Sydänääniä ja sotaveteraaneja - World Music Top 10

Toukokuun World Music Chart videoina.

Kiinnostaako maailman vanhin ja uusin musiikki samassa kappaleessa? Toukokuun World Music Chart videoina. Harri Tuominen esittelee maailmanmusiikkiohjelmassa Yle Radio 1:ssä joka kuukausi tuoreen Euroopan maailmanmusiikkiradiolistan albumit sijoituksineen.

Julkaistu , päivitetty
Parasta ennen -risteily 26.3.2015

Suomen ensimmäinen joukkoistettu dokumentti: Kuningas Matti ja ysäristit

Fanien kuvaama dokumetti on ensimmäinen Suomessa.

Kuningas Matti ja Ysäristit käsittelee YleX:n Parasta ennen -ohjelman isäntää Matti Airaksista sekä ohjelman ympärille syntynyttä ysärifani-ilmiötä. Kuvaajina ovat toimineet Airaksinen ja ohjelman fanit. Projekti on ohjattu Facebookissa. Tekijät kertovat, millainen matka oli.

Julkaistu
Matti Airaksinen Parasta ennen -risteilyllä 26.3.2015

Kuningas Matti - asiakaspalvelija

Matti "Parasta ennen" Airaksisesta tuli Kuningas Matti.

Miten Matti "Parasta ennen" Airaksisesta tuli Kuningas Matti, joka saa digimedian vuonna 2015 kymmenettuhannet ysäridancen ystävät radion ääreen kerran viikossa? Oliko kaikki suunniteltua vai sattumaa? Onko julkisuudessa rooli päällä? Kotona ei ainakaan soi eurodance.

Julkaistu

Tangomarkkinat 2015 - äänestä nyt

Kesä lähestyy varmuudella, sillä kilpailu tangokruunuista on alkanut. Nettiäänestys on käynnissä 18.5. saakka. Kilpailussa yleisöäänten perusteella jatkaa 20 nais- ja 20 mieslaulajaa. Yleisön valitsemien kilpailijoiden lisäksi tuomaristo valitsee jatkoon 10+10 kilpailijaa. Käytä ääntäsi! Tangolähetykset Yle TV1:lla juontavat Piia Pasanen ja Mikko "Peltsi" Peltola.

Julkaistu
Pahvilaatikoita varastossa

Voitteko toimittaa meille 80 000 kappaletta levyänne? 1

Laurie Andersonin O Superman oli epätodennäköinen hitti.

Laurie Anderson koki olevansa avantgarde- ja performanssitaiteilija, ei mikään popmuusikko. Kaupallisen äänilevyn tekeminen oli viimeinen asia, johon hän halusi ryhtyä. Eräänä päivänä Laurie Anderson sai puhelinsoiton Lontoosta. Voitteko lähettää meille levyänne, sieltä tiedusteltiin. 40 tuhatta kappaletta ensi perjantaiksi ja toiset 40 tuhatta seuraavalla viikolla. Laurie Andersonin O Superman on Avaruusromun kuukauden elektronisen musiikin valinta.

Julkaistu

Suomalaisten protestilaulujen viisitoista valiota

Tutustu protestilauluihin eri vuosikymmeniltä!

Orjuus, sota, ihmis- ja kansalaisoikeudet, naisten ja vähemmistöjen asema, seksuaalinen tasa-arvo ja ympäristön tila. Näistä aiheensa ovat löytäneet myös räppärit Asa ja Paleface. Uusista virtauksista huolimatta monet jopa 50 vuotta vanhat protestilaulut ovat edelleen yhtä ajankohtaisia kuin syntyessään. Tutustu viidentoista väläyksen listaan eri vuosikymmeniltä!

Julkaistu , päivitetty

Parasta aikaa blogi: Kuinka paksu plektrasi on? 3

Soittajien suhtautuminen musiikkiin on usein outo.

Soittajan tai ylevämmin muotoiltuna muusikon helmasynti on usein se, että hän pohtii paljon mieluummin soittamisen kuin musiikin mysteereitä. Jos häntä ei vahdita, hän unohtaa herkästi soittamisenkin ja alkaa puhua soittimestaan ja sen tykötarpeista ikään kuin niissä olisi perimmäinen totuus, Pekka Laine kirjoittaa.

Julkaistu , päivitetty

Kaikki Pertti Kurikan Nimipäivistä - yle.fi/pkn

Yle Live

Yle Live toukokuussa: Jazzia ja stadionrokkia

Kaksi M1-sessiota sekä Muse ja Depeche Mode paisuttelemassa.

Toukokuussa tarjolla suuren maailman paisuttelua brittiläisten Musen ja Depeche Moden toimesta. Intiimimpää tunnelmointia luvassa Ylen M1-studiossa taltioiduissa sessioissa, joissa tällä kertaa Timo Kiiskinen sekä UMO vieraanaan jenkkilaulaja Gregory Porter. Eksoottisen lisän kuukauden livetarjontaan tuo näyttelijä-muusikko Hugh Laurie, joka esiintyy Queen Mary -laivalla.

Julkaistu , päivitetty

Rockin klassikkolevyt: Quadrophenia 1

Dokumentti The Whon "viimeisestä mestariteoksesta".

The Whon klassikkolevyn tarina. Pete Towshend avaa arkistonsa ja muistelee vuonna 1973 ilmestyneen temaattisen tupla-albumin kaoottisia tekovaiheita.

Julkaistu , päivitetty

Iisa: "Rakastuneena on sekopäinen" 1

Iisa Pykäri on tunneihminen, jolle rakkaus merkitsee kaikkea. Vieraana: Iisa -ohjelmassa artisti esittää yhtyeensä kanssa itselleen tärkeän Brooklyn-kappaleen tunnelmallisessa livevedossa ja puhuu avoimesti rakkaudesta.

Julkaistu , päivitetty
Laura Moisio - henkilökuva 4

Laura Moisio kääntää sisäisen surumielisyyden voimavaraksi 2

Hän operoi elämän, kuoleman ja kaipauksen rajapinnassa.

Laura Moisiota on kuvailtu yhtenä mielenkiintoisimmista tulokkaista naislaulaja-lauluntekijöiden joukossa. Hänen koskettava äänensä sekä rohkean rehellinen ilmaisunsa luovat maailman, joka pysäyttää kuuntelemaan. Toimittaja Marko Gustafsson kohtasi Moision hänen kotonaan Tampereella.

Julkaistu , päivitetty
Timo Kaukolampi

Timo Kaukolampi luo maailman musiikin ympärille

Timo Kaukolampi tunnetaan Larry and The Lefthandedin garagerokkarina, Op:l Bastardsin konemiehenä sekä nykyisen K-X-P-ryhmänsä ylipappina. Tänä päivänä mies luo hurjat musiikilliset visionsa ilman päihteitä.

Julkaistu
Teemu Bergman

Teemu Bergman – punkmessias tahtomattaan 15

Muusikko Teemu Bergmanin ylle on asetettu viitta, jota mies ei koe omakseen kantaa. Häntä on jo useamman vuoden suitsutettu musiikkimediassa punkin 2000-luvun pelastajana ja sukupolvensa punk-äänenä. Mutta mitä mieltä mies on itse kruunajaisistaan?

Julkaistu , päivitetty

Kitarasankari Jukka Tolonen - Piritorilta taivasbändiin

Kitaralegendan harvinainen haastattelu ja dokumenttielokuva.

Jukka Tolosella on raju menneisyys, mutta harvinaisessa haastattelussa hän osoittautui herkäksi, kiltiksi ja melkein ujoksi. Harri Tuominen kertaa kohtaamistaan kitaristilegendan kanssa. Voit myös kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan. 2014 valmistunut dokumenttielokuva Tolonen saa TV-ensi-iltansa Yle Teemalla pääsiäissunnuntaina 5.4. klo 21.00.

Julkaistu , päivitetty

Genesis: osien summa 5

Yhtyeen koko tarina progebändistä stadionpoppiin. Ensi-ilta.

Phil Collins, Peter Gabriel, Tony Banks, Mike Rutherford ja Steve Hackett palaavat yhteen kertomaan Britannian kaikkien aikojen suosituimpiin bändeihin kuuluneen Genesisin tarinan, alusta loppuun, progesta stadionit täyttäneeseen poppiin, soolouria unohtamatta. Ensi-ilta.

Julkaistu
tähtitaivas, Avaruusromua-ohjelman toimittaja

Avaruusromua 25 vuotta radiossa ja kerran televisiossa!

Legendaarinen radio-ohjelma Avaruusromua täyttää 25 vuotta.

Mitä mieltä on tarjota kuuntelijoille musiikkia, joka ei ole tavanomaista? Avaruusromua on jo neljännesvuosisadan ajan tarjonnut musiikkia, joka rytmiltään, kestoltaan ja tunnelmaltaan on poikennut hyvinkin paljon siitä musiikista, jota radiosta yleensä kuullaan. Avaruusromua kuljettaa ajatuksia, luo tunnelmia ja herättää muistikuvia.

Julkaistu , päivitetty
Viulisti Arto Arsi lapsena (Jan Söderblom). Elokuvasta Da Capo.

21.5. Kino Suomi: Da Capo

Honkasalon ja Lehdon suurelokuva viulun ihmelapsesta.

Viulua soittavan ihmelapsen ankara koulutus ja kapina ovat aiheina Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon suurelokuvassa, joka haki inspiraationsa viulisti Heimo Haiton omalaatuisesta elämästä.

Julkaistu , päivitetty
Rockin klassikkolevyt: Wish You Were Here.

Rockin klassikkolevyt: Wish You Were Here 1

Tv-dokumentti Pink Floydin menestysalbumin teosta.

Tv-dokumentti Pink Floydin Wish You Were Here -albumin (1975) teosta ja merkityksestä. Mukana Roger Waters, Dave Gilmour, Nick Mason ja postuumisti myös Richard Wright.

Julkaistu
Kilpailija laulaa videokameralle tangomarkkinoiden esikarsintakiertueella Helsingissiä

Tangomarkkinoiden vuoden 2015 esikarsintakiertue päättyi

Tangomarkkinat 2015 esikarsintakiertue päättyi

Seinäjoki, Oulu, Rovaniemi, Kuopio, Jyväskylä, Kajaani, Lappeenranta, Lahti, Tampere, Turku sekä Helsinki. Siinä 11 kaupunkia, jossa tämän vuotinen tangomarkkinoiden esikarsintakiertue pysähtyi etsimässä tulevia tangokuninkaallisia.

Julkaistu , päivitetty

Ura 30 sekunnissa

Palaa Ylen konserttistriimauksiin

Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea

Kapellimestari Nick Davies johtaa Helsingin kaupunginorkesteria vappumatineassa 1.5.2015. Solisteina esiintyvät sopraano Mari Palo ja pianisti Jukka Nykänen. Ohjelmassa on musiikkia mm. säveltäjiltä Leroy Andersson, George Gershwin ja Jerome Kern. Watch On Demand Helsinki Philharmonic Orchestra & Davies & Palo & Nykänen at Helsinki Music Centre 1.5.2015.

Julkaistu
Radion sinfoniaorkesteri ja Hannu Lintu ja Soile Isokoski

RSO & Hannu Lintu & Soile Isokoski

Ylikapellimestari Hannu Lintu johtaa Radion sinfoniaorkesteria 16.4. Solistina esiintyy sopraano Soile Isokoski, joka laulaa Sibeliuksen lauluja. Illan aloittaa Minna Leinosen kantaesitys Scatterings ja päättää Stenhammarin sinfonia nro 2. Watch On Demand FRSO & Lintu & Isokoski at Helsinki Music Centre 16.4.2015.

Julkaistu
Kapellimestari Leonard Slatkin johtaa Radion sinfoniaorkesteria 10.4.2015.

RSO & Leonard Slatkin

Yhdysvaltalaiskapellimestari Leonard Slatkin johtaa Radion sinfoniaorkesterin konsertin perjantaina 10.4.2015. Ohjelmassa kuullaan Cindy McTeen Circuits, Paul Hindemithin Sinfoniset metamorfoosit sekä Hector Berliozin Fantastinen sinfonia. Watch On Demand FRSO & Leonard Slatkin at Helsinki Music Centre 10.4.2015.

Julkaistu

yle.fi/musiikki

Parasta ennen -risteily 26.3.2015

Suomen ensimmäinen joukkoistettu dokumentti: Kuningas Matti ja ysäristit

Fanien kuvaama dokumetti on ensimmäinen Suomessa.

Kuningas Matti ja Ysäristit käsittelee YleX:n Parasta ennen -ohjelman isäntää Matti Airaksista sekä ohjelman ympärille syntynyttä ysärifani-ilmiötä. Kuvaajina ovat toimineet Airaksinen ja ohjelman fanit. Projekti on ohjattu Facebookissa. Tekijät kertovat, millainen matka oli.

Julkaistu , päivitetty
Bassekou Kouyaté

Sydänääniä ja sotaveteraaneja - World Music Top 10

Toukokuun World Music Chart videoina.

Kiinnostaako maailman vanhin ja uusin musiikki samassa kappaleessa? Toukokuun World Music Chart videoina. Harri Tuominen esittelee maailmanmusiikkiohjelmassa Yle Radio 1:ssä joka kuukausi tuoreen Euroopan maailmanmusiikkiradiolistan albumit sijoituksineen.

Julkaistu , päivitetty

Kevät, Martat ja siivousmusiikki 1

Mikä on parasta siivousmusiikkia?

Meidän kaikkien onneksi Martat ovat keränneet vuosikymmeniä kartutettua viisauttaan kirjoihin ja kansiin sekä internettiin siivouksesta vähemmän innostuvien iloksi. Marttojen lähestymistapa talouden pitoon on rakastettava. Se on kiiretön, ekologinen ja pyrkii minimioimaan stressin. Seuraavaksi peräänkuulutankin Marttojen tekemää soittolistaa siivoamiseen!

Julkaistu , päivitetty
The Silverin arvoitus

Käsittämätöntä meteliä - The Silverin jäljillä

"Käsittämätöntä meteliä, räminää, musiikin toisella puolen.” Muun muassa näillä sanoilla kuulijat kuvailevat arvoituksellisen suomalaisbändin The Silverin musiikkia. Bändin jäsenten henkilöllisyys on säilynyt salassa yli kolme vuosikymmentä. Yle.fi/musiikki päätti selvittää salaisuuden.

Julkaistu , päivitetty