Tiilikainen toivoo eripuraisuuden ja kyräilyn olevan keskustassa historiaa
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Keskustan ruokolahtelainen kansanedustaja Kimmo Tiilikainen uskoo uuden puoluejohdon pystyvän aikaisempaa parempaan tiimityöhön. Puolueessa on hänen mukaansa nyt helpompi hengittää.
Viikonlopun puoluekokouksen tuloksena entisestä puoluejohdosta jäljelle jäi ainoastaan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala. Kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen mukaan henkilövalinnat menivät kohdalleen.
- Nyt keskustalla on se odotettu uusi alku. Meidän kenttäväki oli saanut entisestä menosta tarpeekseen, Tiilikainen toteaa.
Viime vuosina ryöpytyksen kohteena ollut Keskusta pääsee Tiilikaisen mukaan aloittamaan nyt puhtaalta pöydältä. Hän pitää erityisesti puheenjohtaja Mari Kiviniemeä, puoluesihteeri Timo Laanista sekä varapuheenjohtaja Timo Kaunistoa hyvin tiimiin pelaavana joukkona, joka pystyy tuomaan puolueen ohjelmaa esille.
Varapuheenjohtajat Puumala ja Annika Saarikko ovat Tiilikaisen mukaan tulevaisuuden lupauksia, joilta voi odottaa uusia ideoita ja tuoreutta.
- Uskon, että uusi johto tulee työskentelemään tiiminä aivan eri tahtiin kuin aikaisemmin.
- Nyt meillä on entistä vahvempi johto. Tällä joukolla on myös kyky yhdistää. Eripuraisuus ja kyräily ovat toivottavasti takana, Tiilikainen jatkaa.
Tiilikainen huomaa puolueensa muuttuneen jo viikonlopun aikana.
- Keskustassa on helpompi hengittää. Meille paistaa aurinko. Meidän ei tarvitse kulkea pää kallellaan vaan voimme katsoa tulevaisuuteen ja lähteä toteuttamaan ohjelmiamme.
Kiviniemestä napakka pääministeri
Kimmo Tiilikainen luonnehtii puheenjohtajaksi valittua Mari Kiviniemeä asiakeskeiseksi, kuuntelevaksi ja päämäärätietoiseksi henkilöksi.
- Uskon, että hänestä tulee napakka pääministeri tähän maahan.
Oman ministeripestinsä spekulointia Tiilikainen pitää ennenaikaisena.
- Kiviniemi on sanonut käyvänsä keskustelut eri ministereiden kanssa. Hän haluaa, että kaikki ministerit ovat ehdolla myös seuraavissa vaaleissa. Jos Kiviniemi tekee muutoksia hallitukseen, se on yksin hänen päätettävissään.
Mikäli kutsu ministeriksi käy, on Tiilikaisen vastaus:
- Tietenkin.
YLE Etelä-Karjala