Hyppää pääsisältöön

Ulkolinja on seurannut Lähi-idän kriisiä jo viidellä vuosikymmenellä

Kollaasi palestiinalaisista ja israelilaisista
Kollaasi palestiinalaisista ja israelilaisista Kuva: Yle Israel,kollaasi,kuvakaappaus,Lähi-idän kriisi,Lähi-itä,palestiinalaiset

Vuonna 1977 aloittanut Ulkolinja-dokumenttisarja on seurannut Lähi-idän tapahtumia alkuvuosistaan lähtien. Ulkolinjan toimittaja Vesa Toijonen kertaa artikkelissa Lähi-idän kriisin vaiheita. Koosteen alkupisteenä on vuosi 1967, jolloin Israel iski Egyptin lentotukikohtiin. Sodan jäljistä kertoi Ylen reportaasi, kymmenen vuotta myöhemmin kriisiä alkoi seurata uusi Ulkolinja-ohjelmasarja.

40 vuotta täyttävä Ulkolinja on vuodesta 1977 toteuttanut yksinkertaista tehtävää: se yrittää auttaa katsojaa ymmärtämään usein täysin käsittämätöntä maailmaa. Artikkeli käy läpi Lähi-idän kriisin vaiheita ja tapahtumien käsittelyä Ylen reportaasissa vuonna 1968 sekä Ulkolinja-dokumenttisarjassa vuodesta 1977 alkaen kevääseen 2017.

Balfourista Gazaan

Maanantaina 5.6.1967 Israelin ilmavoimat iskivät yllättäen kello 7.45 Egyptin lentotukikohtiin ja tuhosivat niissä olevat koneet. Isku oli ajoitettu siten, että Egyptin armeijan johtamisvalmius oli huono, koska henkilöstö oli vasta matkalla palveluspaikoilleen.

Egyptin presidentti Kamal Abdel Nasser yritti käyttää hyökkäyksen jälkeistä sekaannusta hyväkseen ja yllytti Jordanian kuningasta liittymään hyökkäykseen Israelia vastaan. Nasser väitti, että tutkakuvassa näkyvät hävittäjät, jotka lensivät kohti Israelia olivat egyptiläisiä hyökkäämässä Israeliin. Todellisuudessa koneet olivat Israelin hävittäjiä, jotka olivat palaamassa takaisin Israeliin.

Jordanian kuningas Hussein nielaisi Nasserin syötin. Jordanian, Syyrian ja Irakin ilmavoimat aloittivat hyökkäyksen Israeliin. Israelin ilmavoimat iski heti takaisin, ja iltaan mennessä Jordanian ilmavoimat tuhottiin kokonaan, samoin Irakin ilmavoimien Länsi-Irakissa olleet koneet. Syyrian ilmavoimat menetti 2/3 vahvuudestaan. Kuuden päivän sota oli ohi ennen kuin se ehti edes alkaa.

Israel miehitti Gazan, Siinain niemimaan, Länsirannan, Golanin kukkulat ja Jerusalemin.

Seuraavana vuonna Yle tuotti ja kuvasi neliosaisen reportaasin Vuosi sodan jälkeen. Ensimmäinen osa kysyi: Voittiko Israel? Toimittaja Paula Porkka ja kuvausryhmä kuvasivat Tel Avivissa, Jerusalemissa, Gazassa ja Jordanjoen länsirannalla. Reportaasi oli ensimmäinen, joka selvitti mitä miehitys merkitsi palestiinalaisille ja juutalaisille. Reportaasi on täynnä oman aikansa henkeä, tekstiä myöten.

Kymmenen vuotta myöhemmin sodan jäljille palaa TV1:n uusi, kansainvälisiä asioita käsittelevä ohjelma Ulkolinja. Fokus on palestiinalaispakolaisissa, heitä kuvataan pakolaisleirillä Irakissa ja Beirutissa, Sabran leirillä. PLO:n johtaja Jasser Arafat syyttää englantilaisia palestiinalaisten murhenäytelmästä (Ulkolinja: Lähi-itä – palestiinalaiset -ohjelmassa kohta 02:40–06:41).

Arafat viittaa kuuluisaan Balfourin julistukseen, kirjeeseen, jonka Britannian ulkoministeri Arthur Balfour lähetti marraskuussa 1917 Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Walter Rothschildille.

Kirjettä pidetään perustana juutalaisten omalle valtiolle Palestiinaan. Paroni Rotschild tunsi hyvin aiheen, hän oli itse laatinut julistuksen ensimmäisen luonnoksen.

”His Majesty's government view with favour the establishment in Palestine of a national home for the Jewish people, and will use their best endeavours to facilitate the achievement of this object, it being clearly understood that nothing shall be done which may prejudice the civil and religious rights of existing non-Jewish communities in Palestine, or the rights and political status enjoyed by Jews in any other country”

Sana ”juutalaisvaltio” ei ole jäänyt vahingossa pois Balfourin kirjeestä, josta muutenkin yleensä muistetaan lähinnä sen alkuosa – ei loppuosaa, jossa varoitetaan:

Mitään sellaista ei pidä tehdä, joka voi haitata tai vahingoittaa Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia tai uskonnollisia oikeuksia.― Britannian ulkoministeri Arthur Balfour 1917 kirjeessään Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Walter Rothschildille
Britannian ulkoministeri Arthur Balfour
Arthur Balfour Britannian ulkoministeri Arthur Balfour Arthur Balfour

21 vuotta myöhemmin, syyskuussa 1938 Englannin hallitus joutui huomaamaan, että Balfourin julistus ei ratkaissut ongelmaa Palestiinassa. Päinvastoin, julistus loi Palestiinaan pysyvän ongelman.

50 vuotta Balfourin julistuksen jälkeen 300 000 palestiinalaista pakenee kuuden päivän sodan seurauksia: 255 000 Länsirannalta ja Gazasta Jordaniaan ja Egyptiin, 116 000 palestiinalaista ja syyrialaista oli paennut Golan miehitystä Syyriaan. He liittyvät niiden 720 000 palestiinalaisten joukkoon, jotka pakenivat tai jotka karkotettiin kodeistaan Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan vuonna 1948 Israelin itsenäistymissodan jälkeen.

Mistä koti palestiinalaisille?

Tätä kysyi otsikossaan Erkki Vihtosen ohjaama Ulkolinja 1982. Saman vuoden kesäkuussa Israelin armeija oli hyökännyt Libanoniin. Operaation ”Rauha Galileaan” tarkoitus oli karkottaa Palestiinalaisten vapautusjärjestö (PLO) pois Libanonista. PLO:n sissit olivat iskeneet toistuvasti Israeliin Libanonista.

Syyskuussa Israelin armeija miehitti myös Länsi-Beirutin, Libanonin presidentin Bashir Gemayelin murhan jälkeen.

Kaksi päivää presidentti Gemayelin murhan jälkeen Libanonin kristityt falangistit tunkeutuivat Sabran ja Shatilan pakolaisleireille ja alkoivat systemaattisesti murhata leirillä olleita palestiinalaisia. Falangistien murhaoperaatio jatkui kolme päivää. Ennen falangistien murhajuhlaa Israelin armeija sulki leirien portit ja valvoi, ettei kukaan pääse ulos leireistä.

New York Timesin Lähi-idän kirjeenvaihtaja Thomas Friedman pääsi ensimmäisten joukossa sisään leirille.

Vanha palestiinalainen mies nojaa seinää vasten. Hän on ollut kuolleena joitakin tunteja. Hänet on ammuttu läheltä, otsassa on yksi pieni reikä. Nainen makaa maassa, hänen rintansa on vedetty auki veitsellä. Nuoria miehiä on teloitettu ryhmissä muuria vasten.― Thomas Friedman: From Beirut to Jerusalem,1989

Time-lehden kirjeen vaihtaja Roberto Suro seurasi, miten leirin sisääntuloja valvovat IDF:n sotilaat kuuntelivat Simon ja Garfunkelia samaan aikaan kun leiristä kuului laukauksia ja sarjatulta.

Joukkomurhassa kuoli Punaisen Ristin mukaan 800–1000 ihmistä. Israelilainen Kahane-komissio tutki 1983 Israelin armeijan osuutta tapahtumiin ja totesi, että IDF ei osallistunut murhiin, mutta oli tietoinen siitä, mitä leireillä tapahtui. Komission mukaan IDF oli epäsuorasti vastuussa teloituksista, mutta puolustusministeri Ariel Sharon oli henkilökohtaisesti vastuussa armeijan laiminlyönneistä. Hän joutui eroamaan.

Thomas Friedman sai työstään Pulitzerin palkinnon.

Israel vetäytyi Beirutista seuraavana kesänä, mutta jäi miehittämään Etelä-Libanonia vuoteen 2000 asti. PLO: n johto löysi uuden kodin, ensin Tripolista, Libyasta ja myöhemmin Tunisiasta. Palestiinalaiset jäivät pakolaisleireille. Sabran ja Shatilan julmuuksien päälle on rakennettu moottoritie.

Ensimmäinen intifada

Neljä palestiinalaista kuoli 9. joulukuuta 1987 Jabaliassa auto-onnettomuudessa, jossa toisena osapuolena oli israelilainen kuorma-auto. Palestiinalaiset lähtivät osoittamaan mieltä, ja seuranneissa mellakoissa kuoli israelilaisen sotilaan luodista yksi palestiinalainen.

Auto-onnettomuudesta alkoi tapahtumien sarja, joka alkoi kansalaistottelemattomuutena ja israelilaistuotteiden boikottina, mutta mielenosoitukset Gazassa ja Länsirannalla muuttuivat pian väkivaltaisiksi.

Kansainväliseen julkisuuteen levisi kuvia kiviä heittelevistä palestiinalaislapsista. Palestiinalaiset hyökkäsivät Israelin armeijan ja juutalaisten siirtokuntalaisten kimppuun. Israelin armeija tulitti palestiinalaisia, ensin kyynelkaasukranaateilla ja kumiluodeilla, myöhemmin oikeilla luodeilla.

Israelin työväenpuolue voitti vuoden 1992 vaalit ja Jitzhak Rabin aloitti rauhanneuvottelut PLO:n kanssa. Aluksi toiveet ovat korkealla: Israel vetäytyy osittain Gazasta ja kokonaan Jerikon kaupungista. Jasser Arafat ja PLO:n johto palaavat maanpaosta Tunisiasta ja perustavat palestiinalaishallinnon.

Joulukuussa Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin saavat Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon.

Jasser Arafat, Shimon Perez ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994.
Jasser Arafat, Shimon Perez ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994. Kuva: EPA 1994,Jasser Arafat,Jitzhak Rabin,Nobelin rauhanpalkinto,Shimon Peres

Kansannousu Israelin miehitystä vastaan jatkui vuoteen 1993. Palestiinalaisia kuoli noin 1 400, israelilaisia siviilejä 270 ja sotilaita 150. Syyskuussa osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen: Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Monet uskoivat, että se antaisi mahdollisuuden ratkaista Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin. Realistit muistuttivat kuitenkin, että Lähi-idässä rauha ei ole koskaan elänyt vanhaksi.

Murha Hebronissa

Eikä rauha elänyt tälläkään kertaa. 25. helmikuuta siirtokunnassa asuva israelilainen lääkäri Baruch Goldstein tunkeutui Hebronissa Patriarkkojen haudalla moskeijaan ja ampui kuoliaaksi 29 palestiinalaista, jotka olivat juuri kumartuneet rukoukseen. Goldsteinin joukkomurha oli pahin yksittäinen palestiinalaisiin kohdistunut veriteko sen jälkeen kun Israel miehitti Länsirannan kuuden päivän sodassa vuonna 1967.

Pääministeri Jitzhak Rabin tuomitsi hyökkäyksen "häpeänä sionismille ja häpeäksi juutalaisuudelle", mutta vahinko oli tapahtunut: Israelin ja PLO:n rauhanneuvottelut keskeytyivät. Pääministeri Rabin yritti katkaista koston kierrettä vapauttamalla tuhat palestiinalaista vankia ja rajoittamalla äärijuutalaisten liikkumista Länsirannalla.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma tuomitsi joukkomurhan ja vaati palestiinalaissiviilien suojelua. Tapaus oli harvinainen: Yhdysvallat ei käyttänyt veto-oikeutta Israelin puolesta, ei vaikka päätöslauselmassa puhutaan ”miehitetystä Jerusalemista”. YK-suurlähettiläs Madeleine Albright nosti kätensä, mutta ”vain” ilmoittaakseen, että pidättyy äänestämästä. Ei vastustaakseen.

Murha Tel Avivissa

Seuraavat luodit osuivat rauhantekijään. Pääministeri Jitzhak Rabin murhattiin suuressa rauhanmielenosoituksessa Tel Avivissa 4. marraskuuta 1995.

"Olen aina uskonut, että enemmistö vastustaa väkivaltaa. Tämä väkivalta on saanut viime aikoina muodon, joka on tuhoisa Israelin demokratian perusarvojen kannalta," Rabin sanoi radiohaastattelussa hetkeä ennen kuin ortodoksijuutalaisesta perheestä tuleva Jigal Amir ampui hänet.

Jitzhak Rabin jää historiaan miehenä, joka solmi rauhan Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n kanssa. Hän oli ainoa israelilainen poliitikko, jolla oli riittävästi voimaa ja karismaa maan oikeiston ja juutalaissiirtokuntalaisten vastustuksen murtamiseen.

Jitzhak Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Washingtonissa 1993.
Jitzhak Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Washingtonissa 1993. Jitzhak Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Washingtonissa 1993. 1993,Bill Clinton,Jasser Arafat,Jitzhak Rabin

Al-Aqsa intifada

28. syyskuuta 2000 oppositiojohtaja Ariel Sharon vieraili näyttävästi Temppelivuorella Jerusalemissa. Temppelivuoreen liittyy huomattavan paljon uskonnollisia intohimoja, juutalaisille se on kaikkein pyhin, muslimeille Temppelivuorella sijaitseva Al-Aqsan moskeija on islamin kolmanneksi pyhin paikka.

Sharonin vierailu oli poliittista teatteria – sadat mellakkapoliisit suojelivat hänen seuruettaan mieltään osoittavilta palestiinalaisilta. Todellisuudessa Sharon sai Israelin sisäministeriöltä luvan vierailla Temppelivuorella vasta sen jälkeen kun Palestiinalaishallinto oli luvannut taata, että vierailusta ei aiheudu ongelmia.

Ongelmia ei aiheutunut. Sharon sai poliittisen shownsa läpi koko maailman tiedotusvälineissä, mutta vierailusta alkanut toinen intifada jatkui seuraavat viisi vuotta.

Ariel Sharon oli sentään erotettu puolustusministerin paikalta 1983 kun Kahanin komissio piti häntä henkilökohtaisesti vastuullisena palestiinalaisten joukkomurhaan Sabran ja Shatilan leireillä Beirutissa 1982.

Toisesta intifadasta tuli ensimmäistä verisempi. Palestiinalaiset hyökkäsivät israelilaisia siviilejä vastaan, itsemurhapommittajat räjäyttivät itsensä kaduilla, ravintoloissa, busseissa. Toinen tuhat israelilaista kuoli palestiinalaisten iskuissa.

Toisaalta tilastot näyttivät samalta kuin aina: 1000 kuollutta israelilaista, 3000 palestiinalaista. Israelin armeija ja poliisi vastasivat väkivaltaan väkivallalla.

IDF on tuhonnut itsemurhaterroristien perheiden taloja, armeijan strategian mukaan talojen tuhoaminen estää tai ainakin vähentää itsemurhaiskuja. Talojen tuhoaminen ei kuitenkaan lopettanut itsemurhaiskuja, päinvastoin, koston kierre syveni päivä päivältä. Israelilaiset ihmisoikeusaktivistit varoittivat, että siviilikohteiden tuhoaminen kostona on kansainvälisen lain vastaista.

”Itsemurhaajien kehto”

Israelin armeijan tiedustelu oli tullut siihen tulokseen, että huomattavan suuri osa itsemurhapommittajista tuli Jeninin palestiinalaiskaupungin pakolaisleiristä. Huhtikuussa 2002 armeija iski leirille, mutta operaatio epäonnistui pahasti. Palestiinalaiset osasivat odottaa hyökkäystä ja leiri oli ansoitettu ja miinoitettu.
23 sotilasta kuoli ennen kuin armeijan panssaroidut katepillarit purkivat miinoitetut rakennukset. Purkivat, kirjaimellisesti. Puolet pakolaisleiristä jyrättiin maan tasalle.

Rakennusten raunioihin jäi kymmeniä kuolleita palestiinalaisia. Onnistuin vierailemaan Jeninissä vain muutama päivä operaation jälkeen. Osa ruumiista lojui vielä taloissa, armeija ei ollut antanut omaisille lupaa haudata heitä. Haju oli kauhea.

Arviot kuolleista palestiinalaisista vaihtelivat, Israelin hallitus esti YK:n kansainvälistä tutkimusryhmää tutkimasta raunioita. Myöhemmin, kieli keskellä suuta kirjoitettu raportti päätyi toteamaan, että ”ei ole syytä epäillä että kukaan olisi syyllistynyt joukkomurhaan”. Ketään ei siis tarvinnut syyttää sotarikoksesta, vaikka Amnesty International ja Human Rights Watch sitä vaativatkin.

The Wall

Toisen, Al-Aqsa intifadan aikana Israelin hallitus alkoi rakentaa Länsirannan ja Israelin väliin muuria, joka estäisi palestiinalaisten liikkumisen Länsirannalta, ja osaltaan vähentäisi terrori-iskuja Israelissa. Muurin pituus on nyt 708 kilometriä, kaksi kertaa pitempi kuin Vihreä linja (tulitaukolinja vuodelta 1949) ja se ulottuu jopa 18 kilometrin päähän Länsirannalle.

Länsirannan turva-aita
Länsirannan turva-aita Kuva: Ivar Heinmaa / Yle Länsirannan turva-aita

Muurilla on monta nimeä: erottava muuri, erottava aita, turvallisuusaita – tosin sana ”aita” on aivan liian vaatimaton kuvaamaan betonielementeistä koottua muuria. Palestiinalaiset kutsuvat sitä ”apartheid muuriksi”. YK:n yleiskokous ja EU ovat arvostelleet muuria, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Israelin näkemyksen mukaan aita on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 päätöksen, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Päätöksen mukaan Israel olisi myös velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot. Tammikuussa 2017 Israelin hallitus jatkoi muurin rakentamista.

Itsemurhaiskut Israelissa ovat vähentyneet muurin rakentamisen jälkeen, mutta ei ole varmaa, onko se seurausta muurista vai siitä, että palestiinalaisjärjestöt Hamas, Al-Aqsa prikaatit ja Islamilainen Jihad olisivat muuttaneet politiikkaansa. Vai siitä, että muuri on vain yksi tapa rajoittaa palestiinalaisten liikkumista. Tavallinen palestiinalainen ei pääse Länsirannalta Jerusalemiin ilman erityistä lupaa, joita myönnetään vain poikkeustapauksissa.

Gaza – ohjussade ja kesäsade

Ariel Sharonin teatraalinen Temppelivuori-näytös toimi. Hän voitti Israelin seuraavat vaalit ja nousi pääministeriksi. Vuonna 2005 hän pääministerinä veti Israelin armeijan pois Gazasta ja tyhjensi Gazassa olevat juutalaiset siirtokunnat.

2006 Hamas voitti parlamenttivaalit, eikä taipunut kansainvälisen painostuksen edessä tunnustamaan Israelin valtiota. Gazasta alkoi lentää omatekoisia räjähteitä – joita media mahtipontisesti kutsui ”raketeiksi” – Israelin puolelle. Ne loivat pelkoa ja kauhua Sderotissa ja lähellä Gazaa olevissa kylissä, mutta aiheuttivat tosiasiassa vähän henkilövahinkoja.

Gazasta Israeliin ammutut räjähteet
2005400 rakettia 2 kuollutta
20061720 rakettia 2 kuollutta 370 haavoittunutta
20071276 rakettia 2 kuollutta 578 haavoittunut
20082048 rakettia 8 kuollutta 611 haavoittunutta

Vuonna 2008 räjähteiden tuonti Gazaan Egyptistä pysähtyi, mutta jatkui parin vuoden kuluttua. 2012 Israeliin ammuttiin taas 2256 rakettia. Iskuissa kuoli kuusi ja haavoittui 284.

Israelin armeija kosti johdonmukaisesti kaikki israelilaisiin kohdistuneet iskut Gazasta. Israelin armeija – samoin kuin Yhdysvaltain armeija – antaa mielellään operaatioille lähes runollisia nimiä. Vuoden 2006 rankaisuretki sai nimen ”Kesäsade” (Summer Rain). Gazaan ei tullut pisaraakaan vettä, mutta satoja ohjuksia. Oikeita ohjuksia. Ihmisoikeusjärjestö B’tselemin mukaan 416 palestiinalaista kuoli Israelin armeijan kesäsateessa, joka jatkui marraskuulle asti.

2014 Gazassa satoi taas

Rakettitulitus Gazasta Israeliin kiihtyi uudelleen 2014. Nyt ammuksia pystyi nauramatta kutsumaan ”ohjuksiksi” – ne ylsivät jo Ashkelonin kaupunkiin. Niiden osumistarkkuus oli kuitenkin olematon – 2800 rakettia, 6 kuollutta 80 haavoittunutta – Israelin kehittämä ohjustorjuntajärjestelmä poimi suuren osan niistä jo taivaalla.

Mutta raivo ja poliittinen paine oikeistolaista pääministeriä, Binjamin Netanjahua kohtaan kasvoi joka kerta kun hälytyssireenit alkoivat soida.

Heinäkuun 12. 2014 kolme liftaavaa juutalaista teinipoikaa kidnapattiin Länsirannalla Gush Etzion siirtokunnan lähellä. Yksi pojista onnistui soittamaan poliisin hätänumeroon ja kuiskaamaan ”ne nappasivat minut”. Nauhalta kuului myös arabiankielisiä huutoja ja sarja laukauksia. Joku – luultavasti poliisi – vuoti nauhoituksen julkisuuteen. Paine pääministerin toimistossa kasvoi. Painetta lisäsi kun poliisin tutkijat kertoivat – julkisuudessa – että pojat oli todennäköisesti surmattu. Todellisuudessa – israelilaisen lehdistön mukaan – poliisilla ei ollut todisteita surmaamisesta. Poikien etsintäoperaatio sai raamatullisen nimen ”Brother’s Keeper” (Veljeni vartija). Operaatiossa kuoli viisi palestiinalaista.

Heinäkuun 15. päivä pääministeri Netanjahu tuli ulos paineistetusta toimistostaan ja ilmoitti että Hamas on kidnappauksen takana. Hamas kiisti kidnappauksen, mutta se oli turvallinen tutkintalinja.

Heinäkuun lopussa pojat löydettiin ammuttuina pellolta, Hebronin ulkopuolelta. 5. elokuuta Hussam Qawasmeh tunnusti, että eräät Hamasin jäsenet Gazassa olivat rahoittaneet kidnappauksen ja anteet heille aseet. Hamas kiisti edelleen. Asianajaja muistutti, että tunnustus oli tehty sen jälkeen kun turvallisuuspalvelu Shin Bet oli pitkään ja perusteellisesti kuulustellut Hussamia. Asianajaja käytti sanaa “kiduttanut”. Pääministeri Netanjahu vannoi, että syyllisiä rangaistaan.

Loppu on historiaa.

Israelin armeija (IDF) aloitti hyökkäyksen Gazaan heinäkuun 17. päivä, viisi päivää poikien kidnappauksen jälkeen, kaksi päivää sen jälkeen kun pääministeri Netanjahu tuli ulos paineistetusta toimistostaan.

Parhaan kuvan operaatiosta sa katsomalla Pertti Pesosen toimittaman Ulkolinjan Maailman vahvin uhri:

Gazan operaatio sai runoilijalta nimen ”Protective Edge” (Suojaava reuna). Pertti Pesosen Ulkolinja kuvaa vastaansanomattomasti, millaisen jäljen Suojaava reuna jätti Gazan asukkaisiin. Suojaava reuna – siitä kertominen – nostatti valtavasti tunteita, Israelin toimien puolustajat kokivat Israelin olevan uhri, ei hyökkääjä. Siitä Ulkolinjan nimi.

Tilastojen valossa Suojaava reuna on tylyä luettavaa. Tässä varmuuden vuoksi operaation aikana kuolleiden ihmisten määrät neljästä eri lähteestä: YK:n, palestiinalaisten ja kaksi israelilaista lähdettä.

2014 Protective Edge
tilastoinnin lähdekuolleita yhteensäpalestiinalaisia siviilejäpalestiinalaiset taistelijatisraelilaisia siviilejäisraelilaiset sotilaat
UN OCHA22051483722566
Palestinian Centre of Human Rights21911660531--
Meir Amit Intelligence & Terrorism information Center1552 480467566
Israel Defense Forces (IDF) 1068-1068364

Tilastot ovat vain lukuja. Ulkolinja Maailman vahvin uhri näyttää millaisen Gazan Suojaava reuna jätti jälkeensä. 551 kuollutta palestiinalaista lasta on luku, mutta luvun takana on isän suru.

YK:n mukaan ”18 000 asuntoyksikköä tuhottiin kokonaan tai osittain”. Tämä ei ole asuntoyksikkö. Tämä oli näiden ihmisten koti.

500 000 ihmistä pakeni kodeistaan. Osa on palannut, osalle ei ole paluuta.

Vuonna 1968 Ylen dokumentti Lähi-idästä kysyi: Voittiko Israel? Pertti Pesosen Ulkolinja sulkee suuren ympyrän. Voittiko Israel Gazassa?

Gazan rauniot muistuttavat taas kerran ulkoministeri Balfourtin julistuksesta vuonna 1917:

Kansallinen koti juutalaisille Palestiinaan, mutta mitään sellaista ei pidä tehdä, joka voi haitata tai vahingoittaa Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia tai uskonnollisia oikeuksia.

Teksti: Vesa Toljonen

Lue lisää:

Israelin armeijan kersantti Elor Azaria ampui maassa makaavan palestiinalaisen. Hän sai 1,5 vuotta vankeutta. Imad Abu Shamsiyeh kuvasi ampumisen.

Ulkolinja: Laukaus Hebronissa

Israelin armeijan kersantti Elor Azaria ampui maassa makaavan palestiinalaisen. Imad Abu Shamsiyeh kuvasi ampumisen.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Suurin osa noista ohjelmista on täysin yksipuolista ja mustavalkoista anti-Israel -propagandaa. Puolueettomuuteen ei edes pyritä.

Palestiinalaisten tekemiset ja tekemättä jättämiset kerrotaan aina parhain päin ja niitä myös pimitetään - sekä ideologisista että myös poliittiseen korrektiuteen liittyvistä syistä; etenkin kaikki islamiin liittyvät motiivit jätetään kertomatta.
Syitä ja seurauksia ei kerrota rehellisesti - ja usein jopa kronologisuudestakin joustetaan, jotta saadaan Israel syylliseksi.

Mitään ei koskaan kerrota myöskään arabi- ja muslimimaista pakolaisuuteen joutuneista useista sadoista tuhansista juutalaisista...

Lähettänyt käyttäjä

Tuo artikkeli ja sen esittelemät ohjelmat sisältävät niin paljon vääriä tietoja, että faktantarkistukseen menisi kymmeniä tunteja.

Toivonkin, että ihmiset, jotka haluavat oikeasti tutustua Lähi-idän konfliktiin puhtaalta pöydältä - niin tutustuvat myös toisen puolen eli Israelin näkökulmaan ja mielipiteisiin. Aiheen ympärillä - ja etenkin juuri pro-palestiinalaispuolella - liikkuu paljon täydellisen valheellista propagandaa ja myös hyvin brutaalisti väärennettyä materiaalia. Googlatkaa, mitä tarkoittaa Pallywood - eli tämä kuvien ja muiden materiaalien ammattimainen lavastaminenkin.
Suomalaiset toimittajatkin levittelivät somessa Gazan viime sodan yhteydessä Syyriassa kuvattua materiaalia, osa toki varmaan ihan vain tietämättömyyttään ja hyväuskoisuuttaan - ja nyt olen nähnyt joidenkin suomalaistenkin palestiinalaisaktivistien levittävän jopa ISIS -järjestön teoista otettuja kuvia Israelin tekoina.

Monet ns. israelilaiset ihmisoikeusaktivistitkin, joita YLE esittelee - ovat usein Israelin kannalta kuin eräät putinistit Suomen kannalta eli taistelevat omaa maataan vastaan valheellisen propagandan keinoin. Heidänkin levittämäänsä propagandaa voi hyvin verrata näihin Venäjällä levitettyihin tietoihin Suomesta. Ovat monesti jääneetkin housut kintuissa kiinni valehtelusta ja moni järjestö ei suostu koskaan paljastamaan tietojensa lähteitä edes oikeusprosessin aloitusta varten - sattuneesta syystä eli ne eivät totta olekaan.

Israelissa on myös omat äärivihervasurinsa, joiden mielipiteet eivät vastaa reaalitodellisuutta.
Sillä vanha totuus on kuitenkin se, että sillä hetkellä, kun Israel laskee kaikki aseensa se lakkaa olemasta - mutta jos palestiinalaisarabit laskevat aseensa, niin rauha saa mahdollisuuden.

Lähettänyt käyttäjä

Tässä muutamien kansalaisjärjestöjen sivustoja, joissa tuodaan esille Israel -uutisoinnin epäkohtia, joita näkee puolueellisessa suomalaisessakin valtamediassa. Suomen media ja etenkin sen tietyt toimittajat, kuitenkin esittelevät jatkuvasti toisen puolen järjestöjä, mutta näitä eivät kirveelläkään:
https://www.palwatch.org/
https://www.memri.org/
http://www.ngo-monitor.org/
http://www.camera.org/index.asp?x_context=24
http://www.takeapen.org/

Ylipäätään muitakin hyviä lähteitä; tieteellisempiä ja vähemmän tieteellisiä, esim. hyviä blogejakin on paljon - myöskin Israelin oma valtamediakin, josta voi seurata juttuja itse englanniksikin, on hyvä muistaa :
http://www.ynetnews.com/home/0,7340,L-3083,00.html
http://www.jpost.com/
http://www.israelnationalnews.com/
Yleistä tietoa:
http://www.jewishvirtuallibrary.org/

Anti-Israel -aktivistit ja jopa uusnatsitkin tykkäävät usein Haaretz -lehden artikkeleista, koska se on vassarilehti ja usein hyvin kriittinen omaa maataankin kohtaan sen vassari-ideologian mukaisesti.
http://www.haaretz.com/

Kukaan Israelia puolustava ei tietenkään silti ajattele, että Israel tekisi kaiken aina oikein - mutta tasapuolisuutta ja rehellisyyttä pitää tiedonvälityksessä olla, muutakin kuin nimeksi.
Mutta on hyvä muistaa, että jopa Israelin parlamentissa Knessetissä on ollut arabipuolueita - jotka ajavat Israelin tuhoamista eli Israel on kyllä demokratia niin pitkälle, kun se ylipäätään konfliktin oloissa pystyy.

Lähettänyt käyttäjä

Israelissa ihmisoikeudet ovat kuitenkin huomattavasti paremmalla tolalla kuin missään arabinaapurissaan. Todelliset apartheid -valtiot ovat muslimimaita, jos ollaan rehellisiä!

Ja kun edes historia ei tunne sellaista kansaa kuin palestiinalaiset, vaan kyse on tavallisista arabeista, joiksi heitä nimitettiinkin aina 1960-70-luvulle asti ja Israelissa usein vieläkin. Lisäksi palestiinalaisilla on myös viitattu alun perin nimenomaan juutalaisiin, kun on puhuttu tuon vasta roomalaisten Palestiinaksi nimeämän alueen asukkaista. Israel kuitenkin uudelleenperustettiin maalle, jossa juutalaisilla on ollut kuningaskuntia historiassa ja karkotuksesta huolimatta alueella on ollut myös katkeamatontakin juutalaisasutusta.

Pitää myös muistaa, että arabitkin ovat kolonialisteja Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, mikä usein vaan unohtuu. Israelia ympäröivät arabimaat ovat myös jokseenkin saman ikäisiä kuin Israelkin, noin itsenäisinä valtioina. Ja että arabi- ja muista muslimimaista on myös paennut enemmän juutalaisia kuin Israelin alueelta lähti ns. arabipakolaisia, lähinnä odottelemaan - että arabinaapurit hävittäisivät juutalaiset. Sillä ne arabit, jotka jäivät, ovat nykyään ns. Israelin arabeja eli omaavat maan kansalaisuudenkin.
Kuitenkin ns. palestiinalaispakolaiset ovat ainoa ryhmä maailmassa, joiden kohdalla pakolaisstatus periytyy ulkomaillakin, YK:n päätöksellä. Eli siksi määränsä kuulostaa hurjalta, koska se kasvaa koko ajan - ja etenkin kun aluksi lähestulkoon kuka tahansa arabi ja miltei missä tahansa, saattoi ilmoittautua ns. palestiinalaiseksi pakolaiseksi. Jordanian asukkaistakin iso osa identifioi itsensä palestiinalaiseksi arabiksi - ja ns. Trans-Jordanian pitikin olla alueen arabien koti. Ja alueen valloitushistorian takia esim. monella Länsirannan palestiinalaisellakin on Jordanian kansalaisuus - samoin kuin Gazassa on Egyptistä peräisin olevaa väkeä, mikä näkyy jopa ihmisten ulkonäössäkin.

Lähettänyt käyttäjä

Ulkolinja on jättänyt pois kaikki palestiinalaisten tekemät terroriteot, ainakin tuosta artikkelista päätellen? Palestiinalaiset ovat kuitenkin räjäytelleet busseja, jopa koulubusseja - iskeneet ravintoloihin, ostoskeskuksiin ja sairaaloihin - kaapanneet lentokoneita - ajaneet autolla päin ihmisiä jne. Ja on ollut Ramallahin lynkkausta ja muuta sellaista.
Myös ulkomailla esim. Münchenin olympialaisissa he teurastivat osa Israelin urheilijoista.
Samaten Libanoninkn kohdalla jätetään kertomatta palestiinalaisten omat touhut juuri esim. maan kristittyjä vastaan.

Mutta ylipäätään ns. palestiinalaisia ovat pistäneet hengiltä eniten ihan omat arabiveljensä naapurimaiden sisällissodissa. Palestiinalaisia on myös häädetty pois muslimimaistakin, koska nämä ovat lietsoneet terroria - siis ihan toiset arabimuslimit ovat heidät häätäneet.

Lähettänyt käyttäjä

Palestiinalaisten terrori-iskuista harvoin edes uutisoidaan, puhumattakaan niistä, jotka onnistutaan estämään ajoissa - paitsi jos ja kun Israel surmaa terroristin, niin silloinhan Suomen valtamedia uutisoi, että "Israel murhasi palestiinalaisen!! Ja korkeintaan jossain sivulauseessa saatetaan mainita, että saattoi olla tehnyt jotain tuhmaakin...
Juutalaisuhreja ei koskaan myöskään esitellä Suomen mediassa, he eivät saa kasvoja tai nimiä - kuten palestiinalaiset.

Israelin ulkoministeriön tietoja terrori-iskuista pailta viime vuodelta:
http://mfa.gov.il/MFA/ForeignPolicy/Terrorism/Palestinian/Pages/Wave-of-terror-October-2015.aspx

2000-luvun uhreja - turvamuurihan on ehkäissyt paljon iskuja:
http://mfa.gov.il/MFA/ForeignPolicy/Terrorism/Palestinian/Pages/Victims%20of%20Palestinian%20Violence%20and%20Terrorism%20sinc.aspx

Wikin listaa itsari-iskuista:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Palestinian_suicide_attacks

Lähettänyt käyttäjä

On hyvä, että saamme katsella TV7 joka oikaisee ja kertoon asioista Israelin ja kansan puolesta joita varsin puolueellinen oleva valtamediamme ei vain uskalla tai eikä halua eikä kykene kertomaa puolueettomasti ja luotettavasti. Israel on joutunut järjestelmällisen poliittisen vihan ja terrorismin häikäilemättömänä tekojen kohteeksi josta mediamme vaikenee lähes täysin.

Lähettänyt käyttäjä

Jopa Goebbels ja mufti Amin el-Husseini olisivat olleet mielissään sellaisesta historian uudelleen kirjoittamisesta, jota nykyisin monesti nähdään.
YLE:n historiankirjoituksesta, jossa on monta epämääräisyyttä, on syytä esittää muutama kommentti. Tuon kaltaista ”historiaväännöstä” ei pitäisi julkinen laitos tuottaa.
Herra Toijonen: Mikä on se lainvoimainen päätös, joka on yli YK:n peruskirjan?
Ymmärrättekö tuon peruskirjojen olevan laki, perustuslaki, siitäkin huolimatta etteivät monet maat ja yhteisöt halua sitä noudattaa, vaan rikkovat sitä omien pyyteittensä ja poliittisen populismin nimiin.
Vuoden -67 sodan aloittajasta saadaan Toijonen tekstin mukaan syylliseksi vain Israel. Se lienee ollutkin tarkoitus eikä vastaa journalismin eettisiä ohjeita.
”Maanantaina 5.6.1967 Israelin ilmavoimat iskivät yllättäen…” –esitys on yksi hyvä esimerkki mielipiteen manipuloinnista, sillä se jättää täysin huomiotta tapahtumat ennen sotaa, jotka ovat ratkaisevia.
Syyria suunnitteli ja aloittikin 60-luvulla hankkeen Jordanin alkuvirtojen suuntauksen kääntämiseksi, mikä olisi johtanut ympäristökatastrofiin Gennesaretilla ja Jordanjoella ja vaikuttanut kaikkien siitä vetensä saavien ihmisten elämään. Tästä asiasta käytiin tiukka vääntö vuonna 1964 Israelin ja Syyrian välillä, ja Syyria luopui hankkeesta. Sen sijaan se jatkoi terrori-iskuja kukkuloilta Galilean alueen israelilaiskyliin.
Egypti sulki kaiken israelilaisen laivaliikenteen Intian valtamerelle päin, joka jo sellaisenaan on sodanjulistus, Egyptin presidentin Nasserin hääti YK:n rauhanturvajoukot Israelin vastaiselta rajaltaan ja julisti 26.5.67 tarkoituksena olevan Israelin tuhoaminen.
Ennen 1967 sotaa Kairon radio julisti: "Akaban lahden sulkemisen myötä Israelilla on edessään kaksi vaihtoehtoa, jotka johtavat sen tuhoon: Se joko kuristuu kuoliaaksi arabien sotilaalliseen ja taloudelliseen boikottiin tai tuhoutuu piirittävien arabijoukkojen tuleen."
Ympäröivät arabimaat keskittivät rajoilleen 250 000 miestä, n. 2000 tankkia ja 700 hävittäjää.
Olisiko herra Toijosen mielestä pitänyt Israelin tässä tilanteessa jäädä vain odottamaan lahtaajiaan?
Pienellä maalla ja tilanteessa, jossa sitä ympäröivät vihamieliset joukot, ei odottamiseen ole varaa ellei sitten halua tehdä vapaaehtoista itsemurhaa. Olisiko herra Toijonen itse jäänyt sellaista odottamaan?

”Israel miehitti Gazan, Siinain niemimaan, Länsirannan, Golanin kukkulat ja Jerusalemin” –esitys on jatkoa edelliselle hämäämiselle.
Vuoden 1948 sodassa Jordania miehitti ns. Länsirannan ja Itä-Jerusalemin vastoin jo olemassa olevaa päätöstä aluejaosta (San Remo/Kansainliitto/YK:n peruskirja artikla 80). Jordanian miehittämää aluetta ei kansainvälisesti tunnustettu kuuluvaksi Jordanian valtioon. Näin ollen Jordania oli miehittäjä ja se palautui Israelin puolustussodassa v.1967 takaisin lailliselle omistajalleen eli Israelille.
Niin yksinkertainen asia kuin miehityssanan käyttö on kadoksissa. Selkeästi ja yksiselitteisesti miehitys tarkoittaa valtion armeijan miehittää toisen valtion aluetta.
No, oliko Länsiranta ja Itä-Jerusalem kansainvälisesti tunnustettu Jordanian valtioon alueeseen? Ei ollut herra Toijonen.
Golanin joutuminen Syyrian hallintaan perustui englantilaisten ja ranskalaisten keskinäiseen ja omapäiseen sekä kansainvälisen päätöksen vastaiseen ”järjestelyyn”, jota alusti hännystely öljymarkkinoista eikä sillä ollut mitään tekemistä lupausten ja päätösten pitämisessä. Eikä sitä myöskään kansainvälisesti laillistettu.
Seuraavat jutut ovat surkuhupaisuuden huippu.
”Arafat viittaa kuuluisaan Balfourin julistukseen, kirjeeseen, jonka Britannian ulkoministeri Arthur Balfour lähetti marraskuussa 1917 Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Walter Rothschildille.
Sana ”juutalaisvaltio” ei ole jäänyt vahingossa pois Balfourin kirjeestä, josta muutenkin yleensä muistetaan lähinnä sen alkuosa – ei loppuosaa, jossa varoitetaan:
Mitään sellaista ei pidä tehdä, joka voi haitata tai vahingoittaa Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia tai uskonnollisia oikeuksia”.

Tyypillistä Arafatin väännöstä unohtamatta kuinka hän on valehdellut kansainväliselle yhteisölle todellisista tarkoitusperistään. Vaikka v. 1948-1967 Länsiranta ja Itä-Jerusalem olivat Jordanian miehityksen alaisena, ei alueelle tullut kysymykseenkään jokin palestiinalaisvaltio. Eikä sama alue kelvannut Arafatille v.2000 Camp Davidin neuvotteluissa. Ei kelvannut siksi, että se on heidän kansallissopimuksen vastaista. Mutta edelleen huudetaan tuota samaa aluetta palestiinalaisille joka torvesta. Ei tunnu selvällä järjellä olevan sijaa.
Niin, ja PLO perustettiin ennen v.1967 sotaa Arabiliiton toimesta terrorisoimaan juutalaisvaltiota vaikka ao. valtio ei ulottunut Länsirannalle, Golanille ja Gazaan.
Jasser Arafat julisti, että "taistelumme päämäärä on Israelin loppu...rauha tarkoittaa meille Israelin tuhoamista eikä mitään muuta" PLO:n johtaja Salah Khalaf vakuutti: " Itsenäinen Palestiinan valtio Länsirannalla ja Gazassa on lopullisen ratkaisun alku.
Luulisi näinkin yksinkertaisen asiat herättävän jotain ajateltavaa.

Palestiinaksi kutsutulle alueelle, jonka tavallisempi nimitys ottomaaniaikana oli Etelä-Syyria, muodostettiin konferenssissa brittiläinen mandaatti, jonka tehtävä määriteltiin näin:
Mandaatti on vastuussa laittamaan täytäntöön Englannin hallituksen 8.11.1917 antaman ja liittoutuneiden hyväksymän julistuksen (Balfourin julistus), jonka mukaan Palestiinaan perustetaan juutalaisille kansallinen koti, samalla kun vahvistetaan, että mitään sellaista ei tehdä, joka rajoittaa Palestiinan ei-juutalaisten yhteisöjen kansalais- tai uskonnollisia oikeuksia tai joka rajoittaisi muissa maissa asuvien juutalaisten oikeuksia ja poliittista asemaa.
Tilannehan on sellainen, että juuri alkuosa jätetään kaikissa uutisoinneissa pois, kuten myös esim. Arabiliiton tai PA/PLO:n yms. väitteissä.
Jos todella oltaisiin rehellisiä, niin huomioitaisiin muslimimaissa tapahtuneet juutalaisiin kohdistuneet karkotukset, väkivallanteot ja syrjinnät. Sen lisäksi ei huomioida mitä alkujaan ja edelleen tarkoittaa palestiinalaisjärjestöjen käytökset ja teot sekä tavoitteet, jotka ovat silkkaa, lievällä nimityksellä, syrjimistä, jopa apartheidiä.
Eikä uutistekijöitä tunnu häiritsevän Abbasin lausunto siitä ettei hän tule koskaan tunnustamaan juutalaisvaltiota, joka lausunto on loukkaus ihmisoikeuksia, kansalaisoikeuksia, uskonnollisia oikeuksia (kuten Temppelivuoren tapauksessa) ja etnisiä oikeuksia vastaan.

Edelleen sama historian uudelleenkirjoitus jatkuu.
”21 vuotta myöhemmin, syyskuussa 1938 Englannin hallitus joutui huomaamaan, että Balfourin julistus ei ratkaissut ongelmaa Palestiinassa. Päinvastoin, julistus loi Palestiinaan pysyvän ongelman”.
Englannin hallitus yritti useasti tehdä uusia Kansainliiton päätöksen vastaisia ja omiin etuihin kohdistuvia jakopäätöksiä, joita ei kansainvälisesti julistettu hyväksytyksi, ne olivat vain heidän omia etupiiriehdotuksia. Tällaiseen kansainvälisen päätöksen vastaiseen toimintaan vaikuttivat hännystely öljylähteitten omistajia kohtaan sekä riittämättömyys hallita arabijoukkojen mellakointia. Tällainen brittien toiminta on yksi syy nykyiseen sekalaiseen käsitykseen Lähi-idän historiasta ja tapahtumista, joissa arabitaho sai suuremman suosion juutalaisten kustannuksella.
Brittien asennetta kuvaa hyvin Neville Chamberlainin antisemiittinen lausahdus: ” Jos meidän kerran on loukattava toista osapuolta, loukatkaamme mieluummin juutalaisia kuin arabeja”.
Eikä brittien toimintaa voi millään tavalla puolustella kun otetaan huomioon miten he pyrkivät törkeästi rajoittamaan juutalaisten paluumuuttoa Euroopasta lyöden vastoin kasvoja jokaista Holokaustista selviytynyttä.
Jerusalemin Suurmufti Haj Amin Al-Hussein aloitti jo 1920-luvulla vihankasvatuksen ja väkivaltaiset mellakat arabien ja juutalaisten välillä ennen Israelin valtio oli syntymistä. Al-Hussein tapatti ne kyläpäälliköt, jotka olivat valmiita elämään rauhassa juutalaisten kanssa.
Järjestelmällinen terrorismi sellaisena kuin se tänään käsitetään, alkoi muftin lietsomana 4.1920.
Haj Amin al-Husseini toimi Palestiinan arabien uskonnollisena ja poliittisena johtajana vuosina 1921-1936 Britannian hallinnoidessa Palestiinan aluetta.
Muhammedin suvusta polveutunut suurmufti oli kiihkeä anti-semitisti ja arabinationalisti. Valtakautensa aikana hän masinoi Palestiinan alueella verisimpiä mellakoita juutalaisia vastaan vuosina 1929 ja 1936. Lopulta hänet syrjäytettiin tehtävistään vuonna 1936. Hän joutui pakenemaan ulkomaille ja päätyi lopulta Saksaan vuonna 1941.
Suurmufti Hussein oli sanan täydessä merkityksessä juutalaisvastainen. Hän sovelsi taitavasti Koraania ja sen opetuksia ja vääristeli tarkoitushakuisesti historiaa, vaikka Koraanissa ei mainita sanallakaan Jerusalemia, lietsoessaan järjestelmällisesti juutalaisvastaista mielialaa. Tämä johti lopulta siihen mitä tänään käsitellään palestiinalaisongelmana. Amin el-Husseinilla oli laaja kannattajajoukko ja ilmiantajien joukko jopa brittihallituksessa.
V.1922 britit saatuaan kylliksi Amin el-Husseinin lietsomista mellakoista erottivat 77% mandaatin arabien valtioksi, silloiseksi Trans-Jordaniaksi, ja loppu jäi juutalaisvaltion alueeksi, rajaksi jäi Jordanjoki. Tämä jako hyväksyttiin, myös juutalaiset hyväksyivät sen, mutta tavoilleen uskolliset arabit eivät sitä hyväksyneet.

Edelleen sama YLE:n tahti jatkuu:
”50 vuotta Balfourin julistuksen jälkeen 300 000 palestiinalaista pakenee kuuden päivän sodan seurauksia: 255 000 Länsirannalta ja Gazasta Jordaniaan ja Egyptiin, 116 000 palestiinalaista ja syyrialaista oli paennut Golan miehitystä Syyriaan. He liittyvät niiden 720 000 palestiinalaisten joukkoon, jotka pakenivat tai jotka karkotettiin kodeistaan Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan vuonna 1948 Israelin itsenäistymissodan jälkeen”.

On tasapuolisesti huomioitava pakolaismäärät molemmista osapuolista, arabipakolaisia n. 700.000 ja juutalaispakolaisia n.800.000 eri arabivaltioista, arabimaat eivät suostuneet hoitamaan aiheuttamaansa pakolaistilannetta, mutta Israel asutti omat pakolaisensa n. 500.000.
Mutta tässäkin kohtaa ei huomioida juutalaispakolaisia eikä kukaan ole kiinnostunut etteivät he saaneet mitään korvausta arabimaihin pakosta jättämistä omaisuuksista.

Pakolaiskysymyksessä sivuutetaan täysin se tosiseikka, että YK:n Palestiinan jakopäätöstä (päätöslauselma 181, 29.11.1947, jonka arabiosapuoli yksimielisesti hylkäsi) seurasi Lähi-idässä kaksi yhtä suurta pakolaisvirtaa – toinen oli arabipakolaisten virta Palestiinan alueelta arabivaltioihin, toinen juutalaispakolaisten virta arabimaista juutalaiseen Palestiinaan.
Juutalaisenemmistöiset alueet jakosuunnitelmassa tulivat Israelin valtiolle. Mm. Suomen ulkoministeriön sivuilla esitetty väite lähes miljoonasta pakolaisesta ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Asuihan sillä alueella, joka oli jakosuunnitelmassa Israelin alue n. 400 000 – 450 000 muslimia ja sodassa tuli jonkin verran lisää aluetta, jossa oli ollut arabiasutusta. Eri lähteiden mukaan jakosuunnitelmasta suurentuneella Israelin -48 alueella oli ollut muslimiasukkaita 500 000 – 700 000. Näistä jäi ja perheitä yhdistettäessä palasi Israeliin yhteensä noin 180 000.
Mistä siis tuli lähes miljoona ”pakolaista”? Israelin alueelta lähteneistä ja leireille päätyneistä on tunnistettavissa kuusi eri ryhmää. Sen lisäksi leireille ja pakolaiseksi tulleita on neljä muuta ryhmää.
- 47 jakosuunnitelman jälkeen arabien terrori kohdistui myös niihin arabeihin, jotka halusivat yhteiseloa juutalaisten kanssa. Joitakin johtavia perheitä teloitettiin natsien ja islamistien yhteistyönä. Tässä yksi syy siihen, miksi joukko kauppiaita ja muita johtavia henkilöitä – 47 puolella lähti levollisemmille seuduille. Kun sitten seuraavana päivänä heidän työntekijänsä ja muut heistä riippuvat havaitsivat isäntiensä poistumisen, he lähtivät perästä. Osa lähti jalan.
Nämä kaksi ryhmää ei millään kriteerillä ole pakolaisia, vaan turvallisemmille alueille, etupäässä oman kansallisuutensa ihmisten luo paluumuuttajia. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n normaalien sääntöjen mukaan he eivät olisi saaneet pakolaisstatusta.
Seuraava ryhmä oli Egyptin armeijan aseista riisumat arabit, joihin he eivät luottaneet. Heidät lähetettiin armeijan tieltä perheineen Gazaan. Minkään kansainvälisen järjestyksen mukaan tällaiset hyökkäävän valtion tieltään evakuoimat samaa kansaa olevat ihmiset eivät ole pakolaisia, vaan evakuoijan vastuulla olevia evakuoituja.
Kolmas ryhmä poislähteneitä olivat ne arabit, jotka lähtivät arabijoukkojen kehotuksesta kodeistaan. Heille vakuutettiin, että juutalaiset on kohta työnnetty mereen. Hyökkäävien joukkojen tieltään evakuoimat samaa kansallisuutta ja etnistä ryhmää olevat ihmiset ovat evakuoituja, joista evakuoiva taho on vastuussa, ei siis pakolaisia. Näiden kaikkien evakuoitujen olisi ollut saatava arabeilta sama asema, kuin mitä meillä oli karjalaisevakoilla.
Viidentenä ryhmänä lähti edellistä pienempi joukko kodeistaan sekä arabien että juutalaisten laskemien pelotteluhuhujen takia. Tämä viides peloteltu joukko pakeni huhuja. Riittäisikö se UNHCR:n sääntöjen mukaan pakolaisuuteen? Entä riittäisikö vaikka Suomessa turvapaikan saamiseen?
Kuudes ryhmä oli pienin. Juutalaiset pakottivat joidenkin kylien alueelta ihmiset lähtemään strategisista syistä, koska näiden kylien suojista naapurimaiden arabit hyökkäsivät mm. kuljetuksia vastaan. Tämä ryhmä oli aidosti pakolaisia. Siis aitoja pakolaisia oli muutama tuhat. -67 sodan yhteydessä vielä pieni määrä arabialueiden arabeja siirtyi ”pakolaisleireille”.
Ja edelleen:
”Syyskuussa osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen: Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Monet uskoivat, että se antaisi mahdollisuuden ratkaista Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin. Realistit muistuttivat kuitenkin, että Lähi-idässä rauha ei ole koskaan elänyt vanhaksi”.

Miksi YLE/herra Toijonen unohtaa Arafatin lausunnot neuvotteluiden jälkeen?
12.10.1988: Arafat sanoo tunnustavansa Israelin oikeuden olemassaoloon.
Syyskuu 1993: Kädenpuristus Israelin pääministeri Rabinin kanssa Oslon sopimuksen kunniaksi. Arafat lupaa lopettaa kiihotustoiminnan ja terrorin ja pyrkiä rauhanomaiseen rinnakkaineloon Israelin kanssa. Oslon sopimusta seuraavien vuosien aikana Arafat ei tee mitään estääkseen Hamasia, PFLP:a tai Islamilaista Jihadia suorittamasta tuhansia terrori-iskuja israelilaisia siviilejä vastaan. Arafatin rohkaisusta ja hänen taloudellisella tuellaan myös suoraan hänen alaisuudessaan toimivat ryhmät kuten Tanzim ja Al-Aksan marttyyrien prikaati tekevät terrori-iskuja israelilaisia vastaan.
21.10.1996: Puhuessaan mielenosoituksessa Beetlehemin lähellä Arafat sanoo:"Me tunnemme vain yhden sanan - jihad. Jihad, jihad, jihad. Se joka ei pidä siitä, voi juoda Kuolleesta merestä tai Gazan merestä."
Muita Arafatin ”ystävällisiä” tavoitteita Oslon sopimuksen mukaan:
• Toukokuu 1994, Johannesburg, Etelä-Afrikka. "Minulle tämä sopimus (Oslo) ei merkitse sen enempää kuin profeetalle (Muhammed) merkitsi al-Hudaybiyah'in sopimus qurayshien kanssa. Jihad - pyhä sota - tulee jatkumaan. Teidän tulee ymmärtää, että meidän taistelumme päämäärä on Jerusalem. Se ei ole heidän pääkaupunkinsa vaan meidän."
• Syyskuu 1995, Jerusalem Post lehti. "Vannon Allahin kautta, että palestiinalaiset ovat valmiina uhraamaan viimeisenkin poikansa ja tyttärensä siksi kunnes Palestiinan lippu liehuu Jerusalemin muurien, moskeijoiden ja kirkkojen yllä."

Tämä on aivan toisella tasolla olevaa toimintaa kuin esim. Sharonin.
Sharonista puhuttaessa unohdetaan hänen aikainen vetäytyminen Gazasta tarkoituksena USA:n ”myötävaikutuksella” saada alueelle rauha. Mutta siinähän kävi niin, että israelilaiset saivat vain ”rautaterveiset” jatkuvana tilana Gazasta.
”28. syyskuuta 2000 oppositiojohtaja Ariel Sharon vieraili näyttävästi Temppelivuorella Jerusalemissa. Temppelivuoreen liittyy huomattavan paljon uskonnollisia intohimoja, juutalaisille se on kaikkein pyhin, muslimeille Temppelivuorella sijaitseva Al-Aqsan moskeija on islamin kolmanneksi pyhin paikka”.

Jerusalemin pyhyyden keksi mufti Amin el-Husseini vääristellessään Lähi-idän historiaa, sillä sanaa Jerusalem ei esiinny Koraanissa kertaakaan. Eikä Muhammad koskaan käynyt Jerusalemissa. Sitä paitsi Al-Aqsan moskeija rakennettiin 80 vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen.
Kalliomoskeija, arabialaisittain Ylevä Pyhäkkö, rakennettiin vasta v.685 silloisen kalifin Abd al-Malikin toimesta.
Kaiken lisäksi muslimit pyrkivät ja vaativat estämään juutalaisten pääsyn rukoilemaan Temppelivuorelle, joka on jo sellaisenaan melkoinen röyhkeys.
Muhammad ns. yöllisessä matkassaan meni kaukaisimpaan moskeijaan eli Al-Haramiin Mekassa.

Valhe:
”Toisen, Al-Aqsa intifadan aikana Israelin hallitus alkoi rakentaa Länsirannan ja Israelin väliin muuria, joka estäisi palestiinalaisten liikkumisen Länsirannalta, ja osaltaan vähentäisi terrori-iskuja Israelissa. Muurin pituus on nyt 708 kilometriä”.
Jutusta saa kuva vain betonimuurista tarkoituksena vain estää palestiinalaisten siirtymistä Israelin puolelle.
Tosiasiassa suojamuuri on rakennettu terroristeja varten, ei palestiinalaissiviilejä varten. Muurista 90% on teräsverkkoa ja 10% betonia. Syy sen rakentamiseen johtui pelkästään palestiinalaisten terroriteoista, joita ei YLE tuomitse.
Milloin Haagin tuomioistuin on tuominnut muslimimaissa, Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa rakennettuja aitoja ja muureja? Entä YLE, onko muiden rakentamat aidat ja muurit hyväksyttävä asia? Näitä on rakennettu muualla yhteensä 42 kappaletta. Suurin osa tehty vain ihmisten siirtymistä estämään.

Ja edelleen omituisuutta:
”Gazan rauniot muistuttavat taas kerran ulkoministeri Balfourtin julistuksesta vuonna 1917”
Sharonista puhuttaessa unohdetaan hänen aikainen vetäytyminen Gazasta tarkoituksena USA:n ”myötävaikutuksella” saada alueelle rauha. Mutta siinähän kävi niin, että israelilaiset saivat vain ”rautaterveiset” jatkuvana tilana Gazasta. Eikä hyökkäystunneleiden jatkuva rakentaminen, johon käytetään runsaasti ulkomaiden avustuksia ja lapsityövoimaa, näytä olevan mikään uutinen tai tuomittava teko YLE:n uutisoinnista ja noissa ns. dokumenteissa. Puhumattakaan siviilien käyttämisestä suojakilpinä, Hamasin pakottamana, sotatilanteissa. Onhan tämän Hamasin tiedottaja Zuheiri lipsauttanut julki. Palestiinalaisille jokainen taistelija on siviili koska hän oli käyttänyt Geneven sopimuksen vastaisesti siviiliasua, jotta tilastot saadaan näyttämään, siis valehdellaan, mahdollisemman kielteiseltä Israel-uutiselta.
Eikä kansainvälisten säädösten vastainen aseiden ja ohjusten yms. salakuljetus huolestuta uutistekijöitä, sehän vain tuo uutisaiheita. Terroristijärjestön aloittama sota vain lisää uutisointia, ainakin täkäläisissä uutisvälineissä ja omituiseksi riemukseen jälleen ollaan Israelin niskassa siitä huolimatta, että se on pakotettu tekemään asialle jotain, jotain johon ei EU tai nykyinen YK pysty.

Lopuksi:

Vuosien 1948 ja 1967 välisenä, lähes 19 vuoden aikana ei ollut Israelin läsnäoloa sen koommin Länsirannalla, Golanilla, Gazassa kuin itäisessä Jerusalemissakaan. Jos palestiinalaiset olisivat epätoivoisesti halunneet omaa itsenäistä Palestiinan valtiota pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem, se olisi ollut vain läpihuutojuttu niin Jordanian, Israelin kuin YK:n kohdalla.
Palestiinalaisvaltion tunnustaminen 1967 rajoille on laiton, koska sellaisia rajoja ei ole olemassa.
Lisäksi YK:n päätöslauselmat 242 ja 338 vuosilta 1967 ja 1973 edellyttävät Israelin ja arabivaltioiden päätyvän oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan neuvottelemalla. Edelleen YK:n peruskirjan artikla 80 sitoo YK:n noudattamaan edeltäjänsä Kansainliiton päätöksiä. Palestiinan mandaattia koskevan Kansainliiton vuoden 1922 päätöksen mukaan juutalaisella kansalla on oikeus perustaa kansallinen koti ”historialliseen Palestiinaan”, mihin kuuluvat myös Juudea, Samaria ja Jerusalem.

Tavoitellessaan islamilaista valtiota Israelin tilalle "palestiinalaisten" yksi keskeisimpiä toimintamuotoja on järjestää selkkauksia, jotka saadaan näyttämään Israelin "palestiinalaisiin" kohdistamana sortona ja Israelin harjoittamana valloituspolitiikkana. Tässä hämäämisessä "palestiinalaiset" ja muutkin arabit ovat onnistuneet erinomaisesti. Esimerkiksi vuoden 1996 alkuun mennessä YK:n täysistunto oli tuominnut Israelin 321 kertaa ja YK:n turvallisuusneuvosto 49 kertaa. Kumpikaan näistä instansseista ei ollut kertaakaan tuominnut yhtään arabimaata tai niiden Israeliin kohdistamaa terroria.

Luotu asenne nykyisin näyttää olevan se, ettei juutalaista valtiota koske mikään legitiimipäätös tai oikeus, samalla siirretään arabien itseaiheutettu ongelma sen niskaan.
Mandaatin Palestiina-nimi näyttää vievän monet muodin mukaan harhaan.
"Palestiinan kansa"- nimellä vääristynyt identiteetti palvelee vain taktisia tarkoitusperiä arabien poliittisessa päämäärässä korvata Israel islamilaisella valtiolla. Tätä vääristynyttä identiteettiä, joka ei ulotu pitemmälle taaksepäin kuin vuoteen 1967, arabit ovat toistaneet niin paljon, että läntinen maailma on alkanut pitää sitä oikeana. "Valhe hyväksytään, kunhan se on riittävän suuri ja se toistetaan riittävän usein" totesi aikoinaan natsien propagandaministeri Göebbels.

Jos YLE:llä ei tiedetä mitä kansallinen koti merkitsee, niin tässä ohje:
ominainen ja yhteinen, kansaan kohdistuva; kansalle tunnusmerkillinen, liittyvä
kunkin valtion päätösvaltaan kuuluva
Kodiksi voi kutsua myös jotain tiettyä, seutua, tai muuta paikkaa.
Sillä on aivan toinen merkitys kuin Arafatin aivoituksia seuratessa.

  • Kuvamanipulaatio hanskoista. Kuvan hanskat eivät liity tapaukseen.

    O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnin mediasirkusta seurattiin myös Suomessa

    Simpsonin oikeudenkäynti oli todellinen mediatapahtuma

    Jalkapalloilija ja tv-tähti O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynti vuonna 1995 oli aikansa seuratuimpia mediatapahtumia. Parhaimmillaan lähes puolet yhdysvaltalaisista seurasi, kun käännerikas oikeudenkäynti eteni ja sai kokoajan oudompia piirteitä. Kansainvälisestikin suurta huomiota herättänyttä oikeusprosessia seurattiin myös Suomessa. Radion puolella Yhdysvalloista raportoivat kirjeenvaihtajat Johanna Juntunen ja Päivi Sinisalo.

  • Sakari Lehtinen ja Hector esiintyvät studiossa.

    Hector eilen – toissapäivänä

    Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

    Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista. Lisänä muhkea kattaus miehen musiikista läpi vuosikymmenten – joukossa todellisia arkistoharvinaisuuksia.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

Elävä arkisto


Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Lue lisää:

Rovastin vaurioitunutta mopoa tarkastellaan huoltamon pihalla. Erkki Siltola, Tauno Karvonen, Sylvi Salonen ja Tuire Salenius.

Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

  • Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen

    Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

    Mutapainin ystävät -huumorisarja

    Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

  • Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).

    Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

    Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

    Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

  • Noita palaa elämään -elokuvan kansikuva (2016).

    Rohkea noidanrooli jäi Mirja Manen tunnetuimmaksi elokuvatyöksi

    Mirja Mane jäi sittenkin elokuvataivaan tähdenlennoksi

    Palavasilmäinen näyttelijäkaunotar Mirja Mane nousi komeetan tavoin elokuvatähdeksi 1950-luvulla. Elävä arkisto esittää Manen viidestä elokuvasta kokonaisuudessaan kolme: elokuvat Noita palaa elämään, Saariston tyttö ja Kuningas kulkureitten. Nämä Roland af Hällströmin Fennada-Filmille tekemät nopeat ohjaukset kertovat myös sen, miten ja miksi Manen elokuvaura sittenkin jäi tähdenlennoksi.

  • Hasse Walli ja Hector H.E.C.-yhtyeen keikalla Iltatähdessä.

    Hector eilen – toissapäivänä

    Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

    Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista.

  • Reijo Salminen ja Antti Korhonen Thilia Thalia Thallallaassa.

    Thilia Thalia Thallallaa

    Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia 80-luvulla.

    Letkeä teatterivisailu Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia tv-katsojia usealla tuotantojaksolla vuodesta 1982 alkaen.

  • Reijo Salminen Marko Gustafssonin haastattelussa.

    Visailutietäjä Reijo Salminen

    Visailujuontajalta kyseltiin neuvoja aamuöisissä puheluissa.

    Reijo Salmisesta tuli Thilia Thalia Thallallaan ansiosta koko kansan tietoviisas, jolta kyseltiin neuvoja aamuöisissä puheluissa.

  • Suomalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn avajaiset Ateneumin taidemuseossa.

    Ars-näyttelyt herättivät suomalaiset nykytaiteeseen

    Ars on esitellyt kansainvälistä nykytaidetta vuodesta 1961

    Kansainvälistä nykytaidetta esitteleviä Ars-näyttelyitä on järjestetty Suomessa vuodesta 1961 lähtien. Näyttelyt ovat sekä kohahduttaneet että totuttaneet katsomaan uutta taidetta. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty aineistoa kaikista kahdeksasta aikaisemmasta Ars-näyttelystä.

  • Kollaasi Iltatähden 1980-luvun esiintyjistä.

    Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria

    Tv-klassikko palasi 1980-luvulla kotvaksi aikaa ruutuun.

    Viimeisinä vuosinaan Iltatähti tarjosi raskasta rockia, syntikkapoppia, suomidiskoa, ihonmyötäisiä trikoita, säihkyvää tyylikkyyttä ja paljon kaikkea muuta. Vuosien 1980–1983 herkkuja ovat mm. mörköilevät Sliipparit, Kimmo Kuusniemen tulikitara, popin SM-kandidaatit Yö ja 22-Pistepirkko, uusiaaltoileva Taiska, funkblondiini Kaija Koo ja uraansa aloitteleva J. Karjalainen.

  • Kollaasi Iltatähden vuoden 1978 esiintyjistä.

    Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

    Vuonna 1979 Iltatähti sammui – joskin vain väliaikaisesti.

    Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, ja koko Iltatähtikin himmeni – joskin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-keikat.

  • Juontaja Sinikka Hein ja Iltatähti-sarjan grafiikkaa ja artisteja.

    Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

    Sinikka Hein seurasi Mikko Alataloa juontajana.

    Mikko Alatalo jätti Iltatähdelle jäähyväiset ja teki tilaa Sinikka Heinille. Katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Vuoden 1977 harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

  • Kollaasi Iltatähden vuoden 1976 artisteista.

    Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

    Suosikkisarja tarjosi vastapainoa "kauppamiesten tavaralle".

    Tiheimpänä lähetysvuonnaan Iltatähti nosti esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Vuoden 1976 arkistoaarteita ovat mm. Sorvali–Hurmerinta Band, Nono Söderberg, Royals, Piirpauke, Steeleye Span, Chicago Overcoat ja Kontravirtanen.

  • Kollaasi Iltatähti-ohjelman esiintyjistä vuonna 1975.

    Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

    Harvinaisuuksia vuoden 1975 Iltatähtien työnauhoilta.

    Vuonna 1975 folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III, Professor Longhair.

  • Kollaasi palestiinalaisista ja israelilaisista

    Ulkolinja on seurannut Lähi-idän kriisiä jo viidellä vuosikymmenellä

    Lähi-idän kriisin vaiheita ja käsittelyä Ulkolinjassa

    Vuonna 1977 aloittanut Ulkolinja-dokumenttisarja on seurannut Lähi-idän tapahtumia alkuvuosistaan lähtien. Ulkolinjan toimittaja Vesa Toijonen kertaa artikkelissa Lähi-idän kriisin vaiheita. Koosteen alkupisteenä on Kuuden päivän sota vuonna 1967, jolloin Israel iski Egyptin lentotukikohtiin. Sodan jäljistä kertoi Ylen reportaasi, kymmenen vuotta myöhemmin kriisiä alkoi seurata uusi Ulkolinja-ohjelmasarja.

  • Juulia Salonen Tiinan roolissa 1991.

    Kirjojen rohkea totuudentorvi television Tiina-sarjassa

    Anni Polvan Tiina-kirjoihin perustuva tv-sarja vuodelta 1991

    Anni Polva ymmärsi nuorten tyttöjen sielunmaisemaa, kun hän aloitti Tiina-kirjojen sarjan 1950-luvulla. Televisioon Tiina pääsi vuonna 1991 Marjut Komulaisen ohjauksessa. Tv-sarjan alussa Tiina (Juulia Salonen) muuttaa perheensä kanssa maalta kaupunkiin. Peloton ja hyväntahtoinen tyttö tutustuu nopeasti uusiin kavereihin ja asettuu rohkeasti heikompien puolelle.

  • Minna Canthin Anna Liisa on nuoren tytön kohtalontarina

    Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

    Minna Canthin todellisiin tapahtumiin perustuva kohtalontarina nuoren tytön elämästä koskettaa väkevyydellään yhä tänäkin päivänä. Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.

  • Maija-Liisa Majanlahti napittaa Risto Tuorilan paitaa Kovaa maata -sarjassa

    Kovaa maata

    Viitalan perhe muuttaa konkurssin jälkeen mummolaan.

    Kovaa maata -sarja kertoo Viitalan perheen elämästä konkurssin jälkeen. Perhe muuttaa maalle Ruusa-mummon (Maija-Liisa Majanlahti) luo yrittäen aloittaa uuden elämän. Päätösjaksossa nähdään mitä perheelle lopulta kävi.

  • Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen) vuonna 1995.

    Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

    Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

    Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

  • Teemu Luotola (Ville Keskilä) ja Janne Mäkimaa (Misa Nirhamo) vuonna 1995.

    Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

    Kotkadun henkilögalleria

    Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

  • Tiina Pirhonen, Pirkka-Pekka Petelis, Aake Kalliala ja Pirjo Luoma-aho Hymyhuulissa (1987).

    Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa

    Tietoa arkistodraamoista, joita julkaistaan Yle Areenaan.

    Yle tuo Areenaan tuhansia tunteja yli viisi vuotta vanhaa omatuotantoista draamaa, viihdettä ja lastenohjelmia. Tätä artikkelia päivitetään jatkuvasti, joten sivua seuraamalla tiedät aina milloin suosikkiohjelmasi löytyy Areenasta.

  • Heikki Nousiainen Urho Kekkosena työpöydän ääressä

    Toivedraamoja vallasta ja politiikasta Areenassa

    Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti Areenassa

    Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden innoittamina valikoimme yleisön toiveista Suomen poliittiseen historiaan liittyviä ohjelmia. Valikoimasta tuli kattava ja mielenkiintoisesti valtaa ja sen pitäjiä kuvaava kokoelma draamaa 1990–2010-luvuilta. Satavuotiaan Suomen poliittisista käänteistä syntyi Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti.

  • Pikku Kakkosen juontajat Jukka Nurminen, Jukka Rautiainen, Sohvi Sirkesalo, Anna-Liisa Kirsi ja Ransu-koira. Postilaatikko, jossa teksti  "Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere 10".

    Pikku Kakkosen tutut ja turvalliset juontajat

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri.

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri, joka johdattaa uuteen ohjelmaan ja rakentaa ohjelmapalikoista kokonaisuuden. Tutun ja turvallisen kaverin kanssa on mukava katsella ohjelmia. Tässä esiteltynä juontajia ennen 2000-lukua.

  • Tuhannes Pikku Kakkonen, vuosi 1983. Timo Kulmakko (roolinimi Timo Taikuri), näyttelijät Inkeri Mertanen ja Martti-Mikael Järvinen sekä Veijo Pasanen (Pelle Hermanni).

    Pikku Kakkosen historia

    Pikku Kakkosen parhaita paloja 12 ensivuodelta.

    Vuonna 1989 Pikku Kakkonen oli ollut Ylen ohjelmistossa jo 12 vuotta. Ohjelman parhaita paloja vuosien varrelta esitellyt historiakatsaus etenee kronologisesti kahden katsojasukupolven yli kohti uusia syksyjä.

  • Lasse Pöysti kertoo Iltasatua.

    Lasse Pöysti kertoi Iltasadut eläviksi

    Iltasatuja Lasse Pöytsin kertomana 1977

    Näyttelijä Lasse Pöysti alkoi lukea iltasatuja Pikku Kakkosessa heti ohjelman aloitusvuonna 1977. Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi.

  • Yleisradion televisio-ohjelma "Hermannin arkipäivää". Näyttelijät Maija-Liisa Majanlahti (roolinimi Voimanainen) ja Veijo Pasanen (rooolinimi Sirkuspelle Hermanni, Pelle Hermanni)

    Näin Hermannia tehtiin

    Kurkistus Sirkus Hepokatin kulisseihin vuonna 1984.

    Vuonna 1984 kuvattu materiaali näyttää, mitä Sirkus Hepokatin kulisseissa tapahtui. Ohjelmanteko oli hauskaa, mutta paikoin hidasta. Voi änkeröinen!

  • Pikku kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen jäävaroitus

    Ohjelman tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan, kun hän menee heikoille jäille. Onneksi apuun ehtii tunnuksen reipas poika.

  • Pikku Kakkosen vanha tunnus

    Pikku Kakkosen tunnukset

    Pikku Kakkosella on ollut kolme erilaista tunnusta.

    Tammikuussa 1977 ensilähetyksensä nähneellä Pikku Kakkosella on ollut historiansa aikana kolme erilaista tunnusta.

  • Mellerin lapset kuuntelevat radiota

    Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    Jos synnyit 1940-luvulla, et ehkä muista kuunnelleesi radiota lapsena ollenkaan. Saatat kuitenkin muistaa kidekoneen tai radion kiehtovan äänimaailman, vaikket sen sisällöstä vielä mitään ymmärtänytkään. Radio oli kuitenkin vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Saavuttaessa vuosikymmenen puoliväliin, istuit ehkä äitisi sylissä tämän kuunnellessa Paasikiven puhetta sodan loppumisesta. Sodan päätyttyä ja pula-ajan taittuessa kohti varovaista kasvua, myös radion tarjonta monipuolistui ja sen sisällöt saivat kevyempiä sävyjä.

  • Markus-setä joensuulaisten lasten ympäröimänä.

    Jos synnyit 1920-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1920-luvulla syntyneen silmin.

    1920-luvulla synnyit maalaiskylien Suomeen. Neljä viidestä maanmiehestäsi sai tuolloin toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Ensimmäisen kosketuksesi Yleisradioon sait radion välityksellä, kun viralliset radiolähetykset aloitettiin vuonna 1926. Kun radio tuolloin löytyi vain harvoista taloista, kuuntelit todennäköisesti ihmeellistä äänirasiaa ensi kerran koulussa tai naapurissa. Ja hyvin todennäköistä on, että ensimmäisellä kerralla korvasi tavoittivat Markus-sedän äänen. Nuoruuden kynnyksellä kuuntelit jännityksen vallassa raportteja talvisodasta, ja sota oli läsnä jokapäiväisessä elämässäsi.

  • Pikkutyttö (Kirsti Nikulainen) kuuntelee radiota (1930-luku).

    Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    1930-luvun lapsena muistat ehkä, millainen oli ensikohtaamisesi radion kanssa. Kiersitkö sinäkin vastaanottimen taakse katsomaan, missä ne ihmiset oikein olivat? Jos asuit kaupungissa, saatoit jo lapsena päästä elokuviin ja tottua siten liikkuvaan kuvaan. Asuitpa missä päin maata tahansa, viimeistään sodan myötä opit tuntemaan nuo molemmat väylät, jotka tarjosivat sekä tietoa että tarinoita. Muistat hyvin, kun televisiolähetykset 1950-luvulla alkoivat. Olit jo aikuinen ja kiinni omassa elämässäsi – ajattelitko ehkä, että tuota villitystä minä sentään en tarvitse?

  • Pieni tyttö (Liisa Jussila 3 v.) kuuntelee radiota.

    Jos synnyit 1950-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1950-luvulla syntyneen silmin.

    Jos synnyit 1950-luvulla, synnyit Suomeen, jossa oli enemmän hevosia kuin autoja ja useimmat asuivat maaseudulla. Maa muuttui kuitenkin nopeasti, kaupungit ja elintaso kasvoivat, teollisuus ja palvelut ohittivat maanviljelyn Euroopan-ennätysvauhdilla. Lapsuusvuosiesi aikana radio alkoi vaihtua näköradioon.

  • Pipopäinen pikkulapsi 1960

    Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1960-luvulla syntyneeen silmin.

    Kun synnyit, Urho Kekkonen oli presidenttinä, ihminen kävi kuussa, televisiokuva oli mustavalkoinen ja radio televisiota yleisempi suomalaiskodeissa. Mutta maailma muuttui ja televisio- sekä radiotoiminta sen mukana. Tulevien vuosikymmenten aikana Yleisradio tarjosi enemmän katsottavaa ja kuunneltavaa kuin lapsuudessasi – ja vieläpä silloin, kun itse halusit.

  • Urho Kekkonen painii kalan kanssa hämmästynyt ilme kasvoillaan.

    Urho Kaleva Kekkonen ja sápmelaččat

    Urho Kekkonen ja olbmát geat su dovde Sámis

    Guokte báddejumi das, makkár oktavuohta Suoma gávccát presideanttas Urho Kekkonen lei sápmelaččaiguin.

  • Matti Saijets 80 ihheed.

    Postâ poođij Njellimân tovle tuše ohtii mánuppaajeest

    Njellim Matti maainâst tovláin aaigijn Njellimist.

    Njellim Matti, Matti Saijets, muštâl jieijâs suuvâ aassâmkiedi historjást já muuštâš, maht ovdâmerkkân poostâ jođettem lii muttum suu eellim ääigi. Ella Sarre sahhiittâlâi Njellim Maati ive 1982. Njellim Matti muštâl, ete vuosmuš táálu rahtui paijeel čyeti ihheed tassaaš suu suuvâ päikkikiädán. Suu äijih, Nyere Piäkká raahtij tom. Tađe ovdil siämmáá pääihist lijjii maŋgâ puáris kuátisaje.

  • Elävän arkiston playerin kuva

    Upota Elävän arkiston soitin sivuillesi

    Voit upottaa videoita ja audioita sivuillesi.

    Voit upottaa Elävän arkiston videon tai audion omille verkkosivuillesi Elävän arkiston soittimesta löytyvän koodin avulla.