Yliopistoon ilman pääsykoetta
Kuva: YLE Etelä-Karjala
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Yliopistoon voi päästä tutkinto-opiskelijaksi ilman pääsykoetta. Tänä syksynä Itä-Suomen yliopistossa aloittaa joukko oikeustieteen opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa Imatralla. Etelä-Karjalan kesäyliopistossa opiskelleet saivat tutkinto-oikeuden kolmen vuoden opintosuoritusten jälkeen.
Koulutussuunnittelija Ritva Oravuo kertoo, että avoin yliopisto-opiskelu on monelle hyvä vaihtoehto.
-Parasta tässä tietysti on se, että tähän voi osallistua sellaisetkin henkilöt, joilla ei ole esimerkiksi ylioppilastutkintoa. Tai jos kokee, että on liian iso kynnys lähteä pääsykokeisiin. Tai ovat käyneet pääsykokeissa, mutta ovet eivät auenneet sitä kautta.
Kesäyliopistossa pääsee heti opiskelemaan, joten se sopii myös sellaiselle henkilölle, joka ei voi kokonaan irrottautua perheen tai työn takia kokopäiväiseksi opiskelijaksi, kertoo Oravuo.
Väylän kautta avoimesta yliopistosta yliopistoon tutkintoa suorittamaan hakeutuminen kasvattaa suosiotaan pikkuhiljaa.
- Aikuisväestö tuntee avoimen yliopiston tarjoaman oikotien jo melko hyvin, mutta nuoriso ei ole vielä löytänyt tätä mahdollisuutta kiertää pääsykokeet, Oravuo harmittelee.
Etelä-Karjalan kesäyliopiston kautta voi pyrkiä tutkinto-opintoihin mm. oikeustieteessä, kasvatustieteissä ja terveyshallintotieteissä. Ovet yliopistoon voivat aueta jo parissa vuodessa. Kaikki riippuu omasta aktiivisuudesta.
Oikealla asenteella opiskelemaan
Työn, perheen, harrastusten ja yliopisto-opintojen yhteensovittaminen ei aina ole yksinkertaista, mutta oikealla asenteella kaiken saa sujumaan.
- Jonkin verran se vaatii aikataulutusta, mutta pitää kuitenkin muistaa, että opiskelu on hyvä harrastus. Ei pidä tehdä siitä liian vakavaa asiaa itelleen. Ensin on muu elämä ja opiskelu kulkee siinä rinnalla, sanoo iamtralainen avoimen yliopsiton opiskeilja Juha Similä.
Aikuisena opiskeluun voi olla monia syitä. Toiselle se on vain harrastus, toinen pyrkii opintojen kautta uralla eteenpäin. Aikuisopiskelu voi myös olla piristävä vaihtoehto arjelle ja työlle.
- Vero-oikeus on minulla loistoesimerkki siitä, että ennen ajattelin, ettei tämä voi kiinnostaa, tämä on niin kuivaa ja kauheaa ja hirveää. Sitten siellä luennolla sain ahaa elämyksen, että vau tämähän on siistiä, kuvailee opiskelun hyviä puolia lappeenrantalainen opiskelija Minna Keränen-Kultanen.
YLE Etelä-Karjala