yle.fi


Olet tässä

Katastrofista kerrottava myös lapsille

julkaistu 15.3.2011 klo 16:31

Kuva: YLE / Juha-Pekka Inkinen

Lapset saavat median kautta tietoa Japanin katastrofista, joten on tärkeää, että vanhemmat selittävät asiaa heille. Missään nimessä ei tule teeskennellä, että mitään ei olisi tapahtunut, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Irmeli Henttonen.

Japanin tsunamista, maanjäristyksestä ja ydinonnettomuudesta tulvii tietoa tiedotusvälineistä. Osan siitä tiedosta saavat myös lapset.

- Lisäksi aikuiset puhuvat siitä, joten on tärkeää antaa myös lapsille oikeaa tietoa, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Irmeli Henttonen.

Tätä tietoa jaettaessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon lapsen ikä.

- Koululaisten kanssa voi jo puhua maanjäristyksestä ja radioaktiivisuudesta. Näitä sanoja voi varmaan käyttää jo alle kouluikäistenkin kanssa, mutta kieltä on syytä sovittaa lapsen ymmärryskykyyn.

Jo varsin nuoria on syytä auttaa ymmärtämään katastrofia.

- Jo kolmevuotiaasta saakka sanallista selvitystä tarvitaan, Henttonen kertoo.

Rauhoittelu tärkeää

Pahinta lapsen kannalta on epätietoisuus.

- Kaikkein hankalinta on se, että tietää, että jotain on tapahtunut, muttei tiedä mitä se on, Henttonen pohtii.

Luonnonmullistusten kuvailu lapselle saattaa pelästyttää herkästi. Tyynnyttely on tärkeää.

- On tärkeä kertoa rauhoittavia asioita. Kuten, ettei Suomessa ole koskaan tapahtunut vastaavia maanjäristyksiä, eikä tsunamia.

Karttapallo esiin

Myös etäisyys puhutulle tuhoalueelle on hyvä konkretisoida.

- Vaikka karttapallon avulla näyttäen. Esimerkiksi Japani on kaukana ja lapsi yleensä on huolissaan siitä, mitä lähellä tapahtuu.

Henttonen uskoo, että Japanin tsunamin kaltainen tilanne on hyvä paikka antaa yhteisvastuukasvatusta

- On myös tärkeää selvittää, että muut sitten auttavat. Että heille lähetetään apua, Henttonen sanoo.

YLE Etelä-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot