Hyppää pääsisältöön

Marjo Niemi: Luota ahdistujaan

Kolumnin artikkelikuva
Kolumnin artikkelikuva Kuva: Heini Lehväslaiho/Teos-kustantamo Marjo Niemi

Minä haluaisin jonkun kokonaiskuvan. Kaikesta. Tiedän sen olevan ongelma, koska tiedän ettei se ole mahdollista. Voi epävarmuus. Minuun ei vain mahdu kaikki tämä asia ja huomenna tulee olemaan enemmän asiaa.

Vaikka minulla on dramaturgin koulutus, ei vaan pysty, ei vaikka dramaturgia on materiaalin järjestämistä, en kykene järjestämään tätä materiaalia, se jää vain villin todellisuuden tasolle. En saa sitä etäämmäs! Se on kaikkialla! Haluan kehystää sen seinälle ja elellä rauhassa. Mutta täällä sitä vain lillutaan. Täällä kelluu kaikenlaista. Yritän kokonaiskuvailla tätä kaikenlaista, sitä tulee lisää.

Näen mitä osa porukasta tekee, nappailee kiinni kappaleista jotka rajaavat maailmaa, kuten uskonnot, oma ura, ääriliikkeet, ismit, addiktiot tai kaupallistetut hurlumheit. Jotkut harvat vain nauttivat kellunnasta rajaamatta tai ahdistumatta. Heissä on jotain perin juurin epäilyttävää.

Emmekö olekin saaneet kohtaloksemme pirullisen ahdistavan ajan?

Jokainen aika on ajatellut olevansa historian ahdistunein. George Miller Beard keksi vuonna 1869 sanan neurastenia kuvaamaan potilaissaan ilmennyttä, uudeksi amerikkalaiseksi sairaudeksi uskomaansa hermovaivaa. Amerikkalaiselle kulttuurille tyypillinen kilpailuhenkisyys, rahan ja aseman tavoittelu tuotti hänen mukaansa hermostollista heikkoutta.

Mutta jo kreikkalainen lääkäri Hippokrates selvitti sairaalloisen ahdistuksen syitä ja hoitoa 300-luvulla eaa. Ja hänestä lähtee katkeamaton jono ahdistuksen selvittäjiä, aina näihin päiviin saakka. Beard kantoi viestikapulaa omassa ajassaan. Hän innoittui Charles Darwinin tuoreesta luonnonvalintateoriasta ja ajatteli, että kulttuurin ja teknologian evoluutio oli ohittanut ihmisen biologisen evoluution.

Nimittäin ne piirteet mistä oli hyötyä henkiinjäämisessä ennen, kuten arkuus, pelokkuus, harkinta ja toisten mielipiteistä huolehtiminen, eivät enää modernissa kulttuurissa olleetkaan arvostettuja. Nämä piirteet koettiin kilpailullisemmassa ja teollistuneemmassa yhteiskunnassa ongelmiksi, toisin kuin aikaisemmin pikkukylissä, jotka elivät maataloudesta ja joissa kaikkien piti pysyä väleissä ja puhaltaa yhteen hiileen.

Psykoanalyytikko ja filosofi Erich Frommin mukaan keskiajalla ihmisiä ahdisti vähemmän. Vaikka silloin elämä oli uskomattoman hallitsematonta ja kalmaista, oli kaikilla oma paikkansa. Keskiajalla osaansa ei voinut, eikä tarvinnut kyseenalaistaa. Elämällä oli tarkoitus, kun kiinteää kokonaisuutta hallitsivat uskonto ja perinne: jos isä oli talonpoika, tuli pojasta talonpoika. Ja naiset taas – no niin, eipä siitä sen enempää. Syntymä oli pääsykoe, joka määräsi mikä sinusta tulee isona. Kaipaako joku keski-ajalle? Ihan niin kuin jotkut vähän kaipaisivat.

Ahdistus ja kehitys näyttävät kuuluvan yhteen, ollenkaan arvottamatta mihin suuntaan kehitys kehittyy. ”Kilpailuhenkinen yksilökeskeisyys on haitaksi yhteisöllisyyden kokemukselle, ja yhteisön puute on keskeinen tekijä nykyajan ahdistuneisuudessa,” psykologi Rollo May totesi vuonna 1950. Eipä ihme, että ahdistusdiagnoosit ovat ohittaneet masennuksen länsimaissa.

Ahdistus on suurelle ihmiskunnan osalle arkipäivää. Se ei voi olla turhaa. Koska on muotia nähdä kaikessa jotain hyötyä, esitän muodikkaasti, että mikäli ahdistus ei vie toimintakykyä, voi siitä repiä monenlaista huvia ja hyötyä. Ahdistuneisuuteen taipuvainen ihminen on loputtoman kekseliäs, hän kyllä keksii ne kaikki tavat, joilla asiat voivat mennä päin honkia ja valmistautuu kaikkeen jo ennalta. Varautumisesta huolimatta hän hoitaa hommat viimeisen päälle, koska pelkää sitä häpeää ja syyllisyyttä, minkä epäonnistuminen toisi. Hänen aivonsa käyvät ylikierroksilla, ja näistä kierroksista voi syntyä uutta ajattelua, uusia muotoja, tapoja tehdä toisin. Arkuus saattaakin koitua rohkeudeksi. Ja kyllä, ahdistunut on useimmiten huomaavainen muita kohtaan, koska pelkää tyrivänsä ja kuolevansa siihen. Ahdistuneisuus on myös moraalia lisäävä piirre, sillä ahdistunut ei halua edes ajatella sitä ahdistuksen määrää, jos itsensä ja muut menisi pettämään.

Ahdistus on toki oire, mutta se voi olla myös ”kutsu aidompaan elämään, jota tulee noudattaa mihin hintaan hyvänsä”, kuten Walker Percy, elämänsä ahdistuneena elänyt kirjailija kirjoitti. Siksi nykyaikana ahdistuja saattaa olla ihminen paikallaan. Ahdistuksella voi olla ihan syykin, vaikka nykyajan medikalisaatio sen mielellään laittaisi vain maailmasta ja ihmisestä irti leijuvan aivokemian ja geenien syyksi.

Näistä esittämistäni syistä luotan ahdistuneeseen ihmiseen ja aion äänestää kuntavaaleissa ehdokasta, joka on ilmiselvän ahdistunut asioista.

Sitaatit on suomentanut Natasha Vilokkinen ja ovat peräisin hänen suomentamastaan Scott Stosselin kirjasta Pelosta sekaisin, WSOY 2016

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Luke Skywalker, prinsessa Leia ja Han Solo

    Star Wars 40 vuotta: uuden ajan avaruussatu lumosi Petri Hiltusen ja koko maailman

    Petri Hiltunen on fanittanut Tähtien sotaa 40 vuotta.

    Avaruussaaga Star Warsin ensimmäinen osa (Star Wars) sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25.5.1977. Elokuvasta tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö, joka tavoitti myös itärajalla asuvan Petri Hiltusen. Tähtien sodan maailma kolahti Petriin täydellä pikkupojan hurmiolla 40 vuotta sitten – jopa niin, että se vaikutti myöhemmin hänen uraansa.

  • juha hurme kolumnistikuva

    Juha Hurme: Puhe valmistuville

    Puheluonnos, jonka voit muokata itsellesi.

    Tähän aikaan vuodesta merkittävä joukko kansalaisia, enimmäkseen siitä nuoremmasta ja lupaavammasta päästä, valmistuu jostakin tutkinnosta. Se on juhlan paikka. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme pitää puheen.

  • esa saarinen filosofi

    Nuoren Esa Saarisen mielestä kaikkein tärkeintä oli vittuilu

    Esa Saarinen laati vittuilun teorian 1980-luvulla.

    Suomalainen kulttuuriväki oli 1980-luvulla niin lamaantunutta, että se piti vittuilla hereille. Koska vittuilu kuului taiteen ja tieteen kanssa inhimillisen toiminnan korkeimpaan luokkaan, se ansaitsi myös oman teoriansa. Ja sellaisen laati nuori filosofi Esa Saarinen. Vaikka Saarinen on sittemmin tullut tunnetuksi myönteisyyden lähettiläänä, hän näkee vanhoissa teeseissään paljon hyvää. Tosin tänä päivänä hän kirjoittaisi vittuilun sijaan kohottavuudesta.