Saimaannorpan pesintärauha julistettu Helsingissä
Kuva: Juha Taskinen
Maailman luonnonsäätiö WWF on julistanut aikaisemmin pesintärauhan saimaannorpan asuinsijoilla Saimaalla. Tänä vuonna rauha julistettiin kuitenkin Helsingissä keskiviikkona iltapäivällä.
Helsingin Narikkatorilla järjestettyyn Kolaa kuutille koti -tapahtumaan osallistui muun muassa kansanedustajia, entisiä BB-talolaisia, nuorison suosimia artisteja sekä muita esiintyjiä. Julistuksen luki näyttelijä Eija Vilpas.
Uudistuneella julkisuustempauksella halutaan kehottaa luonnossa liikkujia, hiihtäjiä ja moottorikelkkailijoita välttämään helmi-maaliskuussa luotojen ja saarien rantoja, sillä norpat häiriintyvät herkästi pesintäaikana. Tarkoitus on herätellä Helsingissä työskenteleviä päättäjiä ja tuoda norppa Itä-Suomesta koko maan huoleksi.
Julistustapahtuma ei kuitenkaan jää Helsinkiin, vaan palaa tulevina vuosina saimaannorpan elinseuduille, rauhoittelee WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.
Arvokas norppakanta kohenee
Saimaannorpan tilannetta on helpotettu aktiivisesti 30 vuoden ajan muun muassa WWF:n toimesta. Tilanne ei kuitenkaan ole huoleton, sillä norppakannan koko on tällä hetkellä 260 yksilöä. Tavoitteena on saada määrä 400 norppaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Kuluvan vuoden kylmä talvi edesauttaa saimaannorppien selviytymistä. Ilmastonmuutosta silmällä pitäen tutkitaan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, onko ihmisen kolaamista lumikinoksista apua norppien pesinnässä. Tammikuun aikana Pihlajavedelle ja Haukivedelle kohosi 31 apukinosta.
- Tutkimuksen tulokset saadaan esille huhtikuussa, kun pesäinventoinnit on tehty, Luukkonen kertoo.
Enää tässä vaiheessa jäälle ei kannata mennä kolaamaan, sillä rannoilla käy rivakka pesän etsintä norppien osalta, Luukkonen muistuttaa.
Kuutit turvaan aidolla halulla
Saimaalla kalastavien kanssa tehdään vapaaehtoisia kalastusrajoitussopimuksia. Kalastaja ei tuolloin pyydä kalaa verkoilla, kalatäkykoukuilla ja isorysällä kuuttien ensimmäisten elinkuukausien aikana huhtikuusta kesäkuuhun.
Tällä hetkellä myös maa- ja metsätalousministeriön työryhmä keskustelee edelleen verkkokalastusrajoituksista.
Saimaan norppaklubi ry:n varapuheenjohtaja Veikko Kilkki kuitenkin painottaa norpan suojelutyössä osakaskuntien vastuuta.
- Osakaskuntien pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Alueita pitäisi rauhoittaa kokonaan, eikä jättää yksittäisiä salmia pois. Samasta salmestahan se kulkee norppakin, Kilkki opastaa.
Kilkki ei kuitenkaan toivo tekopyhää asennetta suojelutyöltä.
- Onhan sitä mukavampaa ottaa myötämielinen asenne, kuin pakon edessä touhuta. Ei silti kannattasi mennä sellaiseen hurskasteluun tai luoda norpan suojelusta hysteriaa. Se pitäisi ottaa tavallisena asiana. Saimaannorppa on kansallisaarteemme, Kilkki puolustaa.
Vaikka saimaannorpan uhkia pyritään kitkemään, Kilkki muistuttaa että syntyneistä saimaannorpista noin 30 prosenttia kuolee normaalilla tavalla.
- Aina kaikkea ei siis tarvitse laittaa kesäasukkaiden ja kalastajien syyksi.
YLE Etelä-Savo