevarmuuden romahdus? :(

Lähettänyt käyttäjä

Ei se koe tietenkää koskaan voi jokaiselle olla mieluisa, koska jokaisesta kurssista kuitenkin on keskimäärin yksi tehtävä.. harmittaa vaan että kävi niin huono tuuri että jäi niin paljon tietoa päähän jota ei voinut hyödyntää ollenkaan! Ihan hukkaan meni lukeminen kun kuitenkin jouduin vastaamaan tehtäviin joiden ratkaisusta ei ollut minulla aavistustakaan vaikka kuitenkin koen olevani ihan hyvä fysiikassa ja että olisin hyvinkin voinut onnistua jos olisi aihealueet ollut vähän erilaiset! No ei voi mitään, elämä jatkuu!

Lähettänyt käyttäjä

Kesti liia kaua valita ne oikeet tehtävät ku loppujen lopuks ne mitä tein eli 1,2,5,7,9,10,12 oli kaikki vaikeudeltaa keskitasoo, nyt varmaa tulee vaa M ku tuli nii kiire

Lähettänyt käyttäjä

Tosiaan maolista löytyi ISS-avaruusaseman kiertoaika 90min suoraan, joten tehtävän vastauksen tarkistaminen oli melko helppoa. Itsellä tuli vastaukseksi 1h 32min tai 5560s pyöristettynä.

kaavana F=ma jossa F=gravitaatiovoima ja a on normaalikiihtyvyys v^2/r, aseman massa m supistuu pois.

Lähettänyt käyttäjä

Keskiarvo fysiikasta on 9 ja ope sanoi, että itsellä voisi olla mahdollisuus L:kin. Päädyinpä sitten lukemaan joulusta asti fysiikkaa ja luulin osaavani kurssit iha hyvin, mutta eipä ollut hyötyä kursseista kun ei edes ymmärtänyt puolia tehtävänannoista. Kauheen vaikeita tehtäviä, tuntui että olisi kurssien ulkopuoleltakin tai muuten vaan tosi soveltavia tehtäviä melkein kaikki. Ei jäänyt hyvä fiilis tästä...

Lähettänyt käyttäjä

Mistä tuo kyseinen kiertoaika avaruusasemalle löytyy maolista? Thanks in advance..

Lähettänyt käyttäjä

"Mistä tuo kyseinen kiertoaika avaruusasemalle löytyy maolista? Thanks in advance.."

Poikani Eetu laski kiertoajan kaavalla t=s/v ja s oli 2pii kertaa säde

Lähettänyt käyttäjä

Nyt en kyllä tajua yhtään ihmisten purnausta. Oli mielestäni helppo koe. 1 ja 2 tehtävät tosi helppoja, vitonen suht helppo, piti vain hoksata. Kondensaattoritehtävä myöskin ihan perus sähkökurssin asia. Kymppitehtävä helppo, ihan perus gravitaatiotehtävä, mitä on kurssillakin tehty. Molemmat jokerit myös suht helppoja. Noh hyvä vaan mulle että ihmiset laskee pisterajoja :)

Lähettänyt käyttäjä

Prelistä vedin vähän päälle kahessa tunnissa vahvan E:n ja nyt tuntuu et Cki olis saavutus. Aattelin et ois ollu tuurilla mahollisuus älläänki mut rennoin mielin lähin tavottelee Etä. Oon joulusta asti lukenu fyssaa ja nyt on vitun hirveä riittämättömyyden tunne. Kai sit sitä voi enää vaa heittää takin naulaan ja ryhtyä humanistiks. Jos ytln tavote on pelotella ihmiset pois luonnontieteist ni onnistuitte siinä, kiitos tästä.

Lähettänyt käyttäjä

Siis oikeesti YTL? Sinne meni hyvä arvosana. Tuli ihan tunne, ettei olisi edes lukenut koko kokeeseen...

Lähettänyt käyttäjä

8,5 fysiikan keskiarvo ja prelistä E, nyt sitten hyvä jos pamahtaa kokeesta B. Tähän asti on fysiikka ollut mielenkiintoista ja mukavaa, mutta nyt päätti YTL viedä ilon ja kusta suoraan silmään keskisormi pystyssä.

Lähettänyt käyttäjä

Viimeisten muutaman kuukausien aikana olen kiinnostunut fysiikasta huimasti. Nautin opiskelusta, ja luulin, että sisäistin suurimman osan asioista. Tämä koe romutti kuitenkin intoni ja itsetuntoni fysiikan suhteen. Miksei ytl voinut laittaa enemmän "perustehtäviä"? Miksi niin paljon soveltavia ja haastavia?

Lähettänyt käyttäjä

Kymmenen vuoden sisällä vaikein fysiikan koe sattui juuri tälle päivälle:) Viime kevään kokeella olisi ollut mahdollisuudet E:hen, mutta nyt en tiedä uskallanko toivoa edes C:tä..

Lähettänyt käyttäjä

Minä ja pari kaveriani olemme aivan satavarmoja, että kohdassa 10a kysyttiin avaruusaseman nopeutta ja kiihtyvyyttä. Abitreeneistä ladattavassa fysiikan tehtävävihossa kysytään vain nopeutta. Onko muilla muistikuvia, että olisi kysyttä myös kiihtyvyyttä?

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä siinä mun mielesta vaan nopeutta kysyttiin, mutta kiihtyvyys piti merkata kuvaan

Lähettänyt käyttäjä

Älkää pelätkö, muistaakaa että jos koe on sama kaikille. Vaikea koe on yhtä vaikea kaikille muillekin ja pisterajat määräytyy sitten sen mukaan

Lähettänyt käyttäjä

Mitä jos maapallon säteenä käytti taulukkokirjasta löytyvää napasädettä ekvaattorisäteen sijaan?
Lähteekö siitä pisteitä, jos idea oli muuten täysin sama lakien ja kaavojen osalta?

Lähettänyt käyttäjä

Kymppiä tullu joka kurssilta ja prelistä helppo E, mutta hyvä että B tästä kokeesta..

Lähettänyt käyttäjä

Multa loppu yhen sivun konseptit kesken niin jouduin tekemään yhden tehtävän semmoiseen isoon konseptiin(ensimmäisen tehtävän lisäksi). Onko tästä mitään haittaa? Saattaako ytl jättää arvostelematta?

Lähettänyt käyttäjä

On kyllä valaistunut olo, tajusin että ek taidakaan olla hyvä fysiikassa. Kurssien keskiarvo 9,6, luottavaisin mielin kokeeseen ja hyvä jos C tulee.

Lähettänyt käyttäjä

Mitä te kaikki valittajat selitätte kokeen vaikeudesta:D jokainen tehtävä oli ihan tavanomainen esimerkkitehtävä kyseisen aiheen kurssilta. Jos tuntui vaikealta kannattaa katsoa itseään peiliin

Lähettänyt käyttäjä

Ei sillä ole mitään väliä tekeekö tehtävän kokonaiselle konseptille vai semmoselle yhen sivun, kokonaisessa on vaan toki enemmän tilaa vastaukselle. Pääasia on, että kaikki tehtävät on eri konsepteilla/papereilla (helpottaa YTL tarkistamista) ja jonkun tehtävistä pitäis olla kokonaisella konseptilla, jotta muut tehtävät sais kätevästi sinne sisälle. Tällaiset ohjeet on annettu ainakin meidän lukiossa.

Lähettänyt käyttäjä

En siltikään koe, että tämä meni hyvin. Kuka sanoi, että esimerkkitehtäviä oli kokeessa paljon? Olet väärässä. Fysiikan keskiarvoni on täysi kymppi ja olen aina opiskellut kaikki fysiikan kirjat niin hyvin että osaisin ne ulkoa, mutta en siltikään saa L:ää tästä, en luultavasti E:täkään alustavalla tarkastuksella. Monien tehtävien soveltavat elementit tekivät täydellisestä tai edes 7/8 oikein suorituksesta mahdottoman. Tietynlaisen fysiikallisen nerouden omaava varmasti osaa soveltaa ja johtaa kaavoja ympäriinsä, mutta minä en. Olin vain opetellut kaikki tehtävätyypit ulkoa.

Tämä ei liity mitenkään asiaan, mutta osaisiko joku kertoa parhaimman kestävän solmun köydelle?

Lähettänyt käyttäjä

kiitos ytl luin turhaan... ilman lukemistakin olisi mennyt paremmin.

Lähettänyt käyttäjä

tästä onki sitte hyvä jatkaa............

Lähettänyt käyttäjä

Alkuvuodesta vielä emmin, että kirjoitanko fysiikkaa vai en. Opettajani kannusti minua kuitenkin kirjoittamaan fysiikan, sillä hänen mielestä olen E/M-tasoinen opiskelija. Päätin siis opettajani kannustuksesta ottaa fysiikan mukaan kevään kirjoitusurakkaani. Kaikki kahdeksan kurssia olen lukenut fysiikkaa ja kursseista on arvosanat 8/9. Koko talven olen tehnyt paljon töitä fysiikan suhteen ja opettajani sanoi, että on huomannut minussa suurta kehitystä lyhyessä ajassa. Lähdin kokeeseen asenteella, että M haetaan ja jos E tulee niin se on plussaa. Tämän päiväinen koe ei kuitenkaan vastannut sitä, mitä odotin. Monet tehtävät olivat hyvin soveltavia, joiden pohtimiseen ei riittänyt 6 tuntia. Kuitenkin 8 tehtävään on vastattava, joten ei ole ylimääräistä aikaa pohtia soveltavia tehtäviä kokeessa. Itselläni loppui aika kesken, sillä jumituin miettimään kahta tehtävää, jotka osoittautuivat sellaisiksi, joita en osannut. Olen pettynyt siihen, että itsetuntoni fysiikan opiskelijana laski syy soveltavan kokeen. Viimeinen jokeri oli aina positiivinen asia kokeesta, jos olisin ollut _biologiaa_ kirjoittamassa. Toivon, että fysiikan koe sisältäisi enemmän tyypillisiä fysiikan ongelmia. Tuntuu siltä, että kolmen vuoden koko työ meni vessanpöntöstä alas. Olisin odottanut saavani edes M:n fysiikasta tunnustuksena kovasta työstäni. Nyt on kiva selittää sukulaisille, miksi todistuksessa lukee B/C. Toivoisin, että jatkossa alkupään tehtävät olisivat hieman yksinkertaisimpia ja viimeiset tehtävät olisivat niitä soveltavampia. Kokeen kuuluu olla vaikea, mutta ei sellainen, että abit haluavat ensimmäisenä kokeen jälkeen tulla purkamaan turhautuneisuutta tänne. Toivottavasti syksyn koe on hieman järkevämpi.

Lähettänyt käyttäjä

Ei ollut melkein ollenkaan apua edellisvuosien yo-tehtävien teosta tai harjoituslaskujen laskemisesta muista kursseista kuin 4,5. Kuten muutkin ovat sanoneet, aivan liikaa selitystehtäviä eikä tarpeeksi laskuja. Ehkä sieltä se C tulee, koska ensimmäiset 2-3 tehtävää olivat niin helppoja ja muista irtopisteitä...

Lähettänyt käyttäjä

Ei kyllä mennyt nappiin tämä koe. Hyvä jos C tulee. Prelistä pistettä vajaa E ja lukion fysiikan keskiarvo yli 8. Taitaa mennä uusintaan fysiikka. Kiitos YTL!

Lähettänyt käyttäjä

Oon täysin samaa mieltä sun kanssa! Asiallisesti sanottu! Toivottavasti saatais ees jotain tunnustusta kovalle työlle...

Lähettänyt käyttäjä

Vain tyhmät, jotka eivät osaa ajatella fysiikkaa syvällisesti valittavat kokeen vaikeudesta. Helppo L tulossa kiitos jokeritehtävien.

Lähettänyt käyttäjä

Toiseen jokeritehtävään ei ois löytyny vastauksia saati sit mitään syventävää tietoa edes fysiikan kirjoista, että siinäpä ei paljon fysikaalinen ajattelu auttanu :D Ja lisäks... ois vaan kiva, että kaikesta mitä siel oppitunneil ja eri kursseilla harjotellaan, ois hyötyä kirjotuksissa mut nyt ei omasta mielestä kyllä hirveesti ollu. Edellisvuosienkin kirjoituksiin verrattuna oli ihan erilainen koe.

Lähettänyt käyttäjä

Katselinpa juuri vanhoja fysiikan yo-kokeita ja mielestäni tämä oli ainoa hyvä pitkään aikaan. Toiset liian helppoja ja rajat korkealla, kun toiset aivan liian vaikeita. Esimerkiksi Kevät 2013.

Lähettänyt käyttäjä

Olihan tuo semihelppo, varaudun vaikeampaan, jotta ei tulisi paniikkia ja ei kyllä tullutkaan. Jäi vain itseä kaivelemaan kun aika loppui kesken t13 jokerin teon ja 10min lisäajalla olisi varmasti tullut 3-4 helppoa pojoa lisää... M odotellessa

Lähettänyt käyttäjä

En tiedä minkälainen koe sinänsä oli. Erilainen kuin viime vuosina, ja jäi jotenkin outo fiilis.

Toisaalta, toinen fysiikan koe, jonka elämässäni olen joutunut koetilanteessa vääntämään, että tiedä häntä...

Lähettänyt käyttäjä

Oli todella vaikea koe.. tein vuosien 2015-2016 kokeita kotona ilman kirjan apua ja sain helposti 4-6 pisteen vastauksia ja oikeita tuloksia.. mutta tämä. Koepaperia katsoessa meinasi päästä itku, koska mikään aihepiiri ei tuntunut tutulta ja niinhän se olikin.. Kaikki aiheet oli sellasia, joita ei kurssilla oltu käsitelty ollenkaan. Ei mitään tavallista mekaniikkaa, ei tavallista lämpötehtävää ja sähköaihekin oli sellainen jota opettaja ei opettanut kurssilla. Oma taso oli noiden 15-16 vuosien perusteella M tai jopa E mutta nyt jään todennäköisesti C:n alapuolelle.. Fysiikka toki kaikkein merkityksettömin kirjoitettavani, joten ei siltä osin väliä. Ärsyttää vain, että olin aina kursseilla 8 ja 9 oppilas ja oletin osaavani jotain. Nyt sitten tehtävät oli vaan tosi erikoisia ja vaikeita.

Lähettänyt käyttäjä

Luulisin, että E:n raja putoaa ainakin 31 pisteeseen. L:stä en tiedä.

Re: Todella outo koe

Teoriaosuudet oli kieltämättä melko haastavia lukiotaidoilla, mutta laskuosuudet alkuun päästyä ja hetken miettimisen päästä onnistui melko helposti.

Lähettänyt käyttäjä

Jos miettii esimerkiksi viime kevään (pitkän) matematiikan koetta, niin oudon kokeen vuoksi pisterajat tippu ja jyrkästi -->49 (tosin uusi koe ilman jokereita...) ja E:n tais saada puolilla pisteillä kokeen pistemäärästä. En tiedä miten normittaa nykyään arvosanat, mutta ei kai L:n raja lähe tällaisen kokeen jälkeen läe nousemaan? Et voisko 41-42 olla realistinen?

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos YTL, oon kolme vuotta burgeroinut lukiossa fysiikan tunneilla, varmaan pari kertaa oon läksyt tehnyt fysiikasta joka kursseilla ja muutenkaan en hirveesti panostanut fysiikkaan ykkös ja kakkos vuonna, enkö oikestaan kolmantenakaa. Kuitenkin luin n. 1,5 vkoa melko intensiivisesti fysiikka joka päivä, oikeestaan koki päivän, vähintään 7 h tässä ennen koetta, ja nyt on luultavastikkin E tulossa, jotenka tattista.

Lähettänyt käyttäjä

Tässä kokeen jälkeen olen miettinyt, että eikö tuo ytl ole täynnä suhteellisen fiksuja ihmisiä? Miten siis voi olla näin vaikeaa tehdä vaikeusasteeltaan toisiaan vastaavia kokeita ? Vuodessa tarvitaan vain kaksi fysiikan koetta, luulisi että siinä ajassa vähän tyhmempikin kehittelisi FYSIIKAN kokeet joissa ei kysytä maantietoa tai biologiaa, saatika lähes pelkästään soveltavia tehtäviä joiden tyylisiä ei juurikaan ole käyty kursseilla. Jos kokeen tarkoitus on mitata lukiokurssien osaamista, laittakaa siihen tehtäviä joita tehdään lukiokursseilla.

Lähettänyt käyttäjä

Vaikea koe oli kyllä ja tuntuu nyt siltä et luin turhaa 2.5kk sain tehtyy tehtävistä 1,2,10 ja yhen jokerin tehtävän josta saan varmaa max 3p ja se 10 a teht ei iha menny oikein yhen pikku virheen takii toivon nyt et tulis ees C mut ei varmaa sitäkää ellei C:n raja laske.

Lähettänyt käyttäjä

Olisin ymmärtänyt, jos kokeen loppupäässä olisi ollut 3-4 soveltavaa ja hiukan erikoistakin tehtävää, joissa mitataan kokelaan oivallusta ja päättelykykyjä. Nyt kuitenkin lähes kaikki tehtävät olivat tällaisia. Oppitunneilla ja kirjoissa ei tämän tyyppisiä tehtäviä juuri ole. Olisin toivonut, että kokeessa olisi ollut tavanomaisempia tehtäviä enemmän.

Lähettänyt käyttäjä

Oliko kenelläkään muulla sellaista ongelmaa kokeen joissakin tehtävissä, ettei vaan yksinkertaisesti ymmärtänyt, mitä kysyttiin, koska asiat oli muotoiltu jotenkin hankalasti? Esimerkiksi siinä röntgentehtävässä en tajunnut sitä a ja b kohdan ekaa kysymystä ja nelostehtävässä en ymmärtänyt yhtään, mitä haettiin ja kuulosti niin hankalalta, että jätin sen takia tekemättä mutta vastauksia katsoessa siinä haettiinkin sellaisia asioita, jotka olisin osannut kertoa.

Lähettänyt käyttäjä

Itsekään en ymmärtänyt 9-tehtävän kysymysten muotoilua. Kaipasin itsekin enemmän selkeyttä.

Lähettänyt käyttäjä

Onko kukaan muu yrittänyt laskea omia pisteitään ytln hyvän vastauksen piirteiden avulla. Arvioin itselleni 24 pistettä tietty tosi vaikee mitään varmaa miettiä kun ei vastauksia hirveän hyvin muista. Tais jäädä E haaveeks vaan :(

Lähettänyt käyttäjä

Oli pikkunen pettymys tää koe kaikin puolin. Ei ollut mistään aihealueesta kunnollista tehtävää, mitä ois osannu kirjoista opituista asioista.. :< oli vähän liianki soveltava alusta loppuun..

Lähettänyt käyttäjä

Tottakai on ymmärrettävää, että koe oli varmasti niille mukava, jotka ovat fysiikan erityisiä taitajia.. Perustason fyysikolle kuitenki, kahta ensimmäistä tehtävää lukuunottamatta, loput tehtävät olivat yleisilmeeltään mielestäni turhan soveltavia/vieraita. Itselläkin on 8 keskiarvo fysiikasta ja toivoin saavani M:n yo-kokeesta.
Päädyin käytännössä panostamaan vain fysiikan lukuihin nyt joulun jälkeen, ja tuli kokeessa kyllä sellanen olo, että tän takiako oon käyttäny mun aikaa niin paljon lukemiseen. Ihan ku ei ois lukenu ollenkaan. Tuntui jotenki ettei mikään tärppi tai oma vahvuus ollut tehtävien aiheena, ja kaveritkin on kommentoinu koetta tosi vaikeeks. Saisimpa edes C.. Toivottavasti pisterajat laskee!

Lähettänyt käyttäjä

Koe oli soveltava ja epäselvä. Ainoa positiivinen asia olivat jokerit, vaikka toinen ei edes liittynyt fysiikkaan.

Lähettänyt käyttäjä

En jaksanut laskea tehtäviä kokeeseen valmistautuessani, luin vain teoriaa. Tämä todellakin näköjään kannatti! Varma E tulossa, ehkä jopa L. Kiitos YTL!

Lähettänyt käyttäjä

"miksi kinkun sisälämpötila jatkaa kasvua 8h jälkeen, kun lämpö 78-82 on jo saavutettu?"

Uuni oli muistaakseni 100 lämmöllä, joten siksi. Ja ilmeisesti kinkku oli unohdettu sinne kun sitä ei oltu otettu pois, kun sisälämpötila oli 78-82

Lähettänyt käyttäjä

Itse olen enemmän käytännön ihminen, joten perus mekaniikan tehtävät ovat mieleeni. Harmillisesti nyt kaikki tehtävät 3. tehtävästä olivat todella soveltavia, ja aivan peruslaskuja ei ollut ollenkaan. Miksi näin juuri tänä keväänä..

Toki ymmärrän sen, että soveltavilla tehtävillä halutaan saada fysiikan harrastajille ne kirkkaimmat, mutta tarvitseeko se tehdä koko koepaketin kustannuksella? Kuten psykologian lähetyksessä vitsailtiin, "koe voi olla myös hauska", mutta nyt jäi lähinnä ällöttävä maku suuhun. Itsellä siis kurssien keskiarvo 9,4 ja luulin osaavani lukion fysiikan oppimäärän paremmin, kuin mitä tulos tulee näyttämään.

Muutenkin tässä vuoden sisään niin matematiikan kuin reaalienkin tehtävät ovat aivan ihmeellisiä, perusvarmalla osaamisella ei tee enää mitään..

Lähettänyt käyttäjä

Yli päivä jo mennyt siitä, kun kokeesta päässyt. Fysiikan keskiarvo lukiosta 10. Laskin kaikki kokeet vuosilta 2013 ja 2016 ennakkoon. Jokaisesta olisi pisteet riittäneet E tai L. Kokeita tehdessä muodostui myös hyvä yleiskäsitys, millaisia kokeet ovat. Ensin monivalinta, sitten kuvaaja. Sen jälkeen pari perustehtävää lämmöstä ja mekaniikasta. Sen jälkeen vaikeutuu koko ajan, ja tehtävissä 9 10 ja 11 saa yleensä jo soveltaa. Jokerit tietenkin erikseen vielä.

Sitten tämän vuoden kokeeseen. Itku meinasi päästä ja itseluottamus katosi ensimmäisen minuutin aikana, kun erehtyi lukemaan kakkostehtävää pidemmälle. Niinkuin monet ovat jo kirjoittaneet koe oli aivan erilainen aiempiin verrattuna. Kolmostehtävästä eteenpäin pelkkää soveltamista. Ei peruslaskuja, ei kurssin keskeisimpiä asioita. Poikkeuksena vain sähkömagnetismitehtävä ja avaruusalustehävä. Laskuja oli yleensäkin hyvin vähän. Aivan järkyttävä olo edelleen. Ei millään meinannut löytää kahdeksaa tehtävää joihin olisi uskaltanut vastata. Luin joulusta asti fysiikkaa ja koko lukuloman käytin fysiikan opiskeluun. Tuntui että siitä ei ollut mitään hyötyä. Ottaa niin paljon päähän. Joku innokas voisi selvittää kokeenlaatijoiden suhteet hautauspalvelyrittäjiin. Kuka sai ja kuinka paljon tällaisen kokeen laatimisesta. YTL voisi suoraan ilmoittaa, jos tämä tulee olemaan linja jatkossakin. Että kokeissa on tehtäviä, joissa ei auta se, että olet laskenut ja opetellut oppikirjojen tehtäviä. Biologian jokerista puhumattakaan. Sensori sanoi tuloslähetyksessä että sillä haluttiin herätellä fysiikan opiskelijoita ajattelemaan tämä on fysiikan keskeisintä asiaa. Noh herättelihän se. Vaihtamaan jatko-opintojen alaa ja tulevaisuuden suunnitelmia. Sinne meni yliopistot ja teknilliset alat. Tosin ei tässä nyt enää tiedä mitä pitäisi tehdä kun fysiikka on biologiaa ja kaikki vanha ja turvallinen romutetaan.

Mielestäni viime vuosien tapaiset kokeet, joissa soveltavat tehtävät ovat olleet lopussa ja mukana on ollut keskeisimpiä asioita ja perustehtäviä, erottelevat varmasti porukan ihan tarpeeksi hyvin. Myös mielenterveysongelmat pysyvät paremmin hallinnassa. En ole kuullut vielä keneltäkään että koe oli mukava. Kaikkien mielestä koe oli outo ja erilainen. Kaikkien olo oli pettynyt kokeen jälkeen.

Jos YTL haluaa jatkaa tällaisten kokeiden linjalla niin se kestävän ja kiristyvän solmun ohje kannattaa tosiaan lisätä taulukkokirjaan.

Lähettänyt käyttäjä

Tähän kokeeseen ei auttanut että teki vanhoja yo-kokeita eikä se, että luki oppikirjat. Eikä sekään että oli aina tunneilla ja teki läksyt, ylimääräisiäkin juttuja. Mitä olisi muka pitänyt sitten tehdä? Missä otetaan huomioon ja palkitaan se kova työ mitä tänkin aineen eteen on kolmen vuoden aikana saanut tehdä? Ei ainakaan tässä kokeessa.

Lähettänyt käyttäjä

hei. Teimme vaikean kokeen tänä vuonna sillä halusimme että ette pääse läpi. Haistakaa paska

Lähettänyt käyttäjä

Meidän Korianteri kertoi reputtavansa kokeen,jota minä en hyväksy. Remmiä saa niin ettei huomiseen englanninkokeeseen ole asiaa ilman selkätukea.

Lähettänyt käyttäjä

Melkosta paskaa tullu sensoroitavaksi että ei ei jumalauta melkää keräämään puuvillaa pelloiltanne jossette osaa fysiikkaa

Lähettänyt käyttäjä

Itselläni on fysiikan kurssien keskiarvo melkein 10 ja panostin fysiikkaan lukulomalla. Vaikka tehtävä 6 jäi vähän kesken ja muutenkin tuli virheitä, uskon, että mahdollisuuksia ällään on. Ja ei, en ole eliittilukiosta.

Ettei kukaan nyt vaan erehdy pitämään tätä kommenttipalstaa kaikkien lukiolaisten yleistä mielipidettä edustavana.

Lähettänyt käyttäjä

Muistakaa nyt että pisterajat muuttuvat joka vuosi sen mukaan miten koetta on osattu laskea. Jos tämä koe oli niin vaikea kuin tämä keskustelu antaa ymmärtää, niin pisterajat tulevat olemaan ennätysmäisen matalat.

Itse olin täydentämässä tutkintoa tällä kokeella, enkä ole lukiotunneilla ollut moneen vuoteen. En siis osaa sanoa oliko tämä jotenkin erilainen koe kuin mihin lukio valmistaa. Kieltämättä se oli vähän erilainen kuin viime vuosien kokeet joita olin treenannut, ja aika paljon erilainen kuin vielä vanhemmat kokeet. Ällää silti odotan, enkä osaa ajatella että kokeessa olisi ollut mitään lukion oppimäärän yli menevää asiaa.

Lähettänyt käyttäjä

Onko eetun mielipidettä vielä näkynyt? Itse eetuna saan kuitenkin L vaikken mitään lukenutkaan,sillä vessareissullani löysin sissijuustoista Newtonin 2 lain ja sillä ratkaisin tehtävät.

Lähettänyt käyttäjä

Antakaa olla. Ihme selittelyä täällä kuinka vaikea koe oli, vaikka siinä vaadittiin pelkkää ymmärrystä ja hieman logiikkaa. Tehtävään 13 viitataan biologian tehtävänä, vaikka sen fysikaalinen käsittely olikin helppoa ja pitäisi olla itsestäänselvyys näin fysiikan kokeessa. Uusikaa jos siltä tuntuu.

Lähettänyt käyttäjä

Näin kokeen vastaukset tarkastaneena voin todeta, että tämä on kokonaisuutena huonoin ja epäreiluin koe pitkiin aikoihin. Yksittäisiä pahempia rimanalituksia tehtävien suhteen löytyy toki aikaisemmilta vuosilta (ytl voi pahimmillaan tuottaa todella kuraa).

Tehtävä 9 oli ehkä pahin mikrohifistelytehtävä tällä kertaa. Ja jokeritehtävä 13, joka oli väärässä kirjoitustapahtumassa.

Lähettänyt käyttäjä

Rokottaako ytl pisteitä jos unohti merkata millimetripaperiin tehtävänumeron mutta on konseptille kirjoittanut että kuvaaja on millimetripaperilla ja on ainoa tehtävä joka on tehty millimetripaperille?

Lähettänyt käyttäjä

kyllä maistuu tälläinen koe huonommalle fyysikolle. koetta edeltävänä iltana luulin saavani I:n, en lukenut kokeeseen yhtään ja pikaisilla laskuilla n. 20p, 1, 2 ja jokerit ennätysmäisen helppoja biologian kirjoittaneelle. kiitos YTL! I vaihtuikin beeksi <3

Lähettänyt käyttäjä

Mitä veikkaatte pisterajoista? Ainakin kommenttien perusteella veikkasin että laskevat rajoja.

Lähettänyt käyttäjä

Aloin lukemaan lokakuussa ja E:tä lähdin tavoittelemaan ja nyt tuntuu että en taida päästä edes läpi! :(

Lähettänyt käyttäjä

Millasia pisteitä ootte saanu? Itse lähdin tosissaan E:tä hakemaan ja tänään kävin katsomas että 20 pistettähän mä vaan sain (eli se ois C edellisillä pisterajoilla). Mitä luulette pisterajojen olevan tällä kertaa, onko mulla mahdollisuuksia saada M?

Lähettänyt käyttäjä

Itse sain alustavasti 35 pistettä. Haaveet L:stä taisi mennä, mutta luulis, että tuolla E:n saa.
Luulen että pisterajat laskee kun olen 10 keskiarvon oppilas, mutta koe oli minullekin tosi vaikea.

Lähettänyt käyttäjä

En uskoisi, että pisterajat 5 pisteellä alenisi. Veikkaan et max. 2-3 pisteellä vois laskee.

Lähettänyt käyttäjä

Itse sain alustavasti 43 pistettä, toivottavasti riittää L!

Lähettänyt käyttäjä

Tämä koe oli tehty biologiasta kiinnostuneille... kiva ylläri!

Lähettänyt käyttäjä

Omat pisteet taisi olla 33, en muista, enivei.

Kokeen jälkeen oli naureskeluntäyteistä pölinää käytävällä, kaikilla epätietoisuutta.

1-2 tehtävät näyttivät todella helpoilta, joka sai turvallsien mielen. Heti kolmosesta alkaen vallitsi tämän kehän trendi, ei oikeen perustehtäviä missään. Sekö on nykyään lukion tarkoitus, että kokonaisuuksien hahmottaminen ja yleensä lukion oppimäärän osaaminen ei riitä?

Esimerkkinä T4: äänenpaine ei tainnut esiintyä käsitteenä koko fy3 kirjassa, joten jo siltä osin hämäävä tehtävä. Lisäksi huojunta on kurssilla noin promillen koko asiasta, ja tiedän, ettei kaikki opettajat sitä opeta, tai opetetaan vain kaavan muodossa. Aika arvokkaat pisteet siellä, onnea asian sisäistäneille.

Mekaniikan tehtävistä jäi myös paha maku, edes toinen olisi voinut sisältää sitä, mitä lukiossa painotettu: energian säilymistä tai voiman komponentteja.

T9 oli täysi fiasko, pisteille pääsin vain c-kohdassa. (99m)Tc taitaa olla semmoinen merkintä, jota ei ole lukiossa ainakaan meillä opetettu..

  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.

    2017 kevät: fysiikka

    Fysiikan yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Fysiikan ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

  • Oppimateriaalit: fysiikka

    Sisältöjä eri aihealueista, joita lukiossa opiskellaan.

    Sisältöjä eri aihealueista, joita lukiossa opiskellaan.

  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.

    2016 syksy: fysiikka

    Fysiikan yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Fysiikan ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.

    2016 kevät: fysiikka

    Fysiikan yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Fysiikan ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

Abitreenit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit
abitreenien etusivulle kuva toimituksesta josta linkki meistä sivulle
abitreenien etusivulle kuva toimituksesta josta linkki meistä sivulle abitreenit

Uusimmat sisällöt - Abitreenit