yle.fi


Olet tässä

Aulangon kuuluisa joutsenpari sai yllättäen neljä pikkupoikasta

julkaistu 1.7.2011 klo 11:11, päivitetty 1.7.2011 klo 12:55

Hämeenlinnan Aulangon puistometsän maankuulu joutsenpari Aino ja Janne ovat vihdoinkin onnistuneet perustamaan perheen. Puistonhoitajien ällistykseksi Joutsenlammelle ilmestyi perjantaiaamuna neljä joutsenenpoikasta.

Hämeenlinna Aulangon Joutsenlammella on koettu yllättävä ja harvinainen perhetapahtuma.

Aulangon nimikkojoutsenet, Aino ja Janne, ovat saaneet jälkikasvua. Puistonhoitajien ällistykseksi lammella oli perjantaiaamuna pariskunnan lisäksi neljä pikkujoutsenta.

- Ainoa ei ollut pitkään aikaan näkynyt lammella uimassa ja ihmiset soittelivat minulle huolestuneena onko sille tapahtunut jotain. Kerroin että kyse on varmaankin jälkipesinnästä, koska parilla oli jo talvipesässä Ähtärin eläinpuistossa pari munaa. Tämä pesintä ja poikaset olivat kuitenkin yllätys, riemuitsee puistonjohtaja Jere Rauhala.

Perhetapahtuma on harvinainen, sillä viimeksi Aulangon joutsenet ovat saaneet poikasia 1990-luvun alkupuolella.

Pikkujoutsenilla on parhaillaan menossa elämäntaitojen opettelu kotilammella.

Pikkujoutsenet aiheuttavat yleisöryntäyksen Aulangon puistometsään, sillä niin rakkaita joutsenet ovat ihmisille.

Rauhala varoittaakin menemästä liian lähelle Ainoa ja Janne, sillä vanhemmat voivat puolustaa poikasiaan hyvinkin agressiivisesti.

Aulangon joutsenpoikasten kohtalo askarruttaa

Aino ja Janne saivat poikasensa hyvin myöhään. Siksi onkin epävarmaa ennättävätkö ne kasvaa tarpeeksi isoksi syksyyn mennessä.

Lammella on myös luontaisia vihollisia, kuten lokit. Jere Rauhala sanoo, että luonnon täytyy antaa tehdä tehtävänsä.

-Syksyllä tuleekin mielenkiintoinen tilanne. Jos osa poikasista selviää täyskasvuisiksi ja ne lähtevät syksyllä kohti etelää, niin lähtevätkö Aino ja Janne perään, miettii puistojohtaja Jere Rauhala.

YLE Häme

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot