Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Paras kaveri – lastenkodin johtajan kiltti koira

Missä lastensuojelu meni vikaan, jos lapsen ainoa turva oli lastenkodin johtajan kiltti koira?
Anne Flinkkilän vieraina ovat Pirjo Markkola, Sami Isoniemi ja Eija-Eerika Hiironen. Missä lastensuojelu meni vikaan, jos lapsen ainoa turva oli lastenkodin johtajan kiltti koira? inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 8.3.2017 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 11.3. klo 17.10 ja sunnuntaina 12.3. klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan.

Lastensuojelun tulisi suojella lasta, ja niin se usein tekeekin. ”Silti lastenkotien, koulukotien ja myös sijaishuollon lähihistoria kertoo karua tarinaa kaltoin kohtelusta. Kirjo on laaja pakkotyöstä seksuaaliseen hyväksikäyttöön”, kertoo historian professori Pirjo Markkola.

Toimittaja Anne Flinkkilän vieraina ovat myös opiskelija Eija-Eerika Hiironen ja poliisi Sami Isoniemi, jotka puhuvat tämän päivän kokemuksista.

Kukaan ei kysynyt, kukaan ei kuullut

Eija-Eerika eli Eerika on 19-vuotias ja opiskelee parhaillaan logistiikka-alaa, hänestä tulee rekkakuski. Eerika arvelee vahvuuksiensa olevan joustavuus ja sosiaalisuus, siksi hänestä tulee hyvä kuski jonakin päivänä.

Eerikan tie tähän päivään ei kuitenkaan ole ollut ihan yksinkertainen. Hän oli koulukiusattu ja masentunut maalaisnuori, kun muutti isänsä luo kaupunkiin asumaan. Siellä hänestä tuli omien sanojensa mukaan angstiteini, joka lähti mukaan hölmöilyihin, usein todistaakseen, että on kovis.

Koulu alkoi jäädä ja lopulta hänet sijoitettiin 13-vuotiaana laitokseen ja 14-vuotiaana tehtiin sitten huostaanotto. Siitä alkoi puolentoista vuoden huono aika paikassa, jossa asiat hoidettiin rangaistusten kautta. Tutuiksi tulivat eristäminen ja valvottaminen.

Eerika puhuu pahasta olostaan, joka ilmeni karkailuna, koviksen kuoresta, jonka alle halusi piilottaa tunteensa. Kun kukaan ei kysynyt eikä kuullut.

Paikalla poliisi ja ambulanssi

Sami Isoniemi on rikosylikonstaapeli ja asiantuntija Pesäpuu-yhdistyksessä. Hänellä on oma huostaanottotausta, sillä hänet sijoitettiin viisivuotiaana kodin ongelmien takia ensin lastenkotiin ja sitten perheeseen.

Oman huostaanottonsa Sami muistaa olleen dramaattinen tapahtuma, paikalla olivat niin poliisi kuin ambulanssikin. Tavallaan ympyrä on sulkeutunut, kun poliisin turvaamasta pikkupojasta on itsestään tullut poliisi, joka auttaa sijoitettuja nuoria.

Samin oma sijoitus onnistui hyvin, sijaisperheestä tuli rakas, vaikka murrosiässä lapsuuden pettymykset nousivatkin pintaan. Hän sanoo, että sijoitetuista nuorista tulee usein aikamoisia kameleontteja, jotka haluavat sulautua uuteen ympäristöön.

Sami sanoo, että hänellä on ystävällinen, menestyvä kuori, mutta hän on tarkka siitä, keneen luottaa. Eerika puolestaan kuvaa itseään, että on kuin lasipallo, jossa on säröjä.

Miten sinä voit?

Sami tekee väitöskirjaa karkailusta eli hatkaamisesta. Onko kysymys jostakin isommasta tarinasta, kuin vain hankalan nuoren hankalasta käytöksestä?

Sami sanoo, että jokainen hatka olisi lastensuojelun intervention paikka: pitäisi käydä läpi, miksi nuori näin teki, miksi Eerika näin teki? Sami kertoo, että on vuosien varrella tavannut nuoria, joiden alkava rikoskierre on saatu poikki sillä yksinkertaisella kysymyksellä, että miten sinä voit.

Sami mielestä Eerikan kokemukset kertovat monen laitoksen vinoutuneista käytännöistä, liikutaan lain rajoilla. Tilannetta pahentaa yleensä se, että nuoret ovat tietämättömiä, eivät tunne oikeuksiaan eivätkä tiedä, mihin ottaa yhteyttä.

Poliisina Samilla on tarkat pidätys- ja vangitsemisajat, eikä hän voisi pahimmistakaan rikoksista epäiltyjä pitää ilman syytä päiväkausia eristyksessä tai valvottaa.

Yksinäisyys ja turvattomuus

Pirjo Markkola on vetänyt isoa tutkimushanketta, jossa haastateltiin 300 lastensuojelun piirissä pääasiassa 1950 - 70-luvulla ollutta. Näkökulmana oli erityisesti kaltoin kohtelun esille tuominen ja moni haastateltavista puhui ensimmäistä kertaa kokemuksistaan.

Kaltoin kohtelun kirjo on laaja, lapset tekivät raskaita töitä, heitä saatettiin pitää nälässä, perheen asioista, jopa kuolemantapauksista ei kerrottu ja myös fyysinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö olivat mukana kuvioissa.

Pirjo sanoo, että tutkijana häntä kosketti erityisesti lasten yksinäisyys ja turvattomuus, ei ollut ketään kenelle puhua eikä kukaan uskonut.

Lapsiko paha?

Eerika, Sami ja Pirjo pohtivat sitä, miksi lapsi on nähty pahana, sellaisena, josta pahuus pitää piestä pois.

Pirjo arvelee, että vallalla saattoi olla jonkinlainen perisynnin ajatus, sellainen ihmiskäsitys, että lapsi on luonnostaan paha ja se pahuus pitää kasvatuksella muuttaa.

Sami ei usko, että enää ajatellaan niin, mutta lastensuojelun asiakkaan ja etenkin laitosnuoren huonouden leima on edelleen vahva. Samaa sanoo myös Eerika.

Pirjo kertoo, että pahimmat kokemukset tulivat koulukodeista. Vaikka ruumiillinen kuritus kiellettiin koulukodeissa vuonna 1965, kieltoon suhtauduttiin suurpiirteisesti.

Monet kertoivat pelon ilmapiiristä, joka tuli myös siitä, että lapset olivat väkivaltaisia toisiaan kohtaan, isommat kurittivat pienempiä, opettivat tavoille.

”Tällainen olen ja se riittää”

Sami on kiertänyt tämän päivän koulukoteja ja puhuu merkittävistä kohtaamisista. Yhden nuoren rikoskierre oli katkennut Samin ja poliisikollegan tapaamiseen. Siinä toteutui parhaimmillaan Samin yksi tunnuslause: yksikin kohtaaminen voi muuttaa elämän.

Eerikan tärkeitä tukipilareita ovat olleet tädit ja mummo ja myös se, että hän pääsi vaihtamaan sijoituspaikkaa. Uudessa paikassa hän koki tulevansa kuulluksi, keskusteltiin ja hänelle kerrottiin myös oikeuksista ja velvollisuuksista. Pirjo kertoo, että monet muistelivat lastenkodin keittäjiä, jotka antoivat palan vastapaistettua leipää, kilttiä koiraa, kirjoja, jotka veivät toiseen maailmaan.

Kaltoin kohtelun jäljet ovat pitkät, monella Pirjonkin haastateltavista on ollut vaikea luottaa ihmisiin, oma vanhemmuus on ollut vaikeata, mutta silti kaikki ovat jollakin tavalla selviytyjiä. Ne, jotka eivät selvinneet ovat voineet päätyä itsetuhoon, vankilakierteeseen, ennenaikaiseen hautaan.

Sami ja Pirjo ovat myös laitosten paremman valvonnan kannalla. Valvonta ei ole peikko vaan keino parantaa lasten ja nuorten oloja.

Sami sanoo, että tämän päivän lastensuojelun iso kysymys on lasten ja nuorten kuuntelu, Eerikan kaltaisten nuorten kokemukset tulisi ottaa huomioon ja kehittää asioita sen perustella.

Eerika sanookin, että on nyt sinut itsensä kanssa. Hän ei häpeä taustaansa vaan haluaa kertoa tarinansa myös muille: ”Tällainen olen ja se riittää”, hän sanoo.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • esa saarinen filosofi

    Nuoren Esa Saarisen mielestä kaikkein tärkeintä oli vittuilu

    Esa Saarinen laati vittuilun teorian 1980-luvulla.

    Suomalainen kulttuuriväki oli 1980-luvulla niin lamaantunutta, että se piti vittuilla hereille. Koska vittuilu kuului taiteen ja tieteen kanssa inhimillisen toiminnan korkeimpaan luokkaan, se ansaitsi myös oman teoriansa. Ja sellaisen laati nuori filosofi Esa Saarinen. Vaikka Saarinen on sittemmin tullut tunnetuksi myönteisyyden lähettiläänä, hän näkee vanhoissa teeseissään paljon hyvää. Tosin tänä päivänä hän kirjoittaisi vittuilun sijaan kohottavuudesta.

  • Mauno Koivisto metsänraivauksessa Inkoon Tähtelässä

    Mauno Koivisto sai olla Inkoon Tähtelässä luova puuhastelija

    Mauno Koivisto viihtyi maatilallaan Inkoon Tähtelässä-

    Inkoon Tähtelä oli presidentti Mauno Koivistolle enemmän kuin kiireisten virkavuosien loma-asunto. Se oli paikka, jossa presidentistä kuoriutui esiin nestemoottoreita, traktoreita ja muuta tekniikkaa rakastava ”pikkupoika”, kuten rouva Tellervo Koivisto hymyillen luonnehtii.

Uusimmat sisällöt - Elämä