Jos joudut pulaan: huuda tai käskytä!
Juha Höök on turvallisuuskouluttaja, mutta toiminut myös palomiehenä jo 15 vuotta.
Kuva: YLE / Mari Siltanen
Moni kuvittelee, että itsepuolustus on nippu temppuja, mutta ei se niin mene, sanoo riihimäkeläinen turvallisuuskouluttaja Juha Höök. Tärkeintä on valppaus ja terve järki.
Jos pelottaa kulkea tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan, voi jättää menemättä. Jos vastaan tulee uhkaavan oloinen tyyppi, voi vaihtaa toiselle puolelle tietä. Automaatilla ei kannata levitellä rahoja tai antaa sivullisille mahdollisuutta nähdä tunnuslukua.
Juha Höök tiivistää henkilökohtaisen turvallisuuden kolmeen sanaan.
- Ennakoi, ennakoi, ennakoi.
Jos vastaan kuitenkin tulee väistämättä uhkaava ihminen eikä karkuun pääse, antaa Juha tilanteeseen helpot ohjeet.
- Pidä etäisyyttä, katso minne pääsisit.
- Voinko huutaa apua? Voinko soittaa?
- Onko suojavälineitä, reppua, laukkua, koiranremmiä, jotain kättä pidempää?
Huuda apua ja käskytä
Myös omaan olemukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Kuinka jämäkkä itse pystyisi olemaan?
- Meillä on myös ääni. Kuinka saan itsestäni äkäisen ja komentavan? Pysy siellä, pysy kauempana, älä tule.
Juha muistuttaa, että turvallisuusalan ihmiset, kuten poliisit, vartijat ja järjestyksenvalvojatkin, käskyttävät.
- Jos sä yhtäkkiä karjaisisit minulle, ottaisin automaattisesti muutaman askeleen taaksepäin.
Äänellä saa myös hyvin kiinnitettyä muiden ihmisten huomion siihen mitä tapahtuu.
Anna mielummin rahat
Jos uhkaaja on ajautunut jo hyvin lähelle, on selvitettävä onko hän hyökkäämässä oikeasti. Selviäisikö tilanteesta antamalla rahat tai tupakat, olisiko se helpompi tie?
Jos mikään ei toimi, ihmisellä on lain suoma oikeus koskemattomuuteen. Jos toinen käy kiinni, itseään saa puolustaa. Juha Höök ei kannusta tappeleman, vaan riuhtaisemaan itsensä irti ja lähtemään karkuun. Temppuja on turha muistella.
- Jokainen osaa käyttäytyä aggressiivisesti, ei tarvitse osata mitään jippoa.
YLE Häme / Mari Siltanen