yle.fi


Olet tässä

Valtakunnan ainoa Korsuorkesteri juhlii 20-vuotista taivaltaan

julkaistu 4.2.2010 klo 14:07, päivitetty 5.2.2010 klo 13:19

Parikymmentä vuotta sitten kuin sattuman kautta syntynyt Korsuorkesteri juhlii juhlavuottaan sunnuntaina 7. helmikuuta Lappeenranta-salissa. Tänäkin vuonna yhtye tahkoaa pitkälti yli sata keikkaa.

Oli aika, jolloin Pekka Hartonen oli Korsuorkesterin solisti. Orkesteri oli palaamassa keikkamatkaltaan, ja he päättivät pysähtyä Kyyjärven Shellilla kahvilla ja nukkumistauolla.

Hartonen kysyi muutaman kaljan juoneena, Kyyjärven Shelliä kohti kiitävässä autossa, kuinka pitkä matka sinne Kyyjärvelle sitten on. Hetkeä myöhemmin auto pysähtyi, ja osa orkesterin väestä halusi käydä vedenheitolla.

Korsuorkesterin johtohahmo Pepe Kovanen kaivoi kartan esiin, ja Hartonen tivasi, että kuski katsoo kartasta. Kuski katsoo. Kovanen tutki karttaa ja sanoi 70 kilometriä. Hartonen sanoi, että niin niin, mutta minne.

- Siitä tapahtumasta on tullut lentävä vitsi, sanoo Kovanen, jonka johdolla Korsuorkesteri juhlii 20-vuotista uraansa tänä vuonna.

Esiintymisiä riittää vuodesta toiseen

Tarinoita Kovasella riittää, ja Korsuorkesterin pitkän uran aikana miehistökin on ehtinyt vaihtua useaan otteeseen. Kovanen on tämänhetkisestä miehistöstä ainoa alkuperäisjäsen.

- Alkuperäisjäsenten aikaan Illi Broman kantoi kuluneen kontrabasson treeneihin. Minun lisäksi se kontrabasso on vanhaa kalustoa, Kovanen naureskelee.

Yhtyeen riveissä elantonsa on tienannut yhteensä 25 muusikkoa. Vielä tänä päivänäkin yhtyeellä on 150 keikkaa vuodessa. Parhaimpina vuosina yhtye on tahkonnut jopa 240 esiintymisen verran.

- Jos jaksamme tehdä uskollisesti työtä tanssijoiden ja kuuntelijoiden korvien hyväksi, työtä riittää hamaan loppuun asti.

Korsuorkesteri syntyi kuin vahingossa

Korsuorkesterin perustaminen oli monen sattuman summa. Kovanen soitti parikymmentä vuotta sitten Korvenkylän hotelli Joutsenrannassa yhtyeensä kanssa kuukauden orkesterina.

Yhtenä iltana bändiltä kuitenkin udeltiin, voisiko yhtye soittaa jotain kuukauden orkesterin profiilista poikkeavaa. Samana päivänä Kovanen oli vieraillut paikallisessa musiikkiliikkeessä, ja hänen silmiinsä osui sota-ajan lauluja -nuottialbumi.

- Sen albumin nähtyäni silmiini piirtyi idea sota-ajan laulujen soittamisesta. Päätimme kokeilla ja soittaa yhden setin, Kovanen kertoo.

Loppu onkin historiaa. Vaikka sota-ajan laulujen soitto piti olla kokeilu, ihmisten reaktiot ensimmäisen keikan jälkeen poikivat lisäesiintymisiä.

- Tajusimme, että tilausta on. Muun muassa Persialahden sota ja Estonia herättivät ihmisissä surumielisyyttä, Kovanen sanoo.

Isänmaallisuus ja sotilaspuvut yhtyeen valttikortteja

Sotilaspuvuissa esiintyvän orkesterin ideologia on näkyvä. Isänmaallisuudesta ja sotaveteraanien kunnioituksesta puhuva Kovanen arvostaa esiintymisiä sotaveteraaneille.

- Heille esiintyminen on ollut mieleenpainuvaa. Mieleenpainuvaa on ollut myös se, että teimme edellisen levymme The Beatlesin studiolla, Abbey Roadilla.

Hyvien muistojen lisäksi uralla on myös ollut ikäviäkin kokemuksia. Tuoreimmaksi Kovanen nostaa erään ruotsinlaivalla soitetun keikan.

- Siellä oli umpiruotsalaisia, jotka eivät ymmärtäneet pätkääkään tätä meidän juttua. Se oli karmein kokemus, Kovanen toteaa.

Korsuorkesterin treenikämpän 70 soittimellaan vuorannut Kovanen jää eläkkeelle neljän vuoden päästä, mutta se ei välttämättä tiedä Korsuorkesterin uran loppua.

- Se on korkeamman käressä, toteaa Korsuorkesterin johtohahmo.

Korsuorkesterin juhlakonsertti sunnuntaina 7. helmikuuta Lappeenranta-salissa kello 19.00.

YLE Etelä-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot