Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Yle satsasi MM-hiihtoihin merkittävästi

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastaus on julkaistu Kainuun Sanomissa 17.3.2017.

Lahden upeat MM-kisat saavat kiitosta ja Yle hoiti tapahtuman mediatuotannon totutun ammattitaitoisesti. Tämä näkyi huipputarjonnan lisäksi myös erinomaisina tavoittavuuslukuina, joita nostivat myös suomalaishiihtäjien onnistumiset. Myös paljon kansainvälistä tunnustusta saanut maailmanlaajuinen, yli 20 maahan toimitettu tv:n kisalähetys oli Ylen tiimin käsialaa. Kiitämme kehuista!

Yle satsasi Lahden kisoihin tv-oikeuksien lisäksi merkittävän summan rahaa. Kisat olisivat olleet meille huomattavasti halvemmat, mikäli kansainvälisen tv-signaalin olisi tuottanut joku muu kuin Yle. Se olisi hyvinkin mahdollista, mutta Yle oli tässä valmis merkittäviin lisäsatsauksiin, koska oli arvokasta saada kisat Suomeen.

Ison kansainvälisen urheilutapahtuman mediatuotannon kustannuksia ei ole helppo eikä – sopimusoikeudellisista syistä – mahdollistakaan täysin avata. Mutta lyhyesti voi sanoa, että Yle maksaa ensinnäkin jo kisojen esitysoikeuksista miljoonia euroja. Lisäksi olemme yhdessä Euroopan yleisradioliitto EBU:n kanssa tukeneet kisajärjestäjää miljoonien arvoisella kansainvälisellä tv-tuotannolla. Kisajärjestäjä sitoutui aluksi kattamaan televisioinnista moninkertaisesti suuremman osuuden, mutta lopulta heidän osuutensa jäi kuitenkin selvästi alhaisemmaksi.

Suomalainen hiihto jäi Lahden kisoista kuitenkin vahvasti saamapuolelle. Kisat ja Lahti saivat myös erinomaista näkyvyyttä ja kuuluvuutta Ylen kanavilla. Niin pitääkin, sillä unohtumattomien urheiluelämysten tuottaminen suomalaisille on Ylen tehtävä. Kisasignaalin tuottaminen puolestaan kuuluu lähtökohtaisesti aina kisajärjestäjän vastuulle, ei Ylen velvollisuuksiin. Tämän Lahden MM-hiihtojen järjestäjät ovat tienneet jo ennen kisahakemuksen jättämistä.

Panu Pokkinen
Yle Urheilun päällikkö

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.