Hyppää pääsisältöön

Ajankohtaista

Kolme miestä seisoo satamassa polkupyöriensä kanssa, aurinko paistaa

Ylen vastuullisuus 2016

Ylen toiminnan vastuullisuus 2016

Miten Yle kantaa vastuuta toiminnassaan? Mitkä ovat toimintaperiaatteemme? Kuinka huolehdimme ympäristöstä? Tutustu Ylen toiminnan vastuullisuuteen ja vuoden 2016 lukuihin.

Näkökulma

Ismo Silvo: Yle, politiikka ja poliitikot

Julkaisujohtaja kirjoittaa Yle-lain uudistuksesta.

Ylen julkaisujohtaja kirjoittaa ajankohtaisesta keskustelusta liittyen Yle-lain uudistukseen. Ismo Silvo valottaa, millaisia hallintomalleja yleisradioyhtiöillä on muualla Euroopassa.

Marika Kecskeméti: Seinistä ja sisällöstä

Teeman ohjelmapäällikkö kirjoittaa uudesta kanavapaikasta.

Yle Teema & Fem aloittaa maanantaina 24.4.2017 ohjelmistonsa. Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti kirjoittaa uuden Teeman ohjelmistosta perinteisessä televisiossa ja uudella kanavalla Yle Areenassa.

Sisältöjen osto ja myynti

lovemilla

Onko sinulla ohjelmaidea?

Olemme kiinnostuneita uusista ohjelmaideoista.

Tahdomme tarjota suomalaisille parasta mahdollista sisältöä ja kehittää suomalaista audiovisuaalista osaamista yhä paremmaksi. Siksi ostamme suomalaisilta tekijöiltä radio- ja televisio-ohjelmaa sekä monimediaisia toteutuksia. Olemme aina kiinnostuneita uusista ohjelmaideoista. Jos sinulla on sellainen, katso tästä, ketä voit lähestyä!

Usein kysyttyä

Miten toimii Yle Areena?

Miten Yle Areena toimii? Miten löydän etsimäni? Kuinka katselen suoria tv-lähetyksiä? Miten tilaan radio-ohjelmia?

Tule Yleen töihin tai harjoitteluun

Sebastian Backman työpisteessään

Töihin Yleen?

Meillä työskentelee tuhansia median ammattilaisia.

Tarjoamme työmahdollisuuksia monipuolisiin media-alan tehtäviin eri puolilla Suomea. Työllistämme vuosittain tuhansia freelancereita. Meille voit hakea myös kesätöihin.

Kanavat ja palvelut

  • yle.fi
    yle.fi yle,yle.fi
  • Yle Areena -logo.
    Yle Areena -logo. yle areena logo
  • yle uutisten logo
    yle uutisten logo kanavalogot,logo,yle,yle uutiset
  • yle urheilun logo
    yle urheilun logo kanavalogot,logo,yle,yle urheilu
  • yle elävän arkiston logo
    yle elävän arkiston logo kanavalogot,logo,yle,yle elävä arkisto
  • Yle.fi/lapset
    Yle.fi/lapset kanavalogot,logo,yle,yle.fi/lapset
  • Yle TV1:n kanavalogo
    Yle TV1:n kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle tv1
  • Yle TV2:n kanavalogo
    Yle TV2:n kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle tv2
  • Yle Fem kanavalogo
    Yle Fem kanavalogo kanavalogo,logo,yle,yle fem
  • Yle Teeman kanavalogo
    Yle Teeman kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle teema
  • svenska yle
    svenska yle svenska yle
  • Yle oppiminen
    Yle oppiminen kanavalogot,logo,yle oppiminen,yleisradio
  • yle radio 1:n kanavalogo
    yle radio 1:n kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle radio1
  • yle radio suomen kanavalogo
    yle radio suomen kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle radio suomi
  • Yle Puheen kanavalogo
    Yle Puheen kanavalogo kanavalogot,logo,yle,yle puhe
  • Ylex:n kanavalogo
    Ylex:n kanavalogo kanavalogot,logo,yle,ylex
  • Yle Vegan logo
    Yle Vegan logo Kanavalogo,kanavalogot,logot,Yle Vega
  • yle x3m:n logo
    yle x3m:n logo kanavalogot,logo,yle,yle x3m