Mistä tunnistaa maalaisen Helsingissä?
Pääkaupungissa ja Uudellamaalla on tänä talvena nautittu ja kärsitty lumesta ja pakkasista
Kuva: YLE / Juha Kivioja
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Ylen aikaisen kuuntelijat ovat kertoneet havaintojaan siitä, mistä tunnistaa maalaisen tai kaupunkilaisen. Sitran tuoreen tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista tuntee itsensä kaupunkilaisiksi, 19 prosenttia maalaisiksi ja 36 prosenttia sekä että.
"Maalainen huolehtii naapuristaan"
Kaupunkilainen elää ja antaa toisen elää, hän on suvaitsevaisempi maaseudulta tulevaan verrattuna. Kaupunkilainen ei ole ylipirteä, jaksaa kuunnella eikä ole tunkeileva, kertoo espoolaisrouva.
Erään soittajan mukaan maalla huolehditaan naapurista. Hänen mökkinaapurinsa oli tullut tarkistamaan onko kaikki hyvin kun hän oli nukkunut eräänä päivänä kahteen asti iltapäivällä. Jos kaupungissa nukkuu kahteen asti, ei kukaan tule kysymään mitään.
Kaupunkilaista ei erota maalta tulleesta enää vaatteiden perusteella, voit näyttää vaikka kuinka city-ihmiseltä ja silti olla maalta kotoisin. Mutta puhetapa ja murteet paljastavat, määrittelee Jaska.
Maalta tulleet puhuvat linja-autosta, kaupunkilaiset bussista. Ja maalta tulleet puhuvat paljon järvistä, kaupunkilaisella ei ole järveä.
"Maalaiset moittivat aina helsinkiläisiä"
Maalta tulleet moittivat aina Helsinkiä ja helsinkiläisiä, sanoo eräs rouva. Maalaisten mielestä kaupungissa ja kaupunkilaisissa on aina jotain vikaa.
– Helsinkiläiset ovat hienostelevia, helsinkiläiset ovat diivoja ja helsinkiläiset ovat vaikka mitä ja Helsinki on sitä ja tätä, lähtisivät sitten takaisin sinne ihanalle maaseudulle, rouva tokaisee.
"Stadilainen osaa väistää"
Espoolainen Tuula kertoo omakohtaisia kokemuksia.
– Mielestäni kaupunkilainen mahtuu pienempään tilaan kuin maalainen. Esimerkiksi mieheni joka on maalta syntyjään, hän kulkiessaan ei väistele, vaan odottaa että toiset väistävät ja toiset ovat röyhkeitä kun tulevat päin, minä taas väistelen.
Stockmannin ovilla erotellaan kaupunkilaiset maalaisista, väittää Ritva.
– Maalaisen tunnistaa Helsingissä siitä, että hän ei pidä julkisten paikkojen, kuten Stockan ovissa liikkuessaan ovea auki jäljessä tulevalle. Vilkkaisiin paikkoihin tottuneet ihmiset huomaavat, että muitakin on liikkeellä: aina on joku edellä tai jäljessä, ja heidät pitää ottaa kohteliaasti huomioon tekemättä numeroa siitä.
– Jotain voi päätellä siitäkin, seisooko ihminen rullaportaissa oikealla vai vasemmalla. Ja tästä ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että kaupunkilaisilla on aina kiire. Ei ole. Kunnon stadilaiset vain ovat huomanneet, etteivät ole ainoina liikkeellä, toteaa Ritva.
YLE Helsinki