Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Ihminen on muutakin kuin ikänsä

Aiju von Schöneman selvisi perheväkivallasta ja herää jokaiseen päivään kiitollisena. Anne Flinkkilän vieraina myös geriatrian professori Jaakko Valvanne ja sosiaalineuvos Sirkka Merikoski.
Toimittaja Anne Flinkkilän vieraina ovat professori Jaakko Valvanne, kulttuurivaikuttaja Aiju von Schöneman ja sosiaalineuvos Sirkka Merikoski. Aiju von Schöneman selvisi perheväkivallasta ja herää jokaiseen päivään kiitollisena. Anne Flinkkilän vieraina myös geriatrian professori Jaakko Valvanne ja sosiaalineuvos Sirkka Merikoski. inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 15.3.2017 klo 21.50 - 22.40, uusinta lauantaina 18.3. klo 17.10 ja sunnuntaina 19.3. klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan.

Tämän päivän ikäihminen on voinut olla eilisen hippi, hän voi kantaa mukanaan väkivaltaisen avioliiton taakkaa, hän kaipaa vieläkin äidin syliä, hän haluaa yhä rikkoa rajoja.

Inhimillisessä tekijässä tavataan kolme ihmistä, joiden keskeinen sanoma on oikeus omannäköiseen vanhuuteen.

Eronnut ja yksihuoltaja 70-luvulla

Aiju von Schöneman on turkulaisten tuntema kulttuurivaikuttaja, jonka tavaramerkkeinä ovat leiskuvan punaiset hiukset, ruusuhuivit ja punaiset kynnet. 77-vuotias Aiju on tehnyt elämäntyönsä Turun tuomiokirkon oppaana eikä vauhti hiljene eläkepäivinäkään, hän vetää edelleen opaskierroksia ja pitää luentoja historiasta. Aiju sanoo, että ilman kulttuurihistoriaa me olisimme vaan luonnonhistoriaa ja siksi se on tärkeätä.

Yksi Aijun elämän käännekohtia oli avioliitto aikansa julkkispsykiatrin Armo Hormian kanssa. Sukulaissielu osoittautui kuitenkin mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi ja Aiju joutui pelkäämään sekä oman että lastensa hengen puolesta.

Hänen oli lähdettävä liitosta ja hyvällä tukiverkolla se onnistui, vaikka 70-luvun alkupuolella eronneen yksinhuoltajan tulevaisuus ei välttämättä ollut kovin ruusuinen.

Oman heikkouden edessä

Geriatrian professori Jaakko Valvanne tuo keskusteluun yllättävän ja rohkean näkökulman, vähän kuin Aijun kokemuksen toisen puolen. Jaakko kertoo yhden elämänsä käännekohdan olleen raitistumisen. Juominen teki hänestä aggressiivisen ja se kohdistui läheiseen, erityiseksi omaan vaimoon.

Jaakko kuvaa, että oma väkivaltaisuus oli suuri häpeä, siltä hän syyllisti muita eikä nähnyt omaa käytöstään. Jaakko sanoo, että oman heikkouden tunnustamisen oli kova paikka, mutta pitkän terapian avulla hän on päässyt eteenpäin ja avioliitto on jatkunut.

"Luojan kiitos", Jaakko sanoo, sillä nyt vaimon kanssa voidaan nauttia yhdessä myös lastenlasten seurasta.

Onneksi on turvakoteja

Keskusteluun liittyy mukaan myös kunnallispolitiikan ja järjestöelämän konkari , ikäihmisaktivisti ja sosiaalineuvos Sirkka Merikoski, Aijun ikätoveri.

Sirkka puhuu turvakodeista, joihin nykyään perheväkivallan uhri voi hakeutua. Aijun aikana niitä ei vielä ollut. Sirkka arvostaa myös Jaakon rohkeutta tunnustaa omat heikkoutensa, ei ole kovin tavallista että julkisuudessa nähdään omasta väkivaltaisuudestaan puhuva mies.

Miksi vanhat nähdään massana?

Aiju, Jaakko ja Sirkka pohtivat sitä, miksi ikääntyvät nähdään yhtenä massana, eikä haluta nähdä heitä yksilöinä ja voimavarana. Sirkka kannustaakin ikäihmisiä itsekkyyteen, vaikka moni onkin kiltiksi kasvatettu.

Aiju kerää maatuskoita ja sanoo niiden kuvaavan hyvin ihmisen eri vaiheita. Monesta asiasta on selvitty ja siitä pitäisi kiittää itseään.

Jaakko taas tuo keskusteluun mukaan sen, miten haluaisi itseään kohdeltavan eli hoitotahdon. Hänen hoitotahtonsa keskeinen osa on se, että ikääntynyt ei muutu lapseksi jälleen, vaan on aikuinen loppuun asti. Jaakolle ei saa lässyttää, häntä ei saa sitoa, hänen itsemääräämisoikeuttaan pitää kunnioittaa.

Pitkää ikää, mutta vanhaksi ei saa tulla

Miksi vanhuksia kohdellaan kuin lapsia? Jaakko arvelee, että takana on sekin, että vanha ihminen haurastuu, hänen tarvitsee apua ja avuntarve mielletään heikkoudeksi. Persoona unohtuu - ja ne maatuskan kerrokset.

Aiju, Jaakko ja Sirkka ihmettelevät sitä, että kun pitkää ikää tavoitellaan, niin silti ei saisi tulla vanhaksi. Eliniän pidentyminen on suurimpia saavutuksia, silti vanhat ihmiset ovat hoitosuhde, ongelma ja taakka.

Jaakko on kymmenen vuotta nuorempi kuin Aiju ja Sirkka ja ihailee rouvien vauhtia. Sirkka sanoo olevansa enemmän tekijä kuin ajattelija ja harrastaa ravihevosia ja vetää seniorivisailuja, jotka ovat aitoa muistikuntoutusta, vaikka seuran takia sinne tullaan. Aijun sydäntä lähellä on etenkin turkulainen Muistojen talo, jossa iäkkäitä maahanmuuttajat kohtaavat nuorempia sukupolvia ja kaikki oppivat toisiltaan.

Kun elämä järjestää yllätyksen

Mutta entä sitten, kun elämä heittääkin eteen haasteen, jota ei ollut tilannut? Oli suunniteltu omanlaista vanhuutta, sitten puoliso sairastuu, itse sairastuu, puoliso menehtyy. Mistä sitten uutta tietä etsimään?

Sirkan puoliso kuoli vuosi sitten ja hän sanoo sen olleen kova paikka. Vaikka omia harrastuksia oli paljon, silti unettomuus ja masennus saivat jäämään neljän seinän sisään. Läheiset kuitenkin saivat Sirkan liikkeelle ja hän sanookin nyt, että surua enemmän kiittää sitä, että yhteisiä vuosia kuitenkin oli kymmeniä.

Hiljaisuuden lahja

Mitä sitten yksinäisyyteen tulee, siinä on montakin puolta. Jaakko sanoo, että kaikki eivät kärsi yksinäisyydestä, mutta hyviä kokemuksia ystäväpiiritoiminnasta, joka on ryhmäkuntoutusta ja tutkimusten mukaan jopa lisää elinvuosia.

Aiju puolestaan vetää hiljaisuuden retriittejä, ja sanoo monen ihmetelleen, että mitä vanhat ihmiset nyt hiljaisuudella tekevät. Hän sanoo, että hiljaisuutta voi opetella pitämään myös lahjana ja voimana. Silloin voi nähdä kauneutta yllättävissäkin paikoissa.

Minkälaisen jäljen jätät?

Jaakko sanoo, että usein ikäkeskustelu on liian kuolemakeskeistä. Me puhumme hyvästä kuolemasta, mutta mieluummin hän puhuu hyvästä elämästä. Hän oli juomisaikoinaan itsetuhoinen, mutta elämässä on jo pitkään ollut toisenlaiset värit. Sirkka sanoo, että toivosi jättävänä sellaisen jäljen, että oli ihminen ,jonka kanssa tuli toimeen, hyvän jäljen.

Aiju puolestaan suhtautuu kuolemaan arkisesti. Olohuoneessa on jo vuosia ollut ruumisarkku, jota Aiju tervehtii kiitollisena joka aamu, kun herää uuteen päivään. Jonakin päivänä hänet haudataan siinä ja sitten hän odottelee oman ajattelunsa mukaan uutta ylösnousemusta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Kirjailija Katja Kettu vuonna 2017.

    Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Otra Romppanen_henkilökuva

    Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen

    Mana Mana -legenda kertoo värikkäästä elämästään.

    Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä.

Uusimmat sisällöt - Elämä