Hyppää pääsisältöön

The KLF:n Bill Drummondin tuntematon Suomi-projekti

Levysinkkujen päällä lukee lappilaista punkia ja arktista surf-musiikkia.
Levysinkkujen päällä lukee lappilaista punkia ja arktista surf-musiikkia. Kuva: Yle/ Annukka Väisänen, Sari Casal kalevala records

1990-luvun alun megamenestys The KLF oli Bill Drummondin ja Jimmy Cautyn bändi, joka tunnetaan musiikin ohella lukuisista tempauksistaan. Se poltti miljoona puntaa, ampui Brit Awards -gaalassa paukkupanoksia kohti yleisöä ja heitti lampaan raadon jatkopaikan ovenpieleen. Yhdellä ilmoituksella bändi lopetti toimintansa ja poisti levynsä myynnistä vuonna 1992.

Kaikki Drummondin tempaukset eivät ole saaneet yhtä paljon huomiota, jotkut eivät lainkaan. Yksi hänen vähäisimmälle huomiolle jääneistä projekteistaan toteutettiin Suomessa vuosina 1996-1997.

Muutamia vuosia aiemmin Bill Drummond ja Zodiac Mindwarpina eli Zedinä tunnetuksi tullut muusikko Mark Manning olivat matkanneet halki Suomen mukanaan Elvis-ikoni. Määränpäänä oli pohjoisnapa, mutta matka tyssäsi käytännön syistä Jäämeren rannalle ja Elvis päätyi majakanvartijan kaveriksi. Tästä seikkailustaan miehet kirjoittivat kirjan nimeltä Bad Wisdom. Kirja kaipasi kaksikon mielestä palavasti soundtrackia, jonka inspiraationa toimi automatkalla Radiomafiasta kuultu suomalainen vaihtoehtomusiikki.

KLF-yhtyeen Bill Drummond esiintyy Brit Awards 1992 -gaalassa.
KLF-yhtyeen Bill Drummond esiintyy Brit Awards 1992 -gaalassa. KLF-yhtyeen Bill Drummond esiintyy Brit Awards 1992 -gaalassa. Kuva: EMPICS Entertainment / Lehtikuva Bill Drummond,BRIT Awards,konsertit,muusikot,popmusiikki,The KLF

Bill Drummond ja Mark Manning päättivät perustaa levy-yhtiön, joka julkaisisi muun muassa lappilaista punkia ja arktista surf-musiikkia. Alunperin suunnitelmana oli äänittää muutama cover-biisi Suomessa ja täyttää levy alkuperäisillä kappaleilla, joita miehet olivat kuulleet radiosta.

Miehet palkkasivat ammattimuusikoita nauhoittamaan biisejä keksittyjen bändien nimissä. Nauhoitukset päätettiin tehdä Finnvoxin studiossa Helsingissä. KLF:n edustajana Suomessa toiminut Anne Laaksonen pyysi Janne Louhivuoren projektin tuottajaksi. “Drummond tarvitsi ihmisen Suomesta, joka ottaa langat käsiinsä täällä. Sitten lyötiin lukkoon päivämäärät ja syksyllä -96 mentiin studioon”, Louhivuori kertoo.

Studiobändissä Louhivuori toimi kitaristina, Anssi Nykänen rumpalina ja Harri Rantanen basistina. Lisäksi koskettimia soitti J-P Virtanen ja lyömäsoittimia Mongo Aaltonen.

Niillä oli ideoita, jotka olivat mukavalla tavalla täysin kereettisiä.― Janne Louhivuori

Pohjien nauhoitusten aikana selvisi, että Drummond ja Manning odottivat bändiltä heittäytymistä ja mukautumista monenlaisiin tyyleihin. Mitään peruskamaa ei oltu tekemässä. “Niillä oli ideoita, jotka olivat mukavalla tavalla täysin kereettisiä”, Louhivuori kertoo.

Nauhoitukset sujuivat niin hyvin, että Drummond ja Manning päättivät jatkaa projektia tällä samaisella kokoonpanolla. Äänitykset jatkuivat Finnvoxilla joulukuussa, jolloin nauhoitettiin loputkin levyn biiseistä.

Janne Louhivuori kotistudiossaan.
Janne Louhivuori Janne Louhivuori kotistudiossaan. Kuva: Yle/ Sari Casal Janne Louhivuori

Bändin lisäksi sessioissa tarvittiin laulajia. Lappilaista punkia soittavan The Fuckers -yhtyeen keulahahmon rooliin astui Veeti Kallio ja mm. The Doorsin, Frank Sinatran ja Elviksen kappaleita versioineen The Blizzard Kingin ääneksi valikoitui Hannu Leidén. Brittien toiveesta mitä ihmeellisimpiin yhteyksiin tarvittiin myös aitoa Lapin taikaa eli joikua. Usean kappaleen taustalla joikasivat Angelin tytöt.

Yhteen kappaleeseen kaivattiin vielä naisääntä. Finnvoxin kahviosta löytyi omaa levyään miksaamassa ollut Aija Puurtinen, joka vetäistiin projektiin mukaan. Puurtisesta innostuneena Bill Drummond ja Mark Manning alkoivat kaikessa hiljaisuudessa kehitellä mystistä ja traagista Kristina Bruuk -hahmoa.

Bill ja Zed istuivat Finnvoxin kahviossa ja tulivat välillä kuuntelemaan biisejä tuoreilla korvilla.― Janne Louhivuori

Alkuvuodesta 1997 brittikaksikko palasi Suomeen miksaamaan levyä. Varsinaisesta miksaamisesta vastasivat Janne Louhivuori ja Juha Laakso. “Bill ja Zed istuivat lähinnä Finnvoxin kahviossa ja tulivat välillä kuuntelemaan biisejä tuoreilla korvilla”, Louhivuori kertoo.

Drummondilla ja Manningilla oli selkeä visio, miltä kappaleiden tulisi kuulostaa. Perinteiset ratkaisut saivat väistyä, kun äänimaailmaa rakennettiin kuvitteellisten bändien ehdoilla. Yksikin kappale kuulostaa siltä, kuin kuuntelisi bändin soittoa treenikämpän ulkopuolella.

Myöhemmin samana vuonna Bill Drummond otti yhteyttä Aija Puurtiseen ja kysyi lähtisikö tämä tekemään kokonaisen albumin Kristina Bruukin roolissa. Tässä vaiheessa Bruukin tarina oli keksitty ja kappaleetkin olivat valmiina. Kristina Bruuk oli keski-ikäinen, virolainen ex-malli, joka oli tehnyt musiikkia jo 1970-luvulla. Hänellä oli traaginen menneisyys ja hän oli mystinen ja surumielinen hahmo. “Kun aloin tehdä soololevymateriaalia, oli Drummond kertonut, kuka tämä fiktiivinen hahmo Kristina Bruuk on, hänen historiansa ja miltä hän näyttää ja miten hänen pitäisi pukeutua”, Aija Puurtinen kertoo.

Aija Puurtinen
Aija Puurtinen Aija Puurtinen Kuva: Tiina Jutila / Yle Aija Puurtinen

Bill Drummond ja Mark Manning olivat tarkkoja siitä, miltä Kristina Bruuk kuulostaa. “He halusivat, että laulan tosi matalalta, oktaavia normaalia alempaa. Juuri ja juuri tavoitin laulaen niin matalat äänet. Tämä pehmeä ja tumma sävy vahvisti mystiikkaa Bruukin ympärillä”, Puurtinen kuvailee.

“Kaikki tekstit olivat valmiina. Studiossa he puuttuivat ääntämiseen välillä, jotta ilmaisu pysyy seesteisenä. He ohjailivat mua tosi paljon ja se oli aika jännittävää. Tää oli heidän rahoittamansa projekti eikä Finnvox ole halpa paikka tehdä. Studiovuokran lisäksi soittajat ja minäkin saimme palkkaa”, Puurtinen toteaa.

En saanut kommunikoida kenenkään kanssa. Ymmärsin sen ja viihdyin siinä roolissa.― Aija Puurtinen

Myös Kristina Bruukin ulkoinen olemus oli tarkkaan mietitty. Promokuvauksia varten Puurtisen piti hankkia tietynlaiset vaatteet. “Bruukilla oli klassinen, musta housupuku, hattu päässä ja hiukset auki. Mustavalkoisuus oli vahva, ei mitään värikästä”, Puurtinen kertoo.

Promokuvia otettiin ympäri Helsinkiä. Rekvisiittana oli kuoleman symbolinakin pidetty valkoinen kallan kukka. “Se oli hyvin tummasävyistä. Ei yhtään hymykuvaa. Kuvat olivat aika vakavia, ehkä surumielisiä”, Puurtinen kuvailee.

Kristina Bruukille järjestettiin esiintyminen Suomen Lontoon instituutissa Suomen itsenäisyyspäivänä, jonne Puurtinen kutsuttiin lyhyellä varoitusajalla. “Siellä oli vuosittainen tapahtuma, jonne kutsuttiin paljon brittiläistä mediaa ja radioihmisiä. Menin aamukoneella Lontooseen. Keikka oli jo samana iltana ja treenasin matskun pianistin kanssa päivällä. Illalla lauloin 4-5 biisiä ja poistuin heti sen jälkeen takahuoneeseen. En saanut kommunikoida kenenkään kanssa, mikä oli aika mukavaa. Ymmärsin sen erittäin hyvin ja viihdyin siinä roolissa.”

Kalevala Recordsin neljä vinyylisingleä.
Kalevala Recordsin neljä vinyylisingleä. Kuva: Yle/ Sari Casal kalevala records,single
Kalevala Recordsin vinyylisinglelevyjä lähikuvassa.
Kalevala Recordsin vinyylisinglelevyjä lähikuvassa. Kuva: Yle/ Sari Casal kalevala records,single
The Daytonas -yhtyeen single lähikuvassa.
The Daytonas -yhtyeen single lähikuvassa. Kuva: Yle/ Sami Hahtala kalevala records,single,the daytonas
Yhtäkkiä ei vaan kuulunut mitään. Parivaljakko katosi kuin maan nielemänä.― Janne Louhivuori

Vuoden 1997 aikana Kalevala -levymerkillä ilmestyi kuusi vinyylisingleä, jotka olivat osa Huono viisaus (Bad Wisdom) -soundtrackia. Itse pitkäsoitto jäi julkaisematta. Syy tähän oli sinkkujen nihkeä vastaanotto. Vuonna 2000 Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Bill Drummond kertoo, että brittilehdistö piti Kalevala-singlejä KLF:n vitsinä. Drummond päätti jäädyttää koko projektin. “Yhtäkkiä ei vaan kuulunut mitään. Parivaljakko katosi kuin maan nielemänä. Jostain kuulin, että he olivat seuraavaksi lähteneet jonnekin Afrikkaan”, Janne Louhivuori kertoo.

Koko työryhmä oli kuitenkin tehnyt biisit tosissaan, vaikka kokoonpanot olivatkin kuvitteellisia. Kappaleiden joukossa onkin sekä Louhivuoren että Puurtisen mukaan varsinaisia helmiä. “Siellä on monta hyvää biisiä. Paljon hetkiä, kummallisia kokeiluja ja jänniä irtiottoja. Ei se mitään tuubaa oo todellakaan”, Louhivuori sanoo. “Siellä on tosi hienoja biisejä ja ihan fantastisia tekstejä”, Puurtinen myötäilee.

Täytyyhän se katsoa, mikä se maali on.― Aija Puurtinen

Muutama vuosi sitten Janne Louhivuori oli sähköpostiyhteydessä Bill Drummondin kanssa Kristina Bruuk -projektin tiimoilta. Kävi ilmi, että Drummond oli kadottanut levyn digimateriaalin, jonka Louhivuori lähetti hänelle. Paria päivää myöhemmin Louhivuori sai Drummondilta innostuneen sähköpostin. “Hän oli aivan vaikuttunut materiaalista. Hän oli ehkä unohtanut, miten hienoa musiikkia se on. Hän alkoi miettiä, että se pitää julkaista.”

Kristina Bruukin levy ilmestyy vinyylipainoksena saksalaisen Martin Hossbachin julkaisemana viimein tänä syksynä. Hossbach kertoo, että julkaisuajankohdaksi on suunniteltu lokakuuta. Kenties projektin käynnistänyt Huono viisaus -kokoelmakin näkee vielä päivänvalon.

Janne Louhivuoren mukaan Drummond on myös kirjoittanut radiokuunnelman Kristina Bruukista. Kalevala-projekti elää siis vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Myös Aija Puurtinen on valmis palaamaan Kristina Bruukin rooliin, jos kutsu tulee. “Ilman muuta. Täytyyhän se katsoa, mikä se maali on siinä sitten.”

Kommentit

  • Tuomo & Markus eli Miikka Paatelainen (vas.), Verneri Pohjola, Markus Nordenstreng, Juho Viljanen, Tuomo Prättälä ja Jere Ijäs.

    Tuomo & Markus kaupungissa, josta livemusiikki ei koskaan kadonnut

    Tuomo & Markus esiintyi SXSW-festivaalilla Texasissa.

    Helsinkiläisbändi vei Austiniin, South by Southwest -tapahtumaan hienostuneen sekoituksen countrya, bluesia, soulia ja jazzia. "Ei kannata tehdä liian tiukkoja raja-aitoja itselleen – mitä biiseissä saa olla ja mitä ei”, Tuomo Prättälä sanoo.

  • horisonttia kohti kulkeva tie, tummasävyinen käsitelty kuva

    Sen täytyy viedä pidemmälle… Avaruusromua 26.3.2017

    Musiikin voi tehdä niin, että se stimuloi aivosoluja

    Millaista on musiikki, joka ei ole ”western music”, vaan ”non-world music”? Musiikin voi tehdä niin, että se stimuloi aivosoluja, sanoo eräs musiikin tekijä. Kuinka soi legendaarisen ranskalaisen GRM-studion perintö tänään? Mikä on paras keino ajatella musiikkia? Millaista on musiikki, jonka tulee olla tummaa ja syvää? Voitko luottaa omiin silmiisi ja korviisi? Avaruusromussa uutta suomalaista, ruotsalaista, tanskalaista ja ranskalaista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Marko Gustafsson, Timo Turpeinen ja Jorma Hietamäki Levylautakunnassa

    Aito ja alaston ähkintä voitti Timo Turpeisen puolelleen.

    Lorde meni pianoballadilla ihon alle

    Aidot soittimet vai konepoppi, iso lauluääni vai ähkintä? Näitä puntaroitiin Levylautakunnassa, jossa vieraana olivat laulamisen ja lauluntekemisen ammattilainen Timo Turpeinen, toimittaja ja basisti Marko Gustafsson sekä Radio Suomen musiikkipällikkö Jorma Hietamäki. Pisteet ja tulokset 1.

  • piirilevy, lähikuva

    Muistilla on oma tahto. Avaruusromua 19.3.2017

    Lisää EBU:n Taiteen syntymäpäivän 2017 satoa

    Miksi meidän muistimme kadottaa sen, minkä me itse haluaisimme säilyttää? Miksi muistimme on oikukas? Miksi muistimme ei tottele meitä? Tällaisia asioita pohtii hollantilainen professori Douwe Draaisma Muistikirjassaan. Ruotsalainen säveltäjä Lisa Nordström pohtii sitä, miten me tulemme muistojemme kanssa toimeen, miten me suodatamme niitä mielessämme. Avaruusromussa kuunnellaan Euroopan yleisradioliiton EBU:n Taiteen syntymäpäivän 2017 satoa. Mukana myös päänsisäistä matkailua ja outoa Boleroa. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kirjailija Katja Kettu vuonna 2017.

    Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Otra Romppanen_henkilökuva

    Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen

    Mana Mana -legenda kertoo värikkäästä elämästään.

    Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä.