Lapsikyltit herättelevät autoilijoita
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Huoli lasten turvallisuudesta ajaa vanhemmat hankkimaan erityisiä lapsista varoittavia kylttejä tienvarsille. Kylttejä on yleensä taajamien ulkopuolisilla pikkuteillä tai yksityisteillä kuten Hämeenlinnassa Kankaisten kylätiellä. Jos yksityistien väki haluaa tielleen lisämerkkejä, tarvitaan niihin viranomaisten lupa.
Aina silloin tällöin taajamien ulkopuolella ajaessa kiinnittää huomiota itse tehty kyltti, joka esimerkiksi varoittaa alueella asuvista lapsista. Hämeenlinnassa Kankaisten kylätiellä näitä kylttejä on kaksin kappalein, sillä kylätiellä on vakituisen asutuksen lisäksi varsin vilkas liikenne hevostallille, marjatilalle, uimarannalle ja loma-asunnoille.
10-tieltä alkavan kylätien alussa on virallinen liikennemerkki, joka varoittaa lapsista. Luvallisen merkin lisäksi tiellä liikkuvia muistutetaan lapsista marjatilan pihapiirissä olevalla kaupasta ostetulla kyltillä sekä tikkutytöllä ja -pojalla polkupyörineen. Varoitusmerkit pystyttänyt Marianna Kämäri oli huolissaan lastenlastensa turvallisuudesta.
- Autoilijoilla on niin lyhyt muisti tommoisiin lapsikyltteihin, että tuolla tienpäässä oleva merkki ei enää tänne saakka tehoa. Tuolta kymppitieltä on tähän matkaa noin viisi sataa metriä, niin se lapsimerkki ja neljänkympin rajoitus ovat jo unohtuneet autoilijoilta. Mutta sitten, kun laitetaan näkyville uusi kyltti ja lastenpyörä tikku-ukkoineen, niin se jo tehoaa, sanoo Marianna Kämäri.
Leikkiessä autoja ei aina huomaa
Yhdeksän vuotiaalla Ilmari Kämärillä on vielä tuoreessa muistissa viime vuonna tapahtunut onnettomuus, joka sattui kavereiden kanssa pyörällä kisaillessa.
- Mä en nähnyt, kun se auto tuli sieltä, kun mä katoin taakseni, että missä Elmeri on tulossa. Sitten mä törmäsin siihen autoon. Sitten lensin sen nokkapellin yli siitä maahan selälleen.
Kaikeksi onneksi autoilija oli jo huomannut pyöräilevät pojat ja auton vauhti oli hiljainen. Poika selvisi suht vähillä kolhuilla, mutta pyörä ei.
Autoiljat hidastavat, kun näkevät mummukan kyhäämät varoitusmerkit, sanoo 11-vuotias Elmeri Kämäri. Lapsikylttejä tarvitaan Elmerinkin mielestä.
- Ne ovat ihan aiheelliset, kun toi pikkuveli Kaarlo juoksentelee kodin ja isovanhempien välillä telkkarin aamuohjelmien perässä.
Kuusivuotiaalla Kaarlo Kämärillä on oma konsti varoa autoja. Hän kuuntelee autojen ääniä, jotta tietää tuleeko autoa vai ei.
Tiekokous päättää erikoiskylteistä
Yleisesti ottaen teiden ja katujen varsille ei saa laittaa merkkejä ilman lupaa. Jos yksityistielle halutaan esimerkiksi lapsista varoittava liikennemerkki, päättävät tieosakkaat asiasta tiekokouksessaan ja anovat siihen lupaa kaupungin tai kunnan päättäjiltä. Hämeenlinnassa yksityisteiltä tulee vuosittain useita kyselyjä merkkiasioista ja noin kymmenestä merkistä tehdään lupapäätös. Luvan saatuaan tieosakkaat hankkivat itse merkin.
Hämeenlinnan verkostohallintapäällikkö Markku Vasama hyväksyy periatteessa omatekoiset varoitusmerkit. Hän sanoo, että viranomaiset lähtevät harvoin poistamaan kylttejä.
- Varmaan asiattomat kyltit lähtevät teiden varsilta, mutta tämmöistä jonkinnäköistä informaatiota sisältävät merkit esimerkiksi näin kesäkautena saattavat olla ihan paikallaankin.
YLE Häme / Anne Niskanen