yle.fi


Olet tässä

Ammattikorkeakoulutuksen tarjontaa karsitaan

julkaistu 3.2.2010 klo 07:58, päivitetty 3.2.2010 klo 10:12

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Opetusministeriö odottaa korkeakoulujen esityksiä rakenteellisista uudistuksista. Esimerkiksi matkailualalla on yhä päällekkäistä koulutusta. Etelä-Karjalan isot matkailuinvestoinnit eivät auta, kun koulutusta aletaan karsia.

Ammattikorkeakouluilla ja paikallisilla päättäjillä on kiire sopia yhteistyöstä ja työnjaosta. Valtioneuvoston antama kahden vuoden määräaika on ummessa ja opetusministeriö odottaa korkeakoulujen esityksiä rakenteellisista uudistuksista tämän kuun puolivälissä.

Opetusministeriö on jo aiemmin kiinnittänyt huomioita esimerkiksi Saimaan ja Mikkelin ammattikorkeakoulun päällekkäiseen matkailualan koulutukseen. Saimaan ammattikorkeakoulun rehtori Anneli Pirttilä kertoo, että opetusministeriölle aiottiin ehdottaa Imatran keskittymistä hotelli- ja ravitsemuspalveluihin. Matkailupalvelujen opetus olisi siirtynyt Savonlinnaan.

- Etelä-Karjalan suuret matkailuinvestoinnit asettavat tämän ehdotuksen uuteen valoon. Täällä tarvitaan tulevaisuudessa paljon enemmän koulutettua matkailuhenkilökuntaa sanoo Pirttilä.

Opetusministeriön tavoitteena on edelleen koulujen määrän vähentäminen 18:aan nykyisestä 26:sta sekä päällekkäisyyksien ja pienten koulutusohjelmien karsiminen. Johtaja Hannu Siren opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksiköstä on sitä mieltä, että Etelä-Karjalan ei kannata pelkästään isojen matkailuinvestointien varjolla havitella lisää alan koulutusta.

- Teimme ison ennakointihankkeen, jossa arvioitiin koko maan matkailutarpeita. Siinä huomattiin, että meillä on matkailualan koulutusta toinen puoli liikaa.

Siren kannustaakin koulutuksessa entistä laajempaan ja monipuolisempaan alueelliseen yhteistyöhön.

- Yksi keskittyisi yhteen ja toinen toiseen ja huolehtisi sen osaamisen siirrosta vähän isommalla alueella kuin omassa maakunnassa. Se, mitä tähän mennessä on tehty on hyvää, mutta se ei ole tulevaisuuden kannalta riittävää, Siren toteaa.

YLE Etelä-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot