Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Hetkiä Kalliossa pääkuva

Hetkiä Kalliossa -sarjassa Anssi Kela musisoi mielenkiintoisten vieraiden kanssa kaupunkiyksiössä. Sarjan ideana on tarjota yllättäviä cover-vetoja riisutussa ja pelkistetyssä muodossa. Anssi Kelan mukaan sarjassa on taltioitu tietynlainen alkuräjähdyksen hetki, eli kaiken ydin. Kaikki on tehty mahdollisimman paljaasti, akustisesti ja aidosti hetkessä mukana ollen.

Uusimmat sisällöt - Hetkiä Kalliossa

  • Anssi Kela ja Aino Venna

    Aino Vennan veto saa valomiehenkin viheltämään

    Aino Vennan veto saa valomiehenkin viheltämään

    Aino Vennalle oli alusta saakka selvää, minkä biisin hän haluaa versioida Hetkiä Kalliossa -sarjassa. ”Jouduin kyllä perustelemaan valintaani hieman, mutta paras-adjektiivin hyökyaaltomainen käyttö nosti kappaleen lopulta voittoon muiden hyvin hypoteettisten ehdokkaiden joukosta”, hän kertoo.

  • Tuure Kilpeläinen ja Anssi Kela

    Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.