yle.fi


Olet tässä

Järvikalan käyttöä halutaan monipuolistaa

julkaistu 2.3.2010 klo 12:35
Muikkusaalis nuotassa

Muikun nuottausta.

Kuva: YLE

Mikkelin ammattikorkeakoulu houkuttelee eteläsavolaisia ammattikeittiöitä ja kalastajia hyödyntämään järvikalaa monipuolisemmin. Suunnitelmissa on myös markkinoiden edistäminen.

Ammattikorkeakoulu on käynnistämässä järvikalahanketta, sillä Etelä-Savon ammattikeittiöissä arvioidaan olevan runsaasti mahdollisuuksia lähikalan käytön lisäämiseen.

Järvikalan tarjontaa olisi mahdollista lisätä niin ravintoloissa kuin kouluruokailussa. Suunnitelmissa on myös edistää lähikalan markkinointia muikkutarinoiden, järvikalaherkkutorien, sesonkikampanjoiden sekä nettireseptikirjan avulla.

- Järvikalan kulutuksen lisääminen turvaa paikallisen kalastuselinkeinon, toimitusketjun ja kalanjalostuksen olemassaolon, toteaa tutkimusjohtaja Pekka Turkki ammattikorkeakoulusta.

Turkin mukaan järvikalasta kehitetyt kala-ateriat voisi nostaa yhdeksi Etelä-Savon matkailun vetonaulaksi yhdessä puhtaan luonnon, matkailu- ja elämyspalveluiden sekä kalatarinoiden avulla. Toiveena on, että hankkeeseen saataisiin mukaan toimijoita koko ketjusta aina kalastajista ja kauppiaista lähtien. Jatkossa tärkeää on varmistaa paikallisen järvikalan saanti.

- Epätasainen saatavuus on yksi ongelma, kuvailee Pekka Turkki tämän hetken tilannetta ammattikeittiöiden kannalta.

YLE Etelä-Savo

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot