Suur-Savon Sähkö ja ESE yhdistymässä
Fuusiomalli on muuttunut ja tarkentunut valmistelujen eri vaiheissa. Tuoreimman esityksen mukaan sekä Mikkeli että muut kunnat omistaisivat 45 prosenttia perustettavasta yhtiöstä.
Kuva: YLE
Etelä-Savoon on syntymässä maakunnallisesti omistettu energiayhtiö. Jättimäisessä operaatiossa sähköyhtiöiden omistajat rahastaisivat noin 200 miljoonaa euroa. Sähköverkot on tarkoitus säilyttää erillisenä. E.ON-vaihtoehdosta on luovuttu, mutta ulkopuolista sijoittajaa saatetaan vielä tarvita.
Fuusioyhtiö numeroina
* Liikevaihto 151 miljoonaa euroa
* 353 työntekijää
* 124 738 asiakasta
* Yritysjärjestelyn kokonaisarvo 457 miljoonaa euroa
Vuosikymmeniä kaavailtu kahden eteläsavolaisen energiayhtiön fuusio nytkähti eteenpäin perjantaina, kun yhtiöiden hallitukset esittelivät fuusiosuunnitelman. Esitys lähtee kierrokselle omistajille viimeistään tammikuussa.
– Tavoitteena on elinkelpoinen ja kehittyvä kuntaomisteinen energiayhtiö, Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtaja Juhani Alanen perustelee.
Suur-Savon Sähköstä kunnat omistavat 57, Suur-Savon Energiasäätiö reilut 20 ja muut yhteisöt ja yksityiset reilut 20 prosenttia.
Etelä-Savon Energian omistaa Mikkelin kaupunki yksin. Mikkeli on myös Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja reilun 10 prosentin osuudella.
Suur-Savon Sähkön arvoksi on arvioitu 273 ja ESE:n 184 miljoonaa euroa. Uusi perustettava yhtiö ostaa yhtiöiden osakkeet, ja kuntaomistajat sitoutuvat käyttämään 70–75 prosenttia rahoista uuteen yhtiöön.
Uuden yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2011 alusta. Yhtiöllä olisi omaa pääomaa 205 miljoonaa ja velkaa 183 miljoonaa euroa.
Suur-Savon Energiasäätiön roolista on kiistelty. Se on ratkaistu niin, että säätiö siirtyy omistajasta rahoittajaksi. Säätiö siirtää 68 miljoonan omaisuutensa yhtiöön taseeseen omapääomaehtoiseksi lainaksi.
– Säätiölle maksetaan lainasta ennalta sovittua korkoa, Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Perttu Rinta sanoo.
Ulkopuolinen osakas vielä haussa
Nykyisten yhtiöiden osakkaat saavat tarjouskirjeen uudelta yhtiöltä ensi vuoden aikana. Suur-Savon Sähkön osakekirjan hinnaksi on laskettu 3 911 euroa.
Kunnat sijoittavat 70–75 prosenttia takaisin uuteen yhtiöön. Suur-Savon Sähkön yksityisillä ja yhteisöomistajille on mahdollisuus sijoittaa osa rahoista uuteen yhtiöön. Muille kuin kuntaomistajille on varattu 20 prosentin osuus uudesta yhtiöstä.
Rahoitusneuvottelut ulkopuolisesta rahoittajasta käynnistyvät vasta ensi vuoden puolella.
– Rahoitustarve tiedetään vasta myöhemmin. Tarkoitus on löytää institutionaalinen sijoittaja, joka ei ole mukana operatiivisessa toiminnassa, työryhmän mikkeliläinen jäsen, yrittäjä Jyrki Peltonen kertoo.
YLE Etelä-Savo