Valtuustoaloitteita ruuhkaksi asti
Lappeenrannassa valtuustoaloitteiden määrä on kuntaliitoksen jälkeen selvästi lisääntynyt. Parhaimmillaaan yli puolet kokouksen asioista on valtuutettujen tekemiä aloitteita.
Tähän mennessä Lappeenrannan kaupunginvaltuutetut ovat jättäneet kolmisenkymmentä aloitetta, kun viime vuonna Lappeenrannassa tehtiin koko vuonna yhdeksän valtuustoaloitetta. Neljä vuotta sitten valtuustokauden ensimmäisenä vuonna aloitteita tehtiin kymmenkunta.
Hallintoa aloitteet kuormittavat huomattavasti. Lappeenrannan kaupunginsihteerin Juha Willbergin mukaan aloitteiden määrä liittyy selvästi kuntaliitoksen vuoksi kasvaneen valtuuston kokoon.
- Ehkä tässä on uusi kulttuurinmuutos. Uudet valtuutetut saavat aloitteilla julkisuutta ja asian vireille. Tämä on kuitenkin äärimmäisen raskas ja byrokraattinen tapa, ja tätä koneistoa pitäisi käyttää vain isoissa asioissa, sanoo Willberg.
Aloite saa julkisuutta
Muutamat valtuutetut harrastavat aloitteiden tekemistä. Kolmasosan aloitteista on tehnyt perussuomalaisten valtuutettu Satu Virtala. Virtala on tehnyt aloitteita mm. toimeentuloasiakkuuksien vähentämisestä yrittäjyyden tukemisella, kehitysvammaisten lasten tilapäishoidon järjestämisestä ja kaupungin betonirakennusten koristelemisesta graffiteilla.
- Olen huomannut, että aloite on hyvä keino yrittää vaikuttaa, koska se tulee julkisesti tiedoksi. Julkisuus yleensä auttaa sitä aloitetta, toteaa Virtala.
- Ehkä semmonen tunne on jossain vaiheessa tullut, että vähän turhan paljon niitä aloitteita olen tehnyt. Joku saattaa vähän pyöritellä päätä niille.
Toisen kolmanneksen aloitteista ovat tehneet valtuuston joutsenolaiset valtuutetut. Tänä vuonna tehdyissä aloitteissa on käsitelty mm. kuntoladun valaistusta Joutsenossa, betonirakennusten koristelua graffitein ja katukylttien avaamista mainoksille.
- Monet aloitteissa käsitellyistä asioista hoituisivat nopeammin puhelinsoitolla toimialajohtajalle, huomauttaa kaupunginsihteeri Juha Willberg.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Voisalmen päivätoimintakeskuksen korjaukselle kiire
Päivätoimintakeskuksen ulkoseinässä ja alapohjassa on havaittu terveydelle haitallisia kosteusvaurioita. Kiireelliset korjaustyöt tehdään tänä vuonna.
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.