2300 pieksämäkeläistä barrikadeilla kyläkoulujen puolesta
Kuvassa vasemmalta lukien sivistysjohtaja Kari Koistinen, koulutuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Liisa Kähkönen, valtuuston puheenjohtaja Soili Moilanen, kaupunginjohtaja Tapio Turunen ja hallituksen puheenjohtaja Sakari Ojala.
Kuva: YLE
Pieksämäellä 2270 kyläläistä vetoaa kaupungin päättäjiin kyläkoulujen säilyttämisen puolesta. Siikamäki-Peiposjärven, Vehmaskylän, Montolan ja Nenonpellon asukkaat luovuttivat päättäjille keskiviikkona adressin, jossa vastustetaan koulujen lakkautusesitystä.
Kyläläiset ovat huolissaan paitsi kouluista, myös niihin kytköksissä olevista palveluista. Huolena on esimerkiksi päivähoidon kohtalo jos koulut lakkautetaan.
- Meidän näkemyksemme on, että tämä päätösesitys on täysin uskomaton ja järjenvastainen. Eihän tällaista voi tällaisessa maaseutukunnassa hyväksyä emmekä usko, että esitys voi sellaisenaan mennä läpi, toteaa Eloranta.
Siikamäki-Peiposjärven kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Tuula Eloranta kiittelee lukuisien päättäjien läsnäoloa adressin luovutustilaisuudessa.
- Kyllähän he kuuntelivat hyvin tarkkaavaisena. Mitään eivät varsinaisesti luvanneet, mutta eri vaihtoehtoja selvitellään.Adressin luovuttajina toivomme, että keskusteluyhteydet olisivat aidosti auki.
Pieksämäen sivistysjohtaja Kari Koistisen mukaan tilaisuudessa mukana olleet päättäjät ja virkamiehet olivat yksimielisiä siitä, että keskustelu jatkuu.
- Varmuudella valtuusto tulee syksyn mittaan käymään iltakouluja ja monenlaista parran pärinää kuullaan vielä. Toivomukseni on, että yli neljän vuoden prosessi saataisiin päätökseen.
Seuraavaksi koulujen lakkautusta käsittelee Pieksämäen kaupunginhallitus vielä tämän syksyn aikana.
YLE Etelä-Savo