yle.fi


Olet tässä

Suurimmat alukset seilaavat nykyisin netissä

julkaistu 7.4.2010 klo 15:53, päivitetty 7.4.2010 klo 17:04

Suomalainen kauppalaivasto on kutistunut murto-osaan 60-70 -luvun huippuvuosista. Kuopiolainen Timo Sylvänne seilasi tuolloin lukuisissa kauppalaivoissa ja on sittemmin koonnut mennyttä maailmaa kuvina ja tarinoina internettiin. Radiosähköttäjän työ oli Sylvänteen mukaan poikamiehen ihanneammatti, kunhan kesti kuukausia merillä.

Timo Sylvänne työskenteli radiosähköttäjänä eli kipinänä 70-luvun alussa. Hän muistelee merimiesvuosiaan lämmöllä.

- Oli se hieno ammatti, Henry Nielsenin laivoilla mentiin maailmaa ympäri. Tekniikka kehittyi silloin ja radioliikenne ei ollut enää niin stressaavaa. Alkuaikoina Suomen radioasemaa ei kuulunut viikkoon ja merillä odoteltiin tietoa lastausasemasta.

Yhteydenpitoa hoidettiin Sylvänteen mukaan suurilla, jääkaapin kokoisilla radiolaitteilla.

- Silloin soiteltiin lyhytaalloilla ja joskus piti kyttäillä yötäpäivää, että milloin kuuluu Suomeen.

Kaikista ei ollut merimiehiksi

Sylvänne muistelee, etteivät kaikki sopeutuneet merimiehen elämään.

- Lentomatkatkin saattoivat kestää monta vuorokautta ja jo se oli monelle vaikeaa. Se vaatii omanlaisensa ihmisen.

Tankkipaateissa työskentely tarkoitti sitä, että merillä oltiin kuukausia yhteen putkeen. Kuivalastilaivat taas saattoivat seisoa satamassa pitkänkin ajan.

- Niiden kanssa oltiin kuukausi ankkurissa ja toinen satamassa. Ikävissä satamissa oli rasittavaa olla, siellä oli pölyistä ja likaista ja odoteltiin vaan, että milloin päästään pois.

Mennytä maailmaa kerätään nettiin

Suomalaiseen merenkulun historiaan voi tutustua Timo Sylvänteen ylläpitämällä sivustolla aanimeri.fi. Nettisivuston perustaminen oli hänelle luonnollinen tapa levittää kuvia ja tarinoita menneiltä ajoilta.

- Jo merellä ollessani kirjoittelin mm. omia uutisia laivaporukoille. Sivustolla on nyt lähemmäs 1000 kuvaa ja lisää on tulossa, sillä vanhat kollegat ovat innostuneet kaivelemaan omia arkistojaan.

Samankaltaisia sivustoja löytyy internetistä paljon, Sylvänne pitää dokumenttien keräämistä tärkeänä.

- Nämä ovat menneen maailman kuvia. Tramppiliikenne siinä muodossaan oli meidän nuoruuttamme, mutta se katosi 80- ja 90- lukujen taitteessa.

YLE Etelä-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot