Tuloerot johtamassa jälleen luokkayhteiskuntaan
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Tuloerojen kasvu on palauttamassa Suomeen luokkayhteiskunnan. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Etelä-Karjala -instituutin johtaja Kalle Michelsen kertoo esimerkkinä, että vaurailla ihmisillä on mahdollisuus kuluttaa matkusteluun ja itsensä hoitamiseen, kun taas toisessa päässä yksi työ ei välttämättä riitä elämiseen.
Lisäksi hyvätuloisilla on varaa valita lapsilleen huippukoulut ja palvelut, kun taas pienituloiset ovat julkisten palvelujen varassa.
Michelsenin mukaan laman jälkeisestä talouden noususta ovat hyötyneet korkeasti koulutetut, suoraan työelämään päässeet ihmiset. Suorittavan työn tekijät ovat häviäjiä.
- He ovat kasvaneet vanhassa maailmassa, niin kuin Lappeenranta ja Imatra, missä ovat isot tehtaat ja isot työnantajat. Sitten, kun koko tehdas lopetetaan niin heillä ei ole tietä koulutukseen, he ovat sen verran vanhoja etteivät he pääse sinne vihreälle oksalle vaikka yrittäisivätkin.
Verotus lisää tuloerojen kasvua
Tuloerojen kasvuun on myös vaikuttanut vuonna 1993 toteutettu verouudistus, jonka myötä pääomatuloja alettiin verottaa suhteellisella veroprosentilla.
Ansiotulojen verotusta jatkettiin progressiivisena. Ansiotuloverotusta alhaisemmasta pääomaverotuksesta hyötyvät suurituloiset, joiden tuloista yhä suurempi osa tulee pääomatuloista.
Michelsenin arvion mukaan tuloerot kasvavat myös sukupuolten välillä. Esimerkiksi naisen euro jää edelleen euron alle. Myös ero eläkkeiden välillä dramatisoituu.
Tuloerojen kasvu voi olla uhka yhteiskuntarauhalle. Ääriliikkeiden heräämistä Michelsen näkee tällä hetkellä ainoastaan parlamentaarisen järjestelmän sisällä.
- Tuskin on yllätys, että perussuomalaiset menestyvät, hän sanoo.
YLE Etelä-Karjala