yle.fi


Olet tässä

Ukkosvahinkojen korjaukset kestävät kuukausia

julkaistu 30.7.2010 klo 06:43, päivitetty 30.7.2010 klo 16:54

Ilmakuvaa Simpeleeltä Asta-myrskyn jälkeen.

Etelä-Karjalan pahimmat myrskytuhot keskittyvät Ruokolahdelle ja Rautjärvelle. Parikkalan Valon alueella tuhansia talouksia on vieläkin sähköittä. Metsää on kaatunut satojen hehtaarien alueelta.

Raivaustyöt tulevat jatkumaan koko viikonlopun.

Parikkalan Valon käyttöpäällikön Olli Mattilan mukaan ukkosrintama on aiheuttanut myös laajaa aineellista vahinkoa Rautjärvellä. Ukkonen on muun muassa irrottanut kattoja, ja kaatanut puita sähkölinjoille ja teille.

Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan seudulla on kaatunut yli 120 hehtaaria metsää. Tuhoalueita, joilta on kaikki puut kaatuneet, on löytynyt yli 600 hehtaaria. Nämä alueet vaativat myrskypuiden korjuun jälkeen uudistamisen.

- Rautjärven aseman seudun, Miettilän ja Laikon kohdalla jälki on todella hirveää. Puuta on poikki joka suuntaan, sanoo palopäällikkö Arto Mäkelä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Ei henkilövahinkoja

Henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty. Pelastustoimelle tärkeintä on ihmisistä huolehtiminen.

- Ihmiset ja eläimet ovat ensisijaisia ja omaisuus tulee vasta sen jälkeen, Arto Mäkelä sanoo.

Tuhoja on raivaamassa kymmeniä henkilöitä muun muassa pelastuslaitokselta ja metsänhoitoyhdistyksistä. Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen kenttäpäällikkö Simo Saarela arvioi, että tiet saadaan raivattua auki viikonlopun aikana, mutta tuhojen korjaaminen voi kestää useita kuukausia.

Pelastustoimelta 15 pelastusyksikköä työskentelee korjatakseen myrskyn tuhoja ja metsänhoitoyhdistys avaa teitä viiden hakkuukoneen ja viiden metsurin voimin. Saarelan mukaan metsän raivaaminen venyy syksyyn, koska henkilöstöä ja kalustoa ei ole saatu.

Ongelmia teillä ja rautateillä

Kuutostie on ollut suljettuna Parikkalan ja Rautjärven Simpeleen välillä tielle kaatuneiden puiden vuoksi. Liikenne sujuu nyt normaalisti.

Myös junaliikenteessä on ongelmia. Imatran ja Parikkalan väliset rataosuudet korvataan bussikuljetuksilla. Radalla on kaatuneita puita, ja ukkonen on rikkonut liikenteenohjauksen laitteita Parikkalassa ja Rautjärvellä. Raivaus- ja korjaustyöt vievät koko päivän.

Rata Joensuuhun on poikki vuorokauden, sanoo sähkörataosaston vastaava työnjohtaja Vesa Rouhiainen.

Johtokeskus Lappeenrannassa

Myös Lappeenrannan alueella oli alkuyöstä pahimmillaan 1 800 taloutta ilman sähköä. Sähkölinjojen päälle kaatuneet puut ja särkynyt jakelumuuntaja katkoivat sähköjä.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos on poikkeuksellisesti perustanut johtokeskuksen Lappeenrantaan, josta ohjataan vahinkojen korjaamista.

YLE Etelä-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot