Hyppää pääsisältöön

Radion sinfoniaorkesteri perustaa festivaalin

RSO-festivaali Beethoven
RSO-festivaali Beethoven Kuva: Heidi Grönroos rso-festivaali

RSO perustaa oman festivaalin normaalin konserttitoimintansa oheen. RSO-festivaalin ohjelma kootaan kulloinkin vaihtuvan teeman ympärille. Ensimmäisellä festivaalilla 10.–25.1.2018 teemana on Beethoven ja ohjelmassa on sinfoniakonserttien lisäksi mm. oopperaa, resitaaleja ja oheistilaisuuksia. ”Ajatuksena on, että tapahtuman muoto, sisältö ja kesto ovat joka kerta erikseen mietittyjä muuttujia”, ylikapellimestari Hannu Lintu kertoo.

Linnun mukaan oma festivaali antaa erinomaisen mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin niihin aiheisiin, jotka ovat RSO:lle tärkeitä, vahvoja ja tyypillisiä. ”Ensimmäisen festivaalimme ytimessä on Beethoven. Lisäksi kuullaan nykymusiikkia ja varhaisia klassikoita. Beethovenin aina radikaalit musiikilliset ratkaisut törmäytetään mm. Dussekin, Krausin, Webernin, Zimmermannin, Kagelin ja Lindbergin kanssa.”

Festivaalin avauksena kuullaan Fidelio-oopperan konserttiversio, johon ohjauksen ja käsikirjoituksen on tehnyt Jussi Nikkilä. Yle Draaman kanssa yhteistyössä toteutettavan esityksen päärooleissa laulavat sopraano Johanna Rusanen- Kartano ja tenori Russell Thomas. Puherooleissa ovat näyttelijät Esko Salminen ja Kati Outinen. ”Beethovenin tulisieluinen taistelu vapauden, veljeyden ja inhimillisyyden puolesta on esimerkki, jota aikamme tarvitsee”, perustelee Hannu Lintu teeman valintaa.

Monien laulajien lisäksi festivaalilla esiintyvät pianistit Javier Perianes ja Olli Mustonen sekä fortepianisti Aleksei Ljubimov. Kapellimestarivieraiksi saapuvat Sir Roger Norrington ja Matthias Pintscher. ”Oma festivaali antaa myös oivan ja poikkeuksellisen mahdollisuuden kutsua vieraaksi yhtyeitä ja orkestereita. RSO:n Beethoven-festivaalilla esiintyvätkin Suomalainen barokkiorkesteri ja jousikvartetit Meta4 sekä Uusi Helsinki -kvartetti”, Hannu Lintu kertoo.

Yle välittää konsertit Yle Teemalla, Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso. Tarkka ohjelma julkistetaan kauden 2017–2018 julkistuksen yhteydessä 26.4. Lipunmyynti festivaalille alkaa 14.8. Ticketmasterissa.

  • ylikapellimestari Hannu Lintu

    Hannu Lintu: ”Alppisinfonia ei ole mikään matkailumainos”

    Hannu Lintu kertoo 24.5. konsertin ohjelmasta

    Straussin Alppisinfonia on ylikapellimestari Hannu Linnun mukaan toki luontoa kuvailevaa musiikkia, mutta "teoksen taustalla on myös vaikuttava henkinen sisältö." Lue, mitä muuta Lintu kertoo kevätkauden päätöskonsertin ohjelmasta Lotta Emanuelssonin haastattelussa.

  • ylikapellimestari Hannu Lintu

    Hannu Lintu johtaa Straussin Alppisinfonian RSO:n kevätkauden päätöskonsertissa

    RSO:n solistina 24.5. esiintyy pianisti Jan Lisiecki.

    RSO:n kevätkausi päättyy 24.5. Richard Straussin suurorkesterille säveltämään Alppisinfoniaan, jonka kokoonpanossa on mm. valtava määrä vaskisoittimia ja urut. Ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla konsertissa kuullaan myös Aarre Merikannon orkesteriteos Pan ja Mozartin pianokonsertto nro 9, jonka solistina soittaa jo 15-vuotiaana Deutsche Grammophonille levyttänyt Jan Lisiecki.

  • Sakari Oramo

    Kunniakapellimestari Sakari Oramo johtaa RSO:a 19.5.

    Schullerin pasuunateoksen solistina soittaa Darren Acosta.

    RSO esiintyy kunniakapellimestarinsa Sakari Oramon johdolla Musiikkitalossa 19.5. Ennakkotiedoista poiketen ohjelmasta jää pois Jukka Tiensuun pasuunakonsertto, jonka sijasta kuullaan Gunther Schullerin pasuunateos Eine Kleine Posaunenmusik. Solistina teoksessa soittaa RSO:n soolopasunisti Darren Acosta. Lisäksi ohjelmassa on Anders Hillborgin Beast sampler sekä Edward Elgarin toinen sinfonia.

  • ylikapellimestari Hannu Lintu

    Hannu Lintu: ”Sammumaton on luonnon ylistys”

    Hannu Lintu kertoo konsertin ohjelmasta.

    Hannu Linnun mukaan Nielsen ylistää neljännen sinfoniansa lisänimellä "sammumaton" luontoa ja sen uusiutumiskykyä. "Vaikka maailmassa tapahtuisi mitä, aina jostakin alkaa kasvaa jotakin uutta, jostakin alkaa vesi pulputa."