Hyppää pääsisältöön

Reviiritaistelu Levin matkailumiljoonista

Kittilän kuntakriisin takana matkailusukuja ja ay-liike

Levin alkuperäinen kittiläläisyrittäjä Päivikki Palosaari ja Hullu Poro - AY-liikkeen Lapin bisnekset ja SDP:n Antti Rinne - viimeksi tulleina keskustataustaiset Vähätiitot Levin rakentajina.

Mahtisukuja ja kahdella tuolilla istuvia päättäjiä kunnissa

Kuntapäättäjien matkat ja kiinteistökaupat luupin alla.

MOT:n saamat kymmenet kansalaisvinkit paljastavat kuntapäättäjien kaksoisrooleja ja epäilyjä hyvä veli – tai sisko –verkostoista ja suosimisesta. Yksilöityjä epäilyjä tuli noin 60-70, ja niistä on tähän mennessä varmennettu reilu kaksikymmentä. Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin helmikuussa nimellä Hyvät Veljet kunnissa. Sarjan toisessa osassa jatketaan vinkkien uutisointia mm Turun Kakolasta, Kittilän Leviltä ja Tuusulasta. Juttuja pääsee lukemaan karttaa klikkaamalla.

Kymmenet tuhannet suomalaiset syytettyinä elokuvien laittomasta lataamisesta

Tekijänoikeuskirjeissä vaaditaan korvauksia

Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet lakitoimistolta tiukkasävyisen kirjeen, jossa esitetään syytös elokuvien tai tv-sarjojen laittomasta lataamisesta ja jakamisesta internetissä. Kirjeessä uhataan oikeudenkäynneillä, jos vastaanottaja ei maksa satojen tai jopa tuhansien eurojen hyvitysmaksua.

Lakitoimistot vaitonaisia maksetuista hyvitysmaksuista

Lakitoimistot väittävät kirjeitä sovitteleviksi

Suomessa tekijänoikeuskirjeitä lähettää kolme lakitoimistoa, Hedman Partners, Tekijänoikeusturva TOT ja Tekijänoikeusvalvonta Adultia Oy. Yritykset vaikenevat lähetettyjen tekijänoikeuskirjeiden määrästä. Ne eivät myöskään kerro, kuinka suuri osa kirjeen saaneista on maksanut vaaditun, satojen tai jopa tuhansien eurojen hyvitysmaksun.

Kirjebisneksestä hyötyy laaja yritysten verkosto

Kirjeitä on lähetetty myös USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa

Tekijänoikeuskirjeiden takaa paljastuu laaja kansainvälinen elokuvayhtiöiden, lakitoimistojen ja tietotekniikkayritysten verkosto. Tekijänoikeuskirjeitä on ennen Suomea lähetetty mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.

13 tylyä faktaa piraateista

Piratismifaktoja Kim Dotcomista piraattipuolueisiin

Piratismista on tullut laaja ongelma, ja piraatteja jahdataan ympäri maailman. Yksi tunnetuimmista on suomalais-saksalainen Kim Dotcom, joka on Yhdysvaltain viranomaisten mukaan aiheuttanut satojen miljoonien eurojen vahingot elokuva- ja musiikkiyhtiöille.

Aiempia aiheita

Vammaisjätti toivoo jatkuvuutta

Rinnekoti perää vammaispalveluihin pitkäjänteisyyttä.

Kuntien rahoittama hoivabisnes on yksi tämän päivän kasvualoista. Yksityisillä toimijoilla on alalla erityisen vankka asema. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan yksityiset yritykset tuottavat jo yli puolet Suomen hoivapalveluista. Yksi suurimmista palveluntuottajista on Rinnekoti Säätiö -konserni. Yhtiön toimitusjohtaja Anu Kallio perää vammaispalveluihin pitkäjänteisyyttä.

MOT-selvityksiä

Vastaanoton kustannukset laskettiin näin

Migrin huonojen sopimusten hinta noin 200 miljonaa euroa

Maahanmuuttoviraston tekemät sopimukset vastaanottokeskuksista aiheuttivat Suomelle vuoden aikana noin 200 miljoonan euron ylimääräiset kulut. Virasto eli Migri asetti alun perin tavoitteekseen hintatason, joka olisi merkinnyt 300 miljoonan euron kuluja. Lasku kohosi puoleen miljardiin.

Näin tehtiin MOT:n selvitys

Joka viides tuomio lievenee hovioikeudessa.

MOT tilasi ohjelmaa varten raiskausrikostuomiot kaikista Suomen hovioikeuksista vuosilta 2011 - 2015. Rikosnimikkeinä ovat raiskaus, törkeä raiskaus ja pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Tapauksia on 544.

Spotlight

Panama-papereiden otsikkokuva

Historian suurin tietovuoto

Veroparatiisien salaiset kansiot

MOT on mukana kansainvälisessä tutkivien toimittajien verkostossa, joka on uutisoinut maailman suurimmasta tietovuodosta eli ns. Panama-papereista. Asiakirjoista on paljastunut muun muassa useiden valtionpäämiesten ja miljardöörien laittomia toimia veroparatiiseissa. Suomalaisittain kiinnostavimmat löydöt koskevat toistaiseksi Nordeaa ja Metsoa. Tästä linkistä pääset kaikkiin tv-ohjelmiin ja verkkoartikkeleihin.

Toimitus

  • Renny Jokelin
    Renny Jokelin Kuva: Yle renny jokelin
  • Magnus Berglund
    Magnus Berglund Kuva: Yle magnus berglund
  • Kai Byman
    Kai Byman Kuva: Yle kai byman
  • ohjaaja Marko Niemi
    ohjaaja Marko Niemi Kuva: Yle marko niemi,niemi
  • Minna Knus-Galán
    Minna Knus-Galán Kuva: Yle knus-galan,mot
  • Tiina Lundell
    Tiina Lundell Kuva: Yle lundell,mot
  • Kirsi Skön
    Kirsi Skön Kuva: Yle mot,skön
  • Hannu Sokala
    Hannu Sokala Kuva: Yle hannu sokala,mot