yle.fi


Olet tässä

Kansalaisopiston ja musiikkiopiston yhdistämistä viritellään Riihimäellä

julkaistu 6.9.2010 klo 15:21, päivitetty 7.9.2010 klo 09:15
Opiston pääovi

Riihimäen kansalaisopiston tulevaisuus puhuttaa Riihimäellä. Opiston hallintoa ajetaan musiikkiopiston alle.

Kuva: YLE / Miki Wallenius

Riihimäen kansalaisopiston väki on pelästynyt kaupungin taholta heitettyä ideaa siirtää kansalaisopisto musiikkiopiston alaisuuteen. Opistolaiset ounastelevat edessä olevan myös lähtemisen opistotalosta.

Riihimäen kaupunki virittelee kansalaisopiston ja musiikkiopiston hallinnon yhdistämistä. Opiston rehtori Vuokko Lyytinen on pian siirtymässä eläkkeelle ja koulutoimi katsoo että nyt olisi hyvä hetki siirtää opiston hallinto musiikkiopiston harteille.

- Tilanne on esitelty rehtoreille elokuun lopulla ja koululautakunnan puheenjohtaja Mikko Takala on käynyt aiheesta pyynnöstämme puhumassa opiston opettajille, vahvistaa kansalaisopiston rehtori Vuokko Lyytinen.

Opiston väki on yhdistämistä vastaan. Heidän mielestään musiikkiopiston ja kansalaisopiston toiminta-alueet ovat aivan erilaiset.

- Tuntiopettajat ovat peloissaan ja kysyvät, miten esimerkiksi ja liikunta ja kielet kuuluvat musiikkiopiston toimenkuvaan, Lyytinen huokaa.

Riihimäen musiikkiopiston rehtori Sakari Hildén painottaa kyseessä olevan vasta idean, jota ei ole tutkittu sen tarkemmin.

- Opistoja ei voida yhdistää valtionosuuslainkaan mukaan, mutta hallintoa voidaan, Hildén tietää.

Seudullinen opisto kelpaisi kansalaisopistolle

Riihimäellä on seurattu kuinka hyvin seudullinen Vanajaveden Opisto toimii Hämeenlinnan seudulla.

Riihimäen kansalaisopiston väki patistaisikin kaupunkia mieluummin virittämään Hyvinkään kanssa samanalaista opistoa, jossa mukana olisivat myös Loppi ja Hausjärvi.

- Meillä on Hyvinkään kanssa paljon yhteisiä opettajia, tunnemme heidät, Lyytinen vakuuttaa.

Kaupungilta on viestitetty, että asian selvittely veisi liikaa aikaa eikä välttämättä johtaisi mihinkään.

Uudet tilat entisestä kauppaoppilaitoksesta?

Riihimäen Musiikkiopistolle on Riihimäen kaupungin säästötalkoissa esitetty uusia tiloja entisestä kauppaoppilaitoksesta Kalevankadulta. Isossa talossa olisi tilaa myös kansalaisopistolle.

- Yksin meidän ei sinne kannata mennä, Sakari Hildén muistuttaa.


YLE Häme

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot