Hyppää pääsisältöön

Tuomo Rannankari

  • Laulua, leikkiä ja yhdessäoloa Pikku Kakkosen jouluissa eri vuosikymmeniltä

    21.12.2016 Lapset
    Pikku Kakkosen juhlavuosi lähestyy ja alkuvuoden aikana nähdään Yle Areenassa ja yle.fi/lapset-sivulla näytteitä Pikku Kakkosen ohjelmista ja juonnoista kaikilta vuosikymmeniltä. Aloitamme juhlavuoden muistelemalla jouluohjelmia. Pikku Kakkosen joulut ovat olleet täynnä yhdessäoloa. Jouluna on kokoonnuttu musisoimaan, leikkimään ja askartelemaan.
  • Pikku Kakkosen postiin tulee paljon piirustuksia joka päivä!

    17.06.2015 Lapset
    Pikku Kakkosen postiin saapuu joka päivä paljon postia! Yhtenä päivänä perinteisesti postitse saapuu noin 80 ja sähköpostitse kolmisenkymmentä piirustusta. Vuodessa piirustuksia kertyy siis noin 20 000! Kaikki kirjeet avataan, piirustukset katsotaan ja tarinat luetaan. Piirustuksia ei arkistoida, eikä niitä palauteta niiden lähettäjille.
  • Musarullaa!-konserttikiertue laulattaa lapsia Yle Areenassa

    26.12.2014 Lapset
    Pikku Kakkosen lastenkonserttikiertue vieraili syksyllä 2013 Turussa, Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä. Jokaisessa kaupungissa järjestettiin kaksi konserttia. Koko 20 konsertin ohjelmasarja on nyt nähtävissä Lasten Areenassa.