yle.fi


Olet tässä

Etelä-Savosta halutaan tuulivoiman tekijöitä

julkaistu 19.1.2010 klo 05:58, päivitetty 20.1.2010 klo 11:47
Nainen työskentelee Fibrocomilta.

Mikkeliläinen Fibrocom on yksi tuulivoimalan osien valmistuksesta kiinnostuneista yrityksistä.

Kuva: YLE / Ahti Koskinen

Tuulivoimaloita valmistava WinWind Oy etsii uusia yhteistyökumppaneita Etelä-Savosta. Yhtiö aikoo lisätä tuotantoaan huomattavasti.

WinWind järjesti tiistaina Mikkelissä toimintansa esittelytilaisuuden, johon oli ilmoittautunut edustajia yli seitsemästäkymmenestä yrityksestä. Vuonna 2000 perustettu WinWind Oy valmistaa ja toimittaa yhden ja kolmen megawatin tuulivoimaloita, jotka perustuvat matalakierrosteknologiaan.

Yhtiö on kiinnostunut yrityksistä, jotka ovat valmiita tuottamaan sille osia ja palveluja, kertoo hankintapäällikkö Pekka Virta.

- Haluttas kartottaa, löytyiskö tältä seudulta sellaista klusterin tyyppistä tai tämmöistä verkostoitumista. Tietty yritys osaa jotain ja toinen jotain toista ja niitä yhdistelemällä löytyis tämmöinen kumppanuus.

Etelä-Savossa on jo tekijöitä

Jo nyt monessa itäsuomalaisyrityksessä valmistetaan osia tuulivoimaloihin. Esimerkiksi pieksämäkeläinen Ekin Muovi on lisännyt väkeä voimaloiden yleistyessä. Kiinnostusta tuotantoa kohtaan on myös muilla.

Mikkeliläisessä Fibrocomissa valmistetaan itse kehitetyllä ontelokomposiittitekniikalla osia muun muassa matkustajajuniin. Yrityksessä on kiinnostusta päästä mukaan myös tuulivoimaloiden rakentamiseen.

- Tuulivoima on kasvava alue ja tää meidän teknologia, uskon että sitä voidaan soveltaa sille alueelle, kertoo Fibrocomin toimitusjohtaja Mauri Laitinen.

YLE Etelä-Savo

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot