Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: 20 vuoden taipaleen ydin

Inhimillinen tekijä ja 20 vuoden taipaleen ydin: mikä on minun tarinani, kenen silmillä minua katsotaan?
Anne Flinkkilän vieraina ovat apteekkari Mauno Turunen, ohjaaja Marja Mosander ja valokuvaaja Leena Louhivaara. Inhimillinen tekijä ja 20 vuoden taipaleen ydin: mikä on minun tarinani, kenen silmillä minua katsotaan? inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 19.4.2017 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 22.4 klo 17.10 ja sunnuntaina 23.4. klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan

20 vuotta, 432 ohjelmaa ja 1300 vierasta, siinä luvuissa Inhimillisen tekijän taival. Mutta lukuja tärkeämpiä ovat kuitenkin ne merkitykselliset kokemukset ja tarinat, joita on jaettu vuosien varrella. Isoja käännekohtia, rankkoja kokemuksia, upeita selviytymistarinoita, ja kaikissa on keskiössä ollut ihminen ja hänen voimansa. Inhimillisessä tekijässä mikään inhimillinen ei ole ollut vierasta.

Sarjan viimeisessä ohjelmassa pohditaan ihmisen tarinaa ja sitä kenen silmillä minä oikeastaan itseäni katson eli monellakin tavalla summataan kaikkea sitä, mitä vuosien varrella on puhuttu. toimittaja Anne Flinkkilän vieraina ovat valokuvaaja ja kouluttaja Leena Louhivaara ja kaksi upeata ikäihmistä, elämäntyönsä dokumentaristina ja tv-ohjaajana tehnyt Marja Mosander sekä eläkkeellä olevan apteekkari Mauno Turunen.

Näkyväksi itselle ja muille

Leena on kehittänyt omakuva/minäkuva-nimisen työpajan ja vetää työpajoja, joissa valokuvien kautta käydään läpi omaa tarinaa ja tullaan näkyväksi itselleen ja muille. Leena puhuu rakastavasta katseesta, jolla meidän kaikkien pitäisi katsoa itseämme - kukaan muu ei meitä suojele.

Marja ja Mauno ovat Leenan johdolla osallistuneet työpajaan, jossa erityisesti ikäihmiset pohtivat taivaltaan. Ohjelmassa puhutaan kuvista ja näytetäänkin sekä lapsuus- että aikuisiän kuvia.

Lapsuuden täytti sota

Marjan taival alkoi evakkoreissulla, hän pakeni Viipurista äitinsä vatsassa ja syntyi sitten Suomessa. Hän sanoo olleensa ujo ja hyvin pelokas lapsi, koska koko varhaislapsuus oli täynnä sodan läsnäoloa.

Omaa kuvansa hän katsoo turvallisuuden näkökulmasta: hän on kuvassa isän sylissä, pesässä ja koko perhe on koolla. "Vanhempien valokuvat jäivät Viipuriin, muta Viipuri tuli eläväksi kuvakirjan ja vanhempien elävien kertomusten kautta. Sitä kautta tuli juuret ja identiteetti", Marja sanoo.

Pieni poika itki ikäväänsä

Mauno kertoo, että oli kylänsä ensimmäinen oppikoululainen, koulutaival alkoi vuonna 1935 Iisalmessa. Pieni poika itki ikäväänsä oudossa paikassa, mutta oppi pian kaupungin tavoille, eikä Maunosta koskaan tullut priimus-oppilasta.

Hän on lapsuuskuvassaan kolmevuotias, ja sanoo, että teini-ikäisenä kuva nolotti paljon: hänellä on esiliina ja tytön tukka.

Mauno sanoo, että sota-aika on ehdottomasti ollut mullistavin käänne hänen elämässään, nuori poika lähti seikkailemaan, mutta palasi miehenä. Lääkintämiehenä hän kohtasi tärähtäneitä, pakokauhuisia, umpiväsyneitä sotilaita, eikä kaikkia voinut auttaa.

Kuvat herättävät tunteita

Leena sanoo, että näkee lapsuuskuvissa paljon myös aikuisia Marjaa ja Maunoa, on Marjan tarkkaileva ja vähän epäilevä katse ja Maunon pikkupojan jämäkkyys.

Leena itse on adoptiolapsi ja sanoo paljon pohtineensa asiaa juuri katseenkin kautta. Hän sanoo, että nyt tuntuu, että adoptio on kääntynyt rikkaudeksi, siksi hänessä herää valtava suojelunhalu tuota pientä tyttöä kohtaan, joka omasta yksivuotiskuvasta katsoo.

Leena sanoo, että monet kuvat herättävät isoja tunteita ja sellaisiakin muistoja, joita ei edes tiennyt muistavansa. Siksi on myös kuvia, joita on vaikea katsoa. Leena itse sanoo, että on temperamenttinen ja aika ehdotonkin ihminen, ja aina kanssaihmisten kanssa eivät asiat ole menneet sujuvasti. "Sellaisiin elämänvaiheisiin liittyviä kuvia on vaikea katsoa, mutta yhtään kuvaa en ole repinyt", Leena sanoo.

Uteliaisuus karkotti pelon

Mutta miten sitten ujosta ja pelokkaasta Marjasta tuli utelias ja rohkea tarinankertoja? Marja sanoo, että hänelle on aina tärkeätä ollut muiden ihmisten läheisyys, alkaen jo siitä pienestä evakkokodista, jossa kaikki olivat lähekkäin.

Marja sanoo, että hän on aina halunnut kertoa kokemastaan ja ajattelemastaan muille ja uteliaisuus on pikkuhiljaa ajanut pelon ohi. Tarkkailija olen ollut aina, Marja sanoo.

Kuunnellaan ihmistä

Leena puhuu ihmisen arvokkuudesta. Valokuvaajalle se hetki toisen ihmisen kanssa on tärkeä ja ainutlaatuinen, vähän samanlainen kuin tämä keskustelu studiossa.

"Pysähtyminen toisen ihmisen tarinan äärelle, kuuntelu ja läsnäolo, ei sitä muuta tarvita", hän sanoo.

Rakastava katse parantaa

Marja ja Mauno puhuvat yksinäisyydestä. Mauno sanoo, että raskaat vuodet olivat vuodet puolison omaishoitajana, hän oli itsekin nääntyä. Puoliso itse halusi, että sairauden hoidot lopetetaan ja yhdessä Maunon kanssa vietettiin sitten viimeiset päivät rauhassa. Maunolla on lapset ja lapsenlapset lähellä, mutta yksinäisyys onkin enemmän sellaista, että ei ole enää ikätovereita, joiden kanssa turista vanhoista ajoista. Nyt kuitenkin tyttöystävä - niin kuin Mauno sanoo - pitää mielen virkeänä.

Marjan tytär ja lapsenlapset asuvat ulkomailla ja niin hän onkin itse lähtenyt etsimään porukoita joihin liittyä, kuten luontokerho ja ystävätoiminta. "Yksinäisyydelle ei pidä antaa periksi, jos kunto sallii liikkeelle lähtemisen. Asennetta", Marja kehottaa.

Leena sanoo, että rakastava katse on parantava katse. Sitä voi seurata paljon hyvää.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Jään ikävöimään Inhimilista tekijää. Ohjelmaa, joka hienosti antaa tilaa vierailleen. Kiitos. Olen viihtynyt.

Lähettänyt käyttäjä

Selviytymistarinoita oli hienoa kuulla ja se rauhallinen keskusteluilmapiiri teki vaikutuksen.Jään kaipaamaan. Lämmin kiitos tuottajille ja toimittajille ohjelmasta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.

Uusimmat sisällöt - Elämä