Vappu - omintakeinen kansanjuhlamme

Sima, pallot ja serpentiinit. Viina, pullot ja putkat. Niistä on suomalainen vappu tehty. Näinkö on aina ollut ja näinkö tulee olemaan?

Julkaistu

Ilmapallokauppias2

Dokumentti vapusta ilmapallokauppiaan silmin 1990.

Ilmapallot kuuluvat erottamattomasti vappuun. Puolituntisessa ohjelmassa tutustutaan ilmapallokauppiaiden vappuun erään naismyyjän näkökulmasta.

Julkaistu

Katso kaikki Suomen euroviisukarsinnat 1973–2010

Euroviisukarsinnoissa yhdistettiin maailmaa 1970-luvulla

Suomen euroviisukarsinnat vuosilta 1973-1979

Suomen euroviisukarsinnoissa kuultiin paljon rauhaa ja eurooppalaisuutta korostavia lauluja 1970-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella samoissa karsinnoissa etsittiin maamme edustajaa myös Interviisuihin.

Julkaistu , päivitetty

Viisukarsinnat muuttuivat joka vuosi 1980-luvulla

Kaikki euroviisujen Suomen karsinnat 1980-luvulta

Suomen Euroviisukarsinnat elivät nopean evoluution aikaa 1980-luvulla. Konsepti muuttui joka vuosi, osittain teknologian kehittymisen vuoksi. Myös esimerkiksi Interviisujen katoaminen viisukartalta vaikutti karsintamalliin. Vuosikymmenen loppupuolella haalittiin kisalähetykseen glamouria ulkomaisten esiintyjien avulla.

Julkaistu , päivitetty

Euroviisukarsinnat kehittyivät kansanjuhlasta lama-ajan säästöviisuihin 1990-luvulla

Suomen euroviisukarsinnat vuosilta 1990-1999

Euroviisut ja euroviisukarsinnat olivat muutosten kourissa 1990-luvulla. Ihan vuosikymmenen alussa karsinnoista tuli mahtipontinen viihdetapahtuma, kunnes lama pakotti supistamaan ja vuonna 1993 nähtiinkin säästökarsinta. Vuonna 1995 Suomen kannalta riesaksi kehitettiin jäähyjärjestelmä. Huonoiten menestyneet viisumaat eivät aina päässeet mukaan kisoihin.

Julkaistu , päivitetty

Euroviisujen Suomen-karsinnoista tuli esiintyjien kisa 2000-luvulla

Kaikki euroviisujen Suomen karsinnat 2000-luvulta

2000-luvusta tuli alkukangertelun jälkeen Suomelle kunnian vuosikymmen, kun Lordi voitti ensin Suomen-karsinnan ja lopulta Euroviisut 2006. Sitä ennen edelliseltä vuosikymmeneltä tuttu jäähyjärjestelmä kiusasi Suomea myös 2000-luvulla ja Suomi joutuikin jättämään kisat väliin vuosina 2001 ja 2003.

Julkaistu , päivitetty

Elävän arkiston uudistus jatkuu

Tervetuloa uudistuvan Elävän arkiston pariin. Tiesitkö, että Elävässä arkistossa on paljon tv-sarjoja ja kokonaisia ohjelmia? Olemme parantamassa Elävän arkiston ohjelmien löydettävyyttä ja tuomme kokonaiset ohjelmat katsottavaksi myös Yle Areenassa. Ensi vaiheessa voit katsoa kokeiluluonteisesti Elävässä arkistossa julkaistuja tv-sarjoja Areenan beta-versiossa

Lue lisää blogista ja anna palautetta

Lapin sota päättyi 70 vuotta sitten

Lappi sodan jälkeen

Sodan jälkeinen Lapin jälleenrakennus oli valtava urakka.

Sodan jälkeinen Lapin jälleenrakennus oli valtava urakka. Kun väki palasi Lapin sodan jälkeen evakkoreissultaan, oli kotiseutu raunioina.

Julkaistu , päivitetty

Lapin sodan tuhot 1

Lapin väestöä ryhdyttiin evakuoimaan syyskuun alkupäivinä 1944. Osa väestöstä siirrettiin sodan jaloista Pohjanmaalle, osa Ruotsiin. Kun saksalaiset oli häädetty maasta, Lapin asukkaita odotti tuhottu kotiseutu.

Julkaistu , päivitetty

Lappi nousee

Lapin nousu tuhkasta ja rauniokasoista kesti kymmenen vuotta. Kun lähes koko rakennuskanta oli sodassa hävitetty, oli edessä valtava urakka.

Julkaistu , päivitetty

Rovaniemen jälleenrakennus 1

Rovaniemen ja muun tuhotun Lapin jälleenrakennus aloitettiin heti Lapin sodan päätyttyä. Monet joutuivat kuitenkin vuosikausia asumaan raunioissa, parakeissa ja kiireellä kyhätyissä majoissa – jopa maakuopissa.

Julkaistu , päivitetty

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Rockstopin ensimmäinen vuosi10

Musiikkiohjelmasarjan ensimmäinen kausi vuosilta 1987–88.

Rockstopin ensimmäisen kauden 1987–88 herkullisimpiin kohtauksiin kuuluvat mm. Sex Pistolsista tutun Johnny Rottenin ketään kumartelematon haastattelu sekä toimittaja Heli Nevakaren kömmähdys kanadalaisrokkari Bryan Adamsin esittelyssä.

Julkaistu
Marion Rung laulaa Tom tom tom -kappaletta Euroviisukarsinnassa.

Euroviisukarsinnoissa yhdistettiin maailmaa 1970-luvulla

Suomen euroviisukarsinnat vuosilta 1973-1979

Suomen euroviisukarsinnoissa kuultiin paljon rauhaa ja eurooppalaisuutta korostavia lauluja 1970-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella samoissa karsinnoissa etsittiin maamme edustajaa myös Interviisuihin.

Julkaistu

Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Jälleenrakennuksen Suomi

Suomi nousee tuhkasta 2

Valirauhan aikana jälleenrakennettiin kiivaasti.

Talvisodan jälkeinen välirauhan kausi, jota kesti 15 kuukautta, oli kiivasta jälleenrakennuksen aikaa. Maa oli saatava nopeasti jaloilleen. Talvisodan seurauksena maassa oli yli 420 000 evakkoa.

Julkaistu , päivitetty

Suomen sotakorvaukset 5

Suomi maksoi Neuvostoliitolle vuosia sotakorvauksia.

Hävityn sodan seurauksena Suomi tuomittiin maksamaan Neuvostoliitolle jättimäiset sotakorvaukset. Koko maan tuotanto oli valjastettava kuudeksi vuodeksi korvausten maksuun.

Julkaistu , päivitetty

Koko kansa talkoissa

Kotirintaman suomalainen kantoi kortensa kekoon talkoissa.

Sota-aikana jokainen kotirintaman suomalainen kantoi kortensa kekoon osallistumalla erilaisiin talkoisiin. Kun työvoimasta oli pula, lapsetkin innostettiin työvoimaksi organisoidun talkootoiminnan avulla. Erityisesti sotalesket, sotaorvot tai sodassa huoltajansa menettäneet vanhukset tarvitsivat apua.

Julkaistu , päivitetty

Miinanraivausta merellä sodan jälkeen 3

Vuoteen 1946 mennessä Suomen vesistä raivattiin 10000 miinaa

Talvi- ja jatkosodan aikana Suomen vesialueet olivat tiukasti miinoitettuja. Vuoteen 1946 mennessä maan vesialueilta oli raivattu jo 10 000 miinaa.

Julkaistu , päivitetty

Lappi sodan jälkeen

Sodan jälkeinen Lapin jälleenrakennus oli valtava urakka.

Sodan jälkeinen Lapin jälleenrakennus oli valtava urakka. Kun väki palasi Lapin sodan jälkeen evakkoreissultaan, oli kotiseutu raunioina.

Julkaistu , päivitetty

Korkealle kansan kunto

Työväen Urheiluliitto vietti liittojuhliaan Helsingissä 1946

Aatteen ja urheilun paloa oli vahvasti ilmassa, kun Työväen Urheiluliitto vietti kolmansia liittojuhliaan Helsingissä heti sodan jälkeen eli kesällä 1946.

Julkaistu , päivitetty

1970-lukua dokumentaristien silmin

Sammelin laki – eli lupasiko Kekkonen saamelaislain 1

Sammeli Morottajan matka Urho Kekkosen puheille 1976.

Karhu-Sammelin matka kuninkaisiin – eli lupasiko Urho Kekkonen Sammelille ja hänen adjutanteilleen saamelaislain? Sammelin laki -dokumentissa seurataan poromies Sammeli Morottajan matkaa toisen poromiehen Jouni Labban ja kirvesmies Iisakki Paadarin kanssa Inarista Helsinkiin kysymään saamelaisasioista presidentti Urho Kekkoselta keväällä 1976.

Julkaistu , päivitetty

Teräksestä laivaksi Turun Wärtsilän telakalla 1971 1

Dokumentissa seurataan valtamerilaivan rakennusoperaatiota Wärtsilän Turun telakalla, joka tuolloin oli Suomen suurin telakka ja myös Suomen suurin työpaikka. Tarina kulkee tarjouspyynnön vastaanottamisesta valmiin valtamerialuksen luovutukseen.

Julkaistu , päivitetty

Kansanedustajan työpäivä on muutakin kuin kokoustamista 1

Dokumentissa kurkistetaan Arkadianmäen kulissien taakse ja seurataan kansanedustajien arkea sekä virkistymishetkiä. Lisäksi pohditaan ennakkokäsityksiä, joita ylimmän valtiovaltamme edustajista on vuosien varrella syntynyt.

Julkaistu , päivitetty

Laulava Kankaan perhe 5

Vuonna 1975 päästiin tutustumaan laulavaan Kankaan perheeseen Multialta. Laulaen Olavi-isän sovittamia lauluja maalaistalon askareet sujuvat kuin itsestään.

Julkaistu , päivitetty

On pakko voittaa

Koulu, urheilu vai elämä? Ohjaaja Jukka Konttori piirsi menestystä kaikin tavoin himoavan nuoren mäkihyppääjän muotokuvan vuonna 1979.

Julkaistu , päivitetty

Nuoruutesi soundtrack?

Ohimennen-ohjelman logo Kuusiston linnan raunioilla

Ohimennen sai musiikkitähdet hupsuttelemaan 2

Ohimennen on ehkä 1960-luvun muistetuin pop-ohjelma. Ohjelman juontajina toimivat Jyrki ”Jyräys” Hämäläinen ja Markku ”Mape” Veijalainen.

Julkaistu
Rockstop"-ohjelman juontaja Heli Nevakare vuonna 1990.

Rockstopin ensimmäinen vuosi 10

Musiikkiohjelmasarjan ensimmäinen kausi vuosilta 1987–88.

Rockstopin ensimmäisen kauden 1987–88 herkullisimpiin kohtauksiin kuuluvat mm. Sex Pistolsista tutun Johnny Rottenin ketään kumartelematon haastattelu sekä toimittaja Heli Nevakaren kömmähdys kanadalaisrokkari Bryan Adamsin esittelyssä.

Julkaistu , päivitetty
Soundchek-musiikkia ilman rajoja 1993-94

Soundcheck oli aikuisemman musadiggarin rajaton riemu 3

Soundcheck tarjoili musiikkia moneen makuun 1993–94. Maria Lindell (myöhemmin Guzenina) ja Seppo Pietikäinen esittelivät kerran kuussa yleisölle musiikkimaailman ihmeellisyyksiä rokin, jazzin, etnon ja teknon vaikutuspiiristä, kotimaasta ja kaukomailta. Vain iskelmä oli julistettu ohjelmassa pannaan.

Julkaistu , päivitetty

Harvinaisia haastatteluita julki

Uutta valoa jääkärihistoriaan — näin he itse sen kertoivat 18

Ainutlaatuinen aineisto valottaa jääkäriliikkeen vaiheita.

Elävä arkisto on julkaissut kolmasosan mittavasta jääkärihaastatteluiden kokoelmasta, jonka olemassaolo ei ole aiemmin ollut yleisesti tiedossa. Harvinaisten haastattelujen ansiosta pääsemme kuulemaan, miten aikansa radikaalit, jääkärikoulutukseen Saksaan vuosina 1915-1916 lähteneet miehet kertovat itse vaiheistaan. Millaiseksi he arvioivat jääkäriliikkeen merkityksen 50 vuotta itsenäistymisen jälkeen?

Julkaistu , päivitetty

Tietoiskuja

Tietoisku: Aikavaras 2

Tietoiskussa kysytään, varastaako televisio aikanne.

Tietoiskussa vuodelta 1975 kysytään, varastaako televisio perheessänne kaiken sen vapaa-ajan, jonka voisitte viettää yhdessä?

Julkaistu , päivitetty

UMO jazzaa ja rytmittää musiikin uudeksi

Carola ja UMO

Carola vetäytyi keikkaelämästä 1970-luvun puolivälissä, mutta palasi seuraavalla vuosikymmenelle aika ajoin jazzkeikoille muun muassa UMOn solistina. Tämän yhteistyön hedelmiä tallentui myös radionauhoille.

Julkaistu
UMOn Ville ja Valle -konsertin tunnus

Ville, Valle ja kumppanit toivat 1970-luvun lastenmusaan popjazzin svengiä

Jazzmuusikko Eero Koivistoinen teki vuonna 1971 albumillisen Kirsi Kunnaksen runoihin sävellettyjä lastenlauluja. Ville ja Valle, Jussin talo ja monet muut Muusa ja Ruusa -levyn kappaleet ovat eläneet läpi vuosikymmenten eri esittäjien laulamina.

Julkaistu , päivitetty

Radioääniä Suomen ja universumin laidalta

Äänien illoissa kuunnellaan kadonneitakin ääniä 6

Kaappikellosta poretablettiin, susilaumasta mölysammakoihin, höyrykoneesta Wartburgiin ja pärehöylästä hammasporaan — unohtamatta lirinää, lorinaa tai pimpahdusta. Jukka Mikkolan toimittamat Äänien illat kaivavat esiin ääniä menneisyydestä ja nykyisyydestä. Miltä maailmamme on kuulostanut? Mitkä äänet ovat kokonaan hiljenneet? Millainen on suomalainen äänimaisema?

Julkaistu

Ihan vitsillä

Ohjelmia embedattavaksi, valokuvia ja tehosteita ladattaviksi

Embeddausbannerikuva
Embeddausbannerikuva

Yle Shop

DVD- ja CD-levyjä, t-paitoja ja muita Yle-tuotteita voit tilata Yle Shopin verkkokaupasta Suomeen ja ulkomaille.

yle.fi/yleshop

Yle Arkistomyynti

Ota yhteys Yle Arkistomyyntiin, jos tarvitset Ylen tuottamaa sisältöä esim. ohjelmaasi, dvd-julkaisuun, näytelmään, näyttelyyn tai lehteen.

yle.fi/arkistomyynti

Arkisto-ohjelmia myös Teemalla ja Areenassa

Teeman Elävä arkisto näyttää aarteita menneisyydestä tiistai-iltaisin.

Teeman Elävä arkisto -sarja

Uusimmat sisällöt

  • Erkki Saarelan esittämä sukellusvene-ennustaja ei pysy nahoissaan.
    30.04.2015 Elävä arkisto

    Hukkaputki: Viikon sukellusvenehavainnot

    Hukkaputkessa ennustettiin sukellusvenehavaintoja ja kerrattiin jo viikolla suoritettuja syvyyspommituksia. Luvassa oli vilkas viikonloppu aluevesiloukkausrintamalla. Merivoimien sukellusvene-ennustaja kertoo, että viime aikoina havaintoja oli kertynyt lähinnä Norjan pohjois- ja länsipuolelta. Itämereltä oli saatu äänihavaintoja.
  • Irtokäsi kiven päällä Tattarisuon lähteellä
    30.04.2015 Elävä arkisto

    Tattarisuon mysteeri tihkui mustaa magiaa

    Suomen yksi rikoshistorian erikoisimmista tapahtumista on Tattarisuon ruumiinsilpomisjuttu. Ulkomaita myöten kohua herättäneestä okkultistisesta rituaalirikoksesta ehdittiin syyttää vapaamuurareita ja Ruusu-Ristiläisiä, ennen kuin tutkimusten edettyä poliisi pääsi oikeiden rikoksentekijöiden jäljille.
  • Lauri Ihalainen ja Esko Aho kertovat neuvotteluista.
    30.04.2015 Elävä arkisto

    Yhteiskuntasopimuksella haettiin konsensusta lama-Suomeen

    Esko Ahon hallitus käynnisti vuonna 1991 neuvottelut uuden yhteiskuntasopimuksen saamiseksi Suomeen. Sopimuksen tarkoituksena oli parantaa maan taloutta ja ehkäistä työttömyyttä. Sopimusneuvotteluissa oli kolme osapuolta: palkansaajat, työnantajat sekä hallitus, joka edusti kansanvaltaa. Sopimusta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi.
  • Maarit Hurmerinta oli ensimmäisiä suomalaisia naisrockareita, joka levytti muutakin kuin käännöskappaleita.
    29.04.2015 Elävä arkisto

    Suomalaisen kevyen musiikin vahvoja naisia

    Suomalaisten naisten nousu suomirockin eturiviin näkyi selvästi tehdessäni neljä, eri vuosikymmeniä käsitellyttä sarjaa. Vielä 1970-luvulla naiset rockmuusikkoina olivat harvinaisuuksia, 1980-luvulla heitä oli jo enemmän, ja vuosituhannen lopun lähestyessä naiset olivat nousseet miesten rinnalle tasaveroisiksi tekijöiksi.
  • Pertti Kurikan Nimipäivät Uuden musiikin kilpailun finaalissa 2015
    29.04.2015 Elävä arkisto

    Pertti Kurikan Nimipäivät punk-asenteella euroviisuihin

    Pertti Kurikan Nimipäivät voitti vuoden 2015 Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Aina mun pitää. Kilpailussa etsittiin Suomen edustajaa euroviisuihin.
  • Kuva Grönlannista.
    29.04.2015 Elävä arkisto

    Grönlantilaisia tervehtimistapoja

    Grönlantilaiset ovat vaiteliasta kansaa. Ilta Boisenin radiodokumentti vuodelta 1953 valottaa kuitenkin hieman heidän tervehtimistavoistaan. Kun grönlantilainen tulee vierailulle toiselle asuinpaikkakunnalle, tehtyään taivalta jopa kaksi–kolme päivää, sanoo hän astuessaan sisään "vielä tässä eletään, eli tässä on teille ihminen". Turvemajan asukkaat vastaavat tähän leveällä hymyllä.
  • Kalanperkuukilpailun osanottajia maatalousjuhlissa Iissä
    28.04.2015 Elävä arkisto

    Maatalousjuhlilla Iissä perattiin kilvan kalaa

    Filmisepon lyhytelokuva vuodelta 1957 vie katsojan Iihin ja suureen maatalousjuhlaan. Iijoen suu oli jo keskiaikana merkittävä satama- ja kauppa-alue ja Iin Haminasta kasvoi koko Itämeren alueella tunnettu markkinapaikka.
  • Hyrrä-ohjelman juontaja, psykologi Kirsti Kivinen (1973).
    28.04.2015 Elävä arkisto

    Miksi aikuiset ovat kiukkuisia?

    Valistavassa Hyrrä-ohjelmassa mietitään sitä, miksi aikuiset ovat joskus kiukkuisia ja väsyneitä. Mitä silloin pitäisi tehdä? Psykologi Kirsti Kivinen kertoo myös, mikä on kasvatusneuvola ja millaisissa tilanteissa on syytä mennä sinne.
  • Siluettitaiteilija Väinö Kemppainen leikkaa.
    28.04.2015 Elävä arkisto

    Siluettitaiteilijalla leikkaa paremmin

    Askartelua vai korkeaa taidetta? Pitkän linjan siluettitaiteilija Väinö Kemppainen ei moisesta huoli. Hän vain leikkaa ja taidokkaasti leikkaakin. Tärkeintä taiteessa on saada kohteen henki kuvattua. Kemppainen leikkasi siluetteja jo 1970-luvun lopulla Pikku Kakkosessa.
  • Mouru, Morso ja Aasi ovat ystäviä.
    28.04.2015 Elävä arkisto

    Aasi, Morso ja Mouru oli uuden vuosituhannen nukkeanimaatio

    Vuosina 1999–2001 Pikku Kakkosessa esitetty nukkeanimaatio kertoi tuntemattoman pelosta, rakentuvasta ystävyydestä ja ystävyyttä koettelevista tilanteista. Sarjassa seikkailevat kolme luonteeltaan erilaista sankaria, joihin lapsikatsojan oli helppo samaistua. Artikkeliin on kerätty näytteitä sarjan jokaisesta jaksosta.
    4
  • Presidentti Urho Kekkonen seisoo Kaleva-kyltin edessä
    28.04.2015 Elävä arkisto

    Presidentti Kekkonen löysi messuilta Kaleva-nimikkopukunsa

    Filmisepon lyhytelokuvassa vuodelta 1957 tutustumme Joensuussa pidettyihin ensimmäisiin Pohjois-Karjalan messuihin, niin sanottuihin Puukellomessuihin. Erityistä juhlavuutta messuille toi presidentti Urho Kekkosen ja rouva Sylvi Kekkosen vierailu.
  • SVT Mediakronorna ja Yle Panthers ottelun jälkeen.
    27.04.2015 Elävä arkisto

    Yle Panthers kiekkoili yleisradioiden mestariksi Tukholmassa 2015

    Yhdeksi kevään 2015 urheilutapauksista nousi eittämättä Suomen ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden välinen jääkiekko-ottelu. Tukholmassa pelatun ottelun vei nimiinsä Yle Pathers. Numeroiden valossa tiukan kamppailun sankariksi nousi Anssi Autio, joka ratkaisi kamppailun jatkoajalla. Torijuhlat käynnistyivät 10–9-voiton myötä. Suomessa suurtapahtumasta kerrottiin jo saman illan Urheiluruudussa.
  • Kalle Holmberg ohjaa Jääkärin morsian -näytelmää (1972).
    23.04.2015 Elävä arkisto

    Holmbergin Jääkärin morsian kohahdutti maltillisuudellaan

    Kun vasemmistoradikaalina tunnettu Kalle Holmberg ohjasi kevättalvella 1971 säyseän Jääkärin morsiamen Turun kaupunginteatterissa, puhuttiin vuoden teatteritapauksesta. Oliko Holmbergista tullut nationalisti, kysyttiin ironisesti.
  • Marion Rung laulaa Tom tom tom -kappaletta Euroviisukarsinnassa.
    21.04.2015 Elävä arkisto

    Euroviisukarsinnoissa yhdistettiin maailmaa 1970-luvulla

    Suomen euroviisukarsinnoissa kuultiin paljon rauhaa ja eurooppalaisuutta korostavia lauluja 1970-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella samoissa karsinnoissa etsittiin maamme edustajaa myös Interviisuihin.
  • Frederik, Riki Sorsa, Kari Kuivalainen ja Sonja Lumme 1980-luvulla Suomen euroviisukarsinnoissa
    21.04.2015 Elävä arkisto

    Viisukarsinnat muuttuivat joka vuosi 1980-luvulla

    Suomen euroviisukarsinnat elivät nopean evoluution aikaa 1980-luvulla. Konsepti muuttui joka vuosi, osittain teknologian kehittymisen vuoksi. Myös esimerkiksi Interviisujen katoaminen viisukartalta vaikutti karsintamalliin. Vuosikymmenen loppupuolella haalittiin kisalähetykseen glamouria ulkomaisten esiintyjien avulla.
  • Beat, CatCat, Edea ja Jasmine edustivat Suomea euroviisuissa 1990-luvulla
    21.04.2015 Elävä arkisto

    Euroviisukarsinnat kehittyivät kansanjuhlasta lama-ajan säästöviisuihin 1990-luvulla

    Euroviisut ja euroviisukarsinnat olivat muutosten kourissa 1990-luvulla. Ihan vuosikymmenen alussa karsinnoista tuli mahtipontinen viihdetapahtuma, kunnes lama pakotti supistamaan ja vuonna 1993 nähtiinkin säästökarsinta. Vuonna 1995 Suomen kannalta riesaksi kehitettiin jäähyjärjestelmä. Huonoiten menestyneet viisumaat eivät aina päässeet mukaan kisoihin.
  • Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu lavalla
    21.04.2015 Elävä arkisto

    Euroviisujen Suomen-karsinnoista tuli esiintyjien kisa 2000-luvulla

    2000-luvusta tuli alkukangertelun jälkeen Suomelle kunnian vuosikymmen, kun Lordi voitti ensin Suomen-karsinnan ja lopulta Euroviisut 2006. Sitä ennen edelliseltä vuosikymmeneltä tuttu jäähyjärjestelmä kiusasi Suomea myös 2000-luvulla ja Suomi joutuikin jättämään kisat väliin vuosina 2001 ja 2003.
  • Rockstop"-ohjelman juontaja Heli Nevakare vuonna 1990.
    21.04.2015 Elävä arkisto

    Rockstopin ensimmäinen vuosi

    Tähän artikkeliin on koottu musiikkiohjelmasarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot sekä ensimmäinen koostejakso vuosilta 1987–88.
    10
  • Tapparan Timo Susi ja Timo Jutila juhlivat mestaruutta 1987.
    20.04.2015 Elävä arkisto

    Tappara uusi lätkämestaruuden Kärppien kustannuksella 1987

    Jääkiekon SM-liigan finaaleissa kaudella 1986–87 kohtasivat Suomen kaksi parasta joukkuetta. Runkosarjan voittanut Oulun Kärpät pelasi viidennessä finaalipelissä selkä seinää vasten ja Tampereen Tapparaa pidettiinkin laajemmalla pelaajamateriaalillaan ennakkosuosikkina. Oheisessa koosteessa on katsottavissa finaalisarjan ratkaisseen ottelun kaikki maalit ja loppulöylyt.
    3
  • HIFK-HJK vuonna 1966.
    20.04.2015 Elävä arkisto

    Helsingin futisderby vuonna 1966

    Jalkapallon mestaruussarjassa pelasi kaudella 1966 kaksitoista joukkuetta. Kaksi joukkueista edusti pääkaupunkiamme. Helsingin Jalkapalloklubin ja Helsingin IFK:n väliset paikallisottelut olivat molemmilla kerroilla tasaisia.