Ensimmäiset varhaisperunat nousevat nyt
Mikkelin Heinälahdessa nostetaan kevään ensimmäisiä, lattialämmityskaapeleiden voimalla kasvaneita varhaisperunoita. Torikaupassa herkkuja pääsee maistelemaan 12 euron litrahinnalla.
Mikkelin Heinälahdessa nostetaan kevään ensimmäisiä, lattialämmityskaapeleiden voimalla kasvaneita varhaisperunoita. Torikaupassa herkkuja pääsee maistelemaan 12 euron litrahinnalla.
Takana 60 vuotta kansan monitoimi-viihdyttäjänä, kymmeniä tuhansia kilometrejä auton ratissa, ei viinaa eikä tupakkaa. Näistä on kansantaiteilija Kauko-Antero Ikonen tehty.
Orin kasvattajalla ja osaomistajalla Pekka Luukkosella on lämpimät muistot Tukholman legendaarisesta kilpailusta. Luukkosen valmentama Rick juoksi aikoinaan kisan kolmanneksi Suomen kaikkien aikojen toiseksi nopeimmalla km-ajalla 19,6.
- Katso miten söpö, kuuluu joskus jäähallissa. En tiedä puhuvatko ne kypärästä vai minusta, sanoo kukkamaskimies Olli-Pekka Kinnunen.
Takana 60 vuotta kansan monitoimi-viihdyttäjänä, kymmeniä tuhansia kilometrejä auton ratissa, ei viinaa eikä tupakkaa. Näistä on kansantaiteilija Kauko-Antero Ikonen tehty.
Polkupyörän käyttöä liikennevälineenä tulisi rohkaista lapsesta alkaen. Jos lapsi ajaa koulumatkansa polkupyörällä autokyydin tai mopon asemesta, voi tapa säilyä myös työpaikkaliikenteessä. Kevyellä liikenteellä on sijansa myös esimerkiksi Savonlinnan liikenneturvallisuussuunnitelmassa.
Rautatie Savonlinnan läpi on taas yhtenäinen. Yhteys katkesi talvella, kun rautatietä ryhdyttiin siirtämään uudelle, ohikulkutietä myötäilevälle linjalle. Nyt uusi rataosa on jo kiskotettu ja sitä viimeistellään. Henkilöliikennettä Savonlinnan keskustaan joudutaan odottamaan vielä kolmisen viikkoa.
Mikkelin Heinälahdessa nostetaan kevään ensimmäisiä, lattialämmityskaapeleiden voimalla kasvaneita varhaisperunoita. Torikaupassa herkkuja pääsee maistelemaan 12 euron litrahinnalla.
- Katso miten söpö, kuuluu joskus jäähallissa. En tiedä puhuvatko ne kypärästä vai minusta, sanoo kukkamaskimies Olli-Pekka Kinnunen.
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Kuopio-Savonlinna-laivareitille tavoitellaan tänä kesänä 4000 matkustajaa. Laivayhtiön mukaan ennakkovarauksia on tehty varsin hyvin ja risteilyjen yhteyteen on kehitetty myös oheisohjelmaa ja -retkiä.
Orin kasvattajalla ja osaomistajalla Pekka Luukkosella on lämpimät muistot Tukholman legendaarisesta kilpailusta. Luukkosen valmentama Rick juoksi aikoinaan kisan kolmanneksi Suomen kaikkien aikojen toiseksi nopeimmalla km-ajalla 19,6.
Itä-Suomen ensimmäinen ja Suomen viides Ikea avasi ovensa torstaina ilman ruuhkia. Ikea ja sen kylkeen pian valmistuva kauppakeskus Ikano kampeavat kaupan painopistettä Kuopion etelälaidalle. Kuopion keskustan vetovoimaan uskotaan silti.
Savonlinnan seudun asukkaat kokevat suurimmiksi liikenneturvallisuusongelmiksi autoilijoiden mutta myös muiden liikkujien asenteet liikenteessä. Myös päihtyneet kuskit aiheuttavat huolta.
Pieksämäellä on sovitettu englantilainen mittaristo Suomen vanhus- ja vammaispalveluita arvioimaan. Työkalusta odotetaan apua esimerkiksi palveluiden kilpailuttamiseen.
Jos ilmassa surraa helikopteri pienellä alueella edestakaisin, ei pidä hämmentyä. Kyseessä on todennäköisesti malmin etsintälento.
Perustaja luopuu kaikesta Tokmanni-omistuksestaan, kun halpakauppaketju myydään Nordic Capitalille.
Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampusta kehitetään taito- ja taideaineiden ja erityisesti ilmaisutaidon opetuksen ja tutkimuksen tyyssijana. Opetus- ja kulttuuriministeriö linjasi, että opettajankoulutusta annetaan kahdella kampuksella ja osoitti tarkoitukseen kaksi miljoona euroa lisärahoitusta vuodessa. Kampusta tukee myös Savonlinnan seutu lahjoitusprofessuureilla. Sisältöihin saadaan tukea Savonlinnan Oopperajuhlilta.
Tiimin tukipalvelut turvataan. Tavoitteena murtautuminen kansainvälisille areenoille.
Yhä useampi kestopäällystetty tie joudutaan tilkkutäkkipaikkaamaan.
Työmatkapyöräily käy kuntolenkistä, kun hyppää satulaan useana aamuna viikossa. Oikeat pyörän säädöt säästävät nilkkoja ja selkää takamuksen lisäksi.
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Otavan opisto Mikkelissä on tarjonnut maahanmuuttajille säännöllistä peruskouluopetusta lähes kymmenen vuotta. Siitä on saatu hyviä kokemuksia.
Lehmien laidunkausi on alkanut taas tältä kesältä. Laitumella lehmä notkistuu ja virkistyy.
Koululaisten leipä on tiukassa Metsämuseo Luston pettupajoissa. Jauhojen raaka-aine pitää irrottaa puusta ja jalostaa leivän jatkeeksi. Työvaiheita on monia ja monet niistä raskaita, kuten isojen pöllien kuoriminen ja käsikivillä jauhaminen.
Olavinlinnan kunnostustöihin on esitetty määrärahaa hallituksen lisäbudjettiesityksessä. Valtiovarainministeriön pohjaesitykseen lisättiin Olavinlinnan osalle 300 000 euroa, jolla korjataan keittiön asbestiongelmia.
Lämmin talvi näkyy yhtiön tuloksessa. ESE-konserni maksaa omistajalleen Mikkelin kaupungille vähän yli 4 miljoonaa euroa osinkoina ja lainan korkoina. Osingon osuus on lähes 2,9 miljoonaa.
Sulkavalainen yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Kari Partanen on harmissaan, että alueellisten puhelinyhtiöiden rahat paloivat maailmalla maakunnallisen kuituverkon sijasta.
Osuuskunnan luottamuslauseesta huolimatta yhtiö joutuu muuttamaan hallintorakennettaan. Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä tulee olemaan jatkossa eri hallitus.
Laskennassa otettiin huomioon luottamushenkilöiden kulut. Matkakustannukset suurin menoerä.
Ensiharvennusten pienpuuta palaa eniten. Kantojen osuus hakkeesta on 5 prosenttia.
Itä-Suomen osuus kehittämishankkeiden rahoista on vain 1,5 prosenttia. Suomen maanteiden liikenteestä 12,5 % ajetaan Itä-Suomessa.
Ennätysvilkas osuuskuntakokous myönsi yhtiön hallitukselle ja toimivalle johdolle luottamuslauseen äänin 365 - 138. Jäsenen vaatimaa erityistilintarkastusta ei tehdä, mutta yhtiö laatii uuden omistajastrategian syksyyn mennessä.
Osuuskunnan jäsen vaatii erityistilintarkastusta ja hallituksen aseman selvittämistä. Taustalla on yhtiön historiallisen suuret tappiot, jotka syntyivät liiketoiminnan laajentumisesta.
Maakuntajohtaja Matti Viialaisen mielestä tuulivoiman rakentamisessa on mopo karkaamassa käsistä. Hankkeita on paljon vireillä, mutta kaavoitus puuttuu.
Kahdeksasluokkalaiset tekivät laajan taideprojektin ja neljän esityksen sarjan, jossa aiheena olivat 60- ja 70-luvut.
Etelä-Savossa uskotaan, että mahdollisuudet Parikkalan rajanylityspaikan avaamiseksi kansainväliselle liikenteelle ovat aiempaa paremmat. Venäjän puolella aloitettaneen rajalle johtavan tien rakentaminen vielä tämän vuoden puolella.
Etelä-Savon vuoden kyläksi on nimetty Kerimäen Anttola. Etelä-Savon maakuntahallitus valitsi vuoden kylän Järvi-Suomen kylät -yhdistyksen esityksestä.
Avoin keskustelu ja asioiden perusteellinen tutkiminen on hyvä pohja yhteistoiminnalle. Olkoon sitten kysymyksessä poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenluettelot kuin paikallisten yhdistysten jäsentenväliset kahinatkin.
Oikeusministeriö on lakkauttamassa Etelä-Savon ulosottoviraston toimipaikat maaseudulta. Sulkemista perustellaan muun muassa vähäisillä asiakasmäärillä.
Pohjois- ja Itä- Suomen tulevaisuutta miettivä työryhmä pitää rautatietä Suomesta Jäämerelle historiallisena mahdollisuutena. Työryhmä haluaa hallitukselta selkeän kannanoton hankkeen tärkeydestä erityisesti Pohjois-Suomelle, mutta myös koko maalle.
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Mikkelissä valtion virastotalokorttelin energiansäästöprojektin. Tavoitteena on sähkönkulutuksen alentaminen toimistorakennuksissa kansainvälisten sopimusten mukaisesti 9 prosentilla vuoteen 2016 mennessä.
Mikkelin Rantakylään on rakennettu uusi ulkosählykenttä entisen kentän päälle. Vanhat vanerilaidat purettiin ja pinnoite uusittiin.
Näkösyvyydestä kiinnostuneet pääsevät tänään koulutukseen Joroisissa. Seurakuntamajalla käydään illalla läpi näkösyvyyden mittauksen perusasiat ja sitä harjoitellaan käytännössä.
Museoviraston toiminnassa puhaltavat kokonaan uudet tuulet. Esimerkiksi arkeologisia kenttätöitä ei enää hoideta pelkästään viraston sisällä.
Pelastuslaitos käytti kameraa apuna koiran pelastamiseksi. Operaatio kesti useita tunteja.
Satamalahden suunnittelussa voitaisiin toteuttaa kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun ideaa.
Pahoista allergiaoireista kärsiviä on tänä keväänä todella paljon. Sairaalahoitoon potilaita ei ole vielä tarvinnut ottaa Mikkelissä.
Näyttely tuo esille rasismin, vainon ja etnisten suhteiden ongelmallisuutta. Suomesta näyttely lähtee kierrokselle muualle Eurooppaan.
Saimaalta on jo poimittu talteen verkkoja kielletyiltä kuuttien elinalueilta.
Mikkelin Kiiskinmäestä toissapäivänä löytyneen sodanaikaisen lentopommin jäänteitä tutkitaan tarkemmin ensi viikolla. Pommi tuhottiin Karkialammen varuskunta-alueella keskiviikkoiltana.
Eläinsuojeluvalvonnat työllistävät eniten. Vakaviakin eläimienpitorikkeitä tulee vastaan.
Määrä on historiallisen suuri. Merkityillä kalanpoikasilla tutkitaan kalojen liikkumista ja kasvua.
Suur-Savon Sähkö on kehittämässä sähkönjakelun älyverkkoa. Kehitysjohtaja Juha Lohjala kertoo, että Suur-Savon Sähkö on lähiaikoina ottamassa Suomenniemellä käyttöön neljän asiakkaan koeverkkoa.