Hyppää pääsisältöön

salaliitot

  • Odyssey: iskevä ja tunteikas toimintatrilleri

    25.09.2016 Yle TV2
    Kolmetoistaosainen NBC-sarja Kakkosella ja Yle Areenassa sunnuntaisin 25.9.2016 alkaen klo 21.
  • Ufoilua ja valoilmiöitä Suomessa

    21.05.2015 Elävä arkisto
    Suomalaisten kertomat ufohavainnot kiinnostivat mediaa 1960–1970-luvun taitteessa. Joihinkin tapauksiin on löytynyt selitys, mutta osa on jäänyt selvittämättömiksi mystisiksi ilmiöiksi, joista todisteeksi ovat jääneet vain silminnäkijöiden kertomukset.
  • 7.6. Teemalauantai: Salaliiton salat

    03.06.2014 Yle Teema
    Ilta on omistettu salaliittotrillerille Korppikotkan kolme päivää (Three Days of the Condor) ja sille paranoidille aikakaudelle, jossa tämä moderni elokuvaklassikko syntyi.
  • Rasistiset salaliittoteoriat ruokkivat obamanvihaajia

    09.10.2013 Elävä arkisto
    Vuonna 2010 yksinkertainen haku internetissä sanaparilla "Obama haters" eli obamanvihaajat tuotti tulokseksi 3,2 miljoonaa osumaa. Haku johdattaa Internetin vihasivuille, jotka ovat lisääntyneet rajusti Barack Obaman presidentiksi valinnan jälkeen vuonna 2009. Pahamaineisen Ku Klux Klanin sivustojen kävijämäärä viisinkertaistui Obaman valintaa seuraavina päivinä. Toisen sivuston palvelin romahti. Keitä ovat obamanvihaajat?
  • Veljeni vapaamuurari

    15.02.2013 Elävä arkisto
    Vapaamuurareiden on väitetty johtavan kaupunkeja ja yrityksiä. Heidän on myös väitetty sopivan keskenään suurista rakennushankkeista ja raivaavan vastustajat tieltään. Mutta ennen kaikkea vapaamuurariveljeskunnan on väitetty olevan outojen rituaalien salaseura ja hyvä veli -kerho.
  • Kuka uskoo ufoihin?

    27.11.2012 Elävä arkisto
    Harva tunnustaa uskovansa ufoihin. Edes Kasmasiinin haastattelemista lapsista suurin osa ei usko lentäviin lautasiin tai humanoideihin. Poikkeuksia kuitenkin löytyy ja heistä tunnetuin on kenties Rauni-Leena Luukanen. Hän on lääkäri ja ufotutkija, ja kertoo olevansa joka viikko yhteydessä ufoihin psyykkisellä tasolla.
  • Dominick Arduin katosi yrittäessään hiihtää Pohjoisnavalle

    15.11.2012 Elävä arkisto
    Ranskalaissyntyinen, vuonna 1988 Ivaloon muuttanut Dominick Arduin yritti ensimmäisenä naisena hiihtää yksin jäätikön yli maantieteelliselle Pohjoisnavalle. Ensimmäisen yrityksen jälkeen lähes kaikki Arduinin varpaat jouduttiin amputoimaan. Toisella yrityksellä hän katosi, eikä häntä koskaan löydetty.
  • Rikostarinoita historiasta: Sisäministerin murha

    09.05.2012 Elävä arkisto
    Helmikuussa 1922 Helsingin Töölössä kajahti kolme laukausta. Laukaukset osuivat silloisen hallituksen sisäministeriin Heikki Ritavuoreen. Ministeri kiidätettiin sairaalaan, jossa hänen todettiin kuolleen luotien aiheuttamiin vammoihin.
  • James Ellroyn synkkä maailma

    11.02.2010 Elävä arkisto
    James Ellroy kuvaa kirjoissaan raakoja rikoksia, alamaailmaa ja salaliittoteorioita. Tarinat tapahtuvat aina Yhdysvaltain lähimenneisyydessä. Ellroy on yksi maailman eniten myytyjä rikoskirjailjoita.
  • Salaliittoteoreetikoiden suosikkitauti

    15.01.2010 MOT
    Voiko sikojen tehotuotanto ruokkia vaarallisia viruksia, kuten pandeemista sikainfluenssaa? Tätä kysyy ohjelmani MOT: Possun kosto. Väite saattaa kuulostaa hurjalta, mutta hurjempiakin teorioita sikainfluenssan synnystä ja leviämisestä on nähty. Median luoma kohu ja ihmisten keskuudessa leviävä hysteria tarjoavat hedelmällisen maaperän salaliittoteorioille.
  • Pakanamaan kartta

    23.12.2009 Elävä arkisto
    Neil Hardwickin suurteos Pakanamaan kartta ei ainoastaan ollut mestarillinen. Aivan uudenlaisen rakenteensa vuoksi se teki myös suomalaista tv-historiaa.
  • Ilmiantajan tarina - Pentti Tiusanen

    02.02.2009 Elävä arkisto
    Tammikuussa 2001 kohuttiin MOT:n paljastuksesta, jonka mukaan vasemmistolaispoliitikko Pentti Tiusanen oli 1970-luvulla toiminut pahamaineisen Stasin vakoojana.
  • Peräkamaripojat

    26.06.2008 Elävä arkisto
    Salaliittoja, maakauppoja, koivuntuoksua, järvenrantoja.. Mitä kaikkea suomalainen maalaiskomedia kätkeekään.
  • Kari-Pekka Kyrön dopingpaljastukset saivat jatkoa

    24.06.2008 Elävä arkisto
    Hiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoi kesäkuussa 2008, että suomalaishiihtäjät käyttivät veridopingia sen kaikissa muodoissa Lahden MM-kisoissa 2001.
  • Ben Johnson kiinni steroideista

    11.06.2008 Elävä arkisto
    Maailman nopein ihminen jäi dopingverkkoon Soulin olympialaisissa 1988. Kanadalaisen sprintterin Ben Johnsonin käry oli kisojen suurin uutinen.
  • Anna Politkovskaja murhattu

    20.10.2006 Elävä arkisto
    Toisinajattelija ja toimittaja Anna Politkovskaja löydettiin ammuttuna kotitalonsa hissistä lokakuun 7. päivänä 2006.
  • Reaktiot Politkovskajan murhasta

    20.10.2006 Elävä arkisto
    Ihmisoikeusaktivistien mukaan Politkovskajan murha osoitti, että Venäjä on ajautumassa yhä kauemmas demokratiasta.
  • Politkovskajan hautajaiset

    20.10.2006 Elävä arkisto
    Anna Politkovskaja haudattiin Moskovassa murhan jälkeisenä tiistaina. Venäjän johto loisti poissaolollaan.
  • Anna Politkovskajan haastattelu

    09.10.2006 Elävä arkisto
    Anna Politkovskaja tunnettiin Tšetšenian sodan ja presidentti Putinin arvostelijana. Tuntematon hyökkääjä surmasi hänet lokakuussa 2006.
  • Ranskassa poliittinen kohu Greenpeacen aluksen räjäytyksestä

    08.09.2006 Elävä arkisto
    Rainbow Warrior räjäytettiin 10.7.1985 Uudessa-Seelannissa. Yksi ihminen kuoli ja alus vajosi miehenmentävän repeämän seurauksena.

Sivut