Hyppää pääsisältöön

Uusimmat sisällöt - Lupa välittää

  • Olli Herman

    Välittämisaalto kasvaa!

    Lupa välittää -kampanjassa tuhannet nuoret ovat järjestäneet tapahtumia lähistön vanhuksille ja tuhannet suomalaiset ovat antaneet oman, henkilökohtaisen välittämislupauksensa. Olemme synnyttäneet yhdessä välittämisen aallon, joka pyyhkii koko Suomen yli. Järjestöjen vapaaehtoistyöhön virtaa lisää väkeä. Kampanja käynnistyi jo syksyllä, kun kutsuimme nuoret ideoimaan yhteistä tekemistä ikäihmisten kanssa, Tähän mennessä vanhainkodeissa, hoivakodeissa ja palvelutaloissa on järjesteyy yli 250 tapahtumaa; joissa on laulettu, tanssittu, ulkoiltu, leivottu ja tutustuttu. Ennen kaikkea sukupolvet ovat kohdanneet. Viisi viikkoa sitten kutsuimme mukaan kaikki suomalaiset antamaan oman välittämislupauksensa. Halusimme tehdä näkyväksi arjen hyviä tekoja ja innostaa kaikkia antamaan enemmän aikaansa ikäihmisille. Kymmenet TV- ja radio-ohjelmat, netti ja some kertoivat tarinoita ikäihmisistä ja kannustivat sukupolvia yhteiseen tekemiseen. Tuhansista teoista kasvoi välittämisen aalto. Jatketaan ja kasvatetaan sitä entisestään!

  • Uuden päivän näyttelijät kävivät tervehtimässä Kotipirtin vanhuksia

    UPplus: Lupaa välittää!

    UP haluaa levittää välittämisen ilosanomaa, ja joukko näyttelijöitä lähti laulamaan joululauluja tamperelaisille ikäihmisille. Tempauksella UP:laiset osallistuvat Ylen Lupa välittää -kampanjaan ja haastaa Sinut mukaan: toimi nyt ja anna joululahjaksi lupaus!