Hyppää pääsisältöön

Yle Teema uskoo katsojaan

Yle Teema on teemallinen kulttuurikanava, joka omistautuu dokumenteille, elokuville ja musiikille.

Kulttuurikäsityksemme on laaja-alainen. Musiikissa soivat rinnan rock ja ooppera. Elokuviin Teemalla pääsee lähes joka ilta: maailmanelokuvaa, uutta art housea ja merkkiteosten Kino Klassikkoja. Kotimaisen kulttuurin näyttämö avautuu sunnuntai-iltaisin. Populaarikulttuurin dokumentteja esitetään maanantaisin, kansainvälisiä kulttuuridokumentteja keskiviikkoisin.

Ohjelmisto paketoidaan rohkeasti yhdistellen teemoiksi, joista katsoja voi poimia kiinnostavia herkkuja tai paneutua aiheeseen syvemmin. Teemallisen ajattelun näyteikkuna on Teemalauantai – joka viikko erilainen kattaus.

Teema on eri-ikäisten tiedefanien oma kanava. Tiedetorstai kokoaa yhteen iltaan uusimman kotimaisen ja ulkomaisen tiedeohjelmiston. Oppiminen ei ole Teemalla kielletty halu. Historianystävä löytää kanavalta paljon dokumenttisarjoja – niin Suomen kuin maailman historiaa. Nostalginen TV-arkisto poimii käsin suomalaisille merkittävät muistot ja persoonat uudelleen ihmeteltäviksi.

Yle Teema syntyi 2001 digi-tv:n lapsena. Kymmenessä vuodessa siitä on kasvanut katsojien arvostama laatukanava, joka tavoittaa viikoittain 2,5 miljoona suomalaista.

Mihin Teema uskoo? Teema arvostaa katsojan kykyä ymmärtää ja halua oivaltaa. Teeman katseluun käytetty aika on sen arvoista: Emme tuhlaa sinun aikaasi.